Naisen ulkonäkö on aihe, josta riittää puhuttavaa. Naapurini kertoi juuri, että on saanut nuoresta iästään lähtien kommenttia, että hän meikkaa ja laittautuu liikaa. Itse taas olen kullut olevani liian homssuinen, kun juttelen Instagramiin tukka sotkunutturalla ilman meikkiä. Kyllä ihmisen pitää sen verran muita arvostaa, että laittautuu, varsinkin jos on töihin menossa. Tuntuu, ettei nainen koskaan kelpaa.

Laittautumisesta on kuitenkin hyvä pitää yllä keskustelua ja miettiä miten kulttuurimme, sukupuolemme ja ikämme vaikuttaa laittautumiseemme. Onko laittautuminen lainkaan minälähtöistä, vai saneleeko kulttuurimme täysin ulkonäkömme? Koska me ihmiset olemme hyvin erinäköisiä, miten voimme itse muokata kulttuuriamme siihen suuntaan, että se sallii meidän luonnolliset piirteemme paremmin? Onko luonnollisuus itseisarvo ollenkaan, vai olisiko sittenkin parempi, että tähtäisimme kaikki nimenomaan samankaltaisuuteen muokkaamalla huulemme, ripsemme ja otsaryppymme samanlaisiksi? 

Monet kokevat, että luonnollisuutta on painotettu jo iät ja ajat ja on oikeastaan aika virkistävää, että ihmiset ovat ottaneet nyt ohjat omiin käsiinsä ja muokkaavat itsestään juuri sen näköisen kuin kokevat olevansa. Itse taas koen, että etenkin naisia on aina haluttu muokata vastaamaan eri aikakausien ihanteita korsettien, sidottujen jalkojen ja venytettyjen kaulojen kautta ja tämän aikakauden pistoshoidot ja implantit ovat vain jatkumoa ihmisen historian muille muokkauksille. En arvota huulitäytteitä tai ripsipidennyksiä hyväksi tai huonoksi, mutta puhun kyllä siitä, että niiden vaikutus on naisten kasvoja yhdenmukaistava. Yhdenmukaisuus taas ei ole asia, jota haluaisin itse edistää tällä hetkellä, joten juuri nyt en koe niitä itselleni mielekkäiksi. Jos eteen tulee päivä, jolloin koen halua turvottaa huuliani, todennäköisesti sen teen, olenhan aikakauteni tuote.

Tällä maratonialoituksella oli kuitenkin tarkoitus nostaa esiin viime viikonloppuna julkaistu Jenni Pääskysaarta käsittelevä Hesarin juttu, jota ainakin omassa kaveripiirissäni jaettiin valtavasti. Tiivistetysti juttu kertoo siitä, kuinka Pääskysaari on vähentänyt tv-meikkiään (ei lopettanut meikkaamista) ja mitkä asiat tähän ovat vaikuttaneet ja miten ehostamisen vähentämiseen on reagoitu. Omassa somekuplassani reaktiot Pääskysaaren jutusta olivat jaettavissa oikeastaan kahteen leiriin. Toiset kiittelivät Pääskysaaren esiin nostamaa naisen mediapreesenssiaihetta. Toiset taas kokivat jutun arvostelevan tv-tuotannon kulisseissa perinteisesti vähäarvostettua ammattialaa, eli meikkaajia. Perinteistä "kyllä naisen pitää näyttää naiselta" kommentointia en huomannut paljoa edes Hesarin kommenttiboksissa, mikä oli todella virkistävää. 

Omalta osaltani tykkäsin jutusta paljon, vaikka osa Pääskysaaren kommenteista kuten "Naisia rakennetaan drag queenien näköisiä" oli hyvin liioittelevia. Erityisesti haluan nostaa esiin Pääskysaaren kommentin, jossa hän ehdottaa, että lopetettaisiin ulkonäön kommentointi ihan kokonaan. Jos ulkonäöstä ei puhuttaisi yhtikäs mitään, ihmisten muut puolet saisivat enemmän huomiota"  Sehän olisi mainio idea! Ja itseasiassa aika lähellä omaa ehdotustani, ettei laihduttamisesta puhuttaisi yhtään mitään. Jo pelkästään viikon ulkonäköpuhumispaasto saisi varmasti aikaan hyviä asioita, joista suurimpana oma huomioiminen kuinka paljon käytämme aikaa itsemme ja muiden ulkonäön kommentoimiseen (minä nytkin tätä kirjoittaessani). 

Havahduin nimittäin itse tähän ulkonäkökommentoinnin määrään, kun edellisellä työpaikalla työkaverini totesi, ettei hänen ulkonäöstään ole ikinä puhuttu niin paljon kuin tuossa työyhteisössä. Huomasin silloin itse sortuvani jatkuvasti ulkonäkökommetointiin ja vaikka kommenttini olivatkin kannustavia ja kehuvia, ne toivat esiin ulkonäköön liittyviä arvoja. Jos föönattu ja suoristettu tukka sai kehuja, mutta laittamaton ei, on kyseessä kuitenkin asioiden arvottaminen kehun kautta. Tämän oivalluksen jälkeen olen havainnoinut ulkonäkökommentointia hyvin eri tavoin ja yrittänyt vähentää oman ulkonäköni arvostelun lisäksi myös muiden ulkonäön kommentoimista. 

Kauneusstandardeista on kuitenkin hyvä puhua ja havainnoida mikä on esimerkiksi median luoman nais- ja mieskuvan ero. Kyllä se edelleenkin on se, että nainen on huomattavasti enemmän laitettu kuin mies, eikä sitä mitenkään voi selittää sillä, että naisen hiukset vaativat yleensä enemmän laittamista. Laittautuminen on hyväksyttävää, eikä laittautumishalua tai kehon muokkaamista mitenkään arvostella vaikka mediaan halutaan Pääskysaarenkin peräänkuuluttamaa diversiteettiä. Naisten vahva laittautuminen on mediassa normi, joka on muokannut jo pitkään naiskuvaamme ja ihmiskuva on se, mitä halutaan nyt avartaa. Se, että diversiteetin tarpeesta puhutaan ei kuitenkaan tarkoita etteivätkö vahvasti laitetut tai muokatut ulkonäöt olisi jatkossakin esillä mediassa. Idea kun on, että ihmisten erilaisuus saisi näkyä jatkossa mediassa niin, että sinne mahtuisivat kaikenlaiset ihmiset sukupuoleen, ikään, kokoon, väriin tai laittaumishaluun katsomatta. 

kuva on kaverini Rakel Halmesvaaran käsialaa