Helsingin Kaupungin teatterin uusi musikaali, Pieni Merenneito, sai ensi-iltansa muutama päivä sitten torstaina. Olin ajatellut musikaalia syyslomatekemiseksi, mutta kun saimme ensi-iltakutsun meiliin, lähdimme tottakai liikkeelle heti ensimmäisenä näytöspäivänä. Oli oikeastaan onni nähdä uusi suurmusikaali ensimmäisten joukossa ilman yhdenkään kritiikin tai yleisömielipiteen tuomia ennakko-odotuksia, sillä veikkaukseni on että Pientä Merenneitoa tullaan ylistämään paljon. Musikaali nimittäin oli visuaalisesti ja musiikillisesti ällistyttävän hyvä ja poistuimme Kaamoksen kanssa teatterista silmät pyöreänä.

Ennen yksityiskohtiin menoa on kerrottava, että vaikka Pieni Merenneito on H.C. Andersenin vanha traagisen lopun satu, pohjautuu Helsingin kaupunginteatterin teos 30 vuoden takaiseen Disney-elokuvaan, joka luo esitykselle selkeät raamit niin lavastukseen kuin tarinankerrontaan. Ja kuten kaikki tiedämme, Disneyn saduissa on useimmiten onnellinen loppu, niin tässäkin versiossa. Päätin jo teatteriin mennessäni, että tämän musikaalin katsojana en edes jaksa kiinnittää huomiota vanhan Diesneykuorrutuksen saaneen sadun ongelmallisiin juonikuvioihin, vaan nauttia siitä mitä tarjolla on: kauniista musiikista, upeista lauluista ja vielä upeammasta lavastuksesta.


Ja siinä olikin nauttimista kerrakseen. Pienen merenneidon lavastus oli ihan mielettömän upea ja fyysisen lavastuksen lisäksi on multimedian avulla lavalle saatu kaikki tarvittava kolmiulotteisista meduusoista lähtien. Multimedialavastus (tai miksi sitä ammattipiireissäkutsutaankaan) on mieletön lisä tavanomaiseen musikaaliin verrattuna ja sitä käytettiin mielestäni kohtuudella, efektejä löytyy, mutta ne eivät missään vaiheessa vieneet huomiota musiikilta ja lavatyöskentelyltä. Myös Disney-elokuvaa mukaileva puvustus oli tehty hienosti, erityisesti mieleen jäivät luonnollisesti liikkuvat merenneidonpyrstöt, jotka mukailivat roolihahmojen uimaliikkeitä uskottavasti.

Kun iso osa musikaalista tapahtuu meren alla, tuli esiintyjien pysyä jatkuvassa uimaliikkeessä roolissa. Itselleni suurimmat ällistykset toi Arielin (Sonja Pajunoja) ja Prinssi Erikin (Martti Manninen)  todella aidon näköinen vedessä liikkuminen. Katsomosta käsin näytti todellakin siltä, että Erik tippuisi hukkuvana vedenpinnasta (teatterin katto) merten syvyyksiin eli lavaa kohti. Ja samalla tavalla myös Ariel ui ainakin kymmenen metriä alhaalta ylöspäin kannatellen Erikiä ja laulaen samalla. Esiintyjien selässä olleet vaijerit olivat täysin näkymättömissä, joten fiilis oli kuin taikashowssa. Taikuutta löytyi myös siinä, miten ylhäällä katossa olleet pääosan esittäjät päätyivät silmän räpäyksessä alas lavalle ilman että heidän tippumisensa olisi näkynyt yleisöön. Tätä ihmettelen edelleen: MITEN SE TEHTIIN?!


Klassisessa prinssi, prinsessa ja kielletty rakkaus teeman sadussa on tottakai myös sydämetön pahis, Pienessä merenneidossa se rooli on Ursulalla. HKT:n Ursula on ihan mieletön räkäinen, anteeksipyytämättömän omahyväinen ja itserakas oman edun tavoittelija, ja tässä roolissa Sanna Saarijärvi oli pelottavan loistava. Meinasin saada paskahalvauksen, kun Ursulan alhaaltapäin kuvatut kasvot heijastettiin lavalle lähes koko estradin korkuisena ja kun tähän yhdistettiin vielä ilkeä ääni ja nauru, jouduin tarttumaan lasta kädestä muka tyynnyttäen häntä. Oikeasti se olin minä, joka kädestä pitoa kaipasi.

Teatterin tiedotteen mukaan Pieni merenneito on koko Suomen teatterihistorian suurin musikaali ja siltä se kyllä tuntuikin. Lavan alla soittavan ison orkesterin soitto tuntui värähtelynä kehossa ja silmät saivat ihmeteltävää koko esityksen ajaksi. Sen minkä menetimme ennalta-arvattavassa Disney-rakkaustarinassa saimme onneksi takaisin huikeana visuaalisuutena, nukketeatterina, akrobatiana, mielettömänä showna ja unohtumattomana superpahiksena.



Se mihin toivon HKT:n kiinnittävän jatkossa huomiota on musiikin ja laulun äänenvoimakkuus. Ei nimittäin ole ihan normaalia, että 8-vuotias katsoja (eli lapseni)  pitää puolet näytöksestä käsiä korvillaan äänen ollessa liian kova. Ääniherkän lapsen seuralaisille suosittelenkin Peltorien pakkaamista laukkuun ihan varan vuoksi, olisi nimittäin ollut tarpeen meilläkin.

Pieni merenneito -musikaali toimii varmasti lähes kaikilla kouluikäisillä ja sitä vanhemmilla ja tämän musikaalin kokija tulee varmasti muistamaan elämyksen pitkään. Taattua lapsuusmuistomatskua!

t. Elsa

Kuvat: HKT/ Rober Seger