Muutaman päivän takainen kehopositiivisuuskohu sai mieleeni parin viikon takaiset keskustelut ystävieni kanssa. Mun piti kirjoittaa aiheesta jo aiemmin, mutta jäin silloin vielä miettimään asiaa yksinäni.

Puhuimme nimittäin ystävieni kanssa siitä milloin me nyt yli 35-vuotiaat naiset olemme ensi kertaa ajatelleet olleemme liian isoja ja millaisia juttuja olemme tehneet näyttääksemme pienemmältä. Oli aika kiinnostavaa huomata, että sen lisäksi, että maha, perse, tissit, käsivarret, reidet ja pää olivat tottakai liian isoja, olimme kaikki kärsineet liian isosta jalasta! Siis jalan pohjan koko on ollut todella monen ongelma teininä ja sen vuoksi nämä kaksi eri puolella Suomea asunutta ystävääni olivat  käyttäneet monia numeroita liian pieniä kenkiä jalassa ja kumpikin heistä oli murtanut siitä syystä varpaansa! Itselläni moiseen uhrautumiseen ei ollut voimia, vaikka kärsinkin "liian isosta" (silloin 39-kokoisesta) jalasta, mutta kyllä kaikkea onkin tullut vihattua.

Siksi onkin enemmän kuin kiva, että nykyään ei sentään tarvitse teloa itseään näyttääkseen pienemmältä. On kyllä ihan supervapauttavaa vain olla sen kokoinen kuin on ilman typeriä "näytänkö tässä lihavalta" ajatuksia (koska näytän ja se ei haittaa yhtään). Varsinkin näinä lämpiminä päivinä on ollut ihanaa pukeutua vilpoiseen raitahaalariin, jonka selässä on hauska rusettikiinnitys, joka paljastaa vähän ihoakin. Ei ole tarvinnut stressata selkäläskeistäkään, kun on vuosien aikana ymmärtänyt selän olevan nätti myös niiden kanssa. Pitkät lahkeet ovat muuten kesällä vähän shortseja turvallisempi valinta, sillä naisilla ihosyöpä todetaan yleensä jaloissa. Mutta onneksi suojavoiteet on keksitty ja lyhyissäkin lahkeissa voi kulkea milloin huvittaa.

Kesälomaa on mulla jäljellä vielä kaksi viikkoa, joten toivoa sopii, että ilmat suosivat ja saan kulkea haalarissani vielä pitkään! Huomenna ainakin tarkenee ja hyvä niin, sillä meillä on kaveritreffit Sveitsin maauimalassa ja sen jälkeen päästään vielä yhdessä syömäänkin.

Mukavaa viikonloppua!