-Kuvat otettu Studio Savon & Ekossa Marimarin kuvauksista - 

Kuten monet teistä tietävätkin, olen viime vuosina tehnyt sometöihin liittyvien kuvausten lisäksi myös jonkin verran XL-kuvausmallin keikkaa. En ole käynyt mitään mallikouluja tai poseerausoppitunteja ja silti olen ollut oikeastaan aina tyytyväinen lopputulokseen. Parasta näiden vähän yllättäen ilmaantuneiden mallikeikkojen (jotka muuten aloitin akneihoisena meikkimallina, haha) teossa on ehdottomasti ollut oman itsevarmuuden kasvaminen sekä kauneus- ja valokuvausalan ammattilaisten kanssa tehtävän työn myötä löytynyt ymmärrys siihen miten kauniita kuvia luodaan. Tunnen oloni aika etuoikeutetuksi, kun pääsen mukaan projekteihin, joissa tämä tavallinen suomalaisnainen muuttuu meikkaajan, kampaajan ja valokuvaajan ansiosta lähes toiseksi ihmiseksi valokuviin.

Etenkin ne keikat, jossa olen saanut istua kauneusalan ammattilaisen käsittelyssä ennen kuvauksia ovat jääneet mieleeni, sillä on silmiä avaavaa huomata mitä kaikkea ammattilainen voi ulkonäölle tehdä. Se, että näennäisesti pienet siveltimen liikkeet saavat aikaan ison muutoksen on kiehtovaa ja kun lehti/mainosvalokuvan tekoprosessi on tuttu, ymmärtää niitä siveltimenvetoja löytyvän lähes kaikkien lehtien kansista, jutuista ja mainoksista. Harva mediassa ja mainoksessa näkyvä kuva on otettu "i woke like this - flawless" tyyppisesti, vaan malli on vain yksi pieni, ehkäpä se pienin osa kokonaisuutta. 

Joka kerta kuvausten jälkeen vannon etten pese meikkiäni ja hiuksiani pois ja jos pakolla pesen, alan panostamaan ulkonäköön eri tavoin. Se on kuin kuntokuurin taiterveellisten elämäntapojen aloittaminen - kaksi päivää jaksaa ja sitten koko homma unohtuu. Ja onneksi unohtuu, sillä jokapäiväisessä kuvausmeikissä hengailu veisi varmasti hohdon koko hommasta. Eikä kenenkään tietenkään tarvitse näyttää arkisin huippukauneustiimin tuntien työn tulokselta.

Välillä musta kuitenkin tuntuu, että "valokuvamainen kauneus" on valitettavasti siirtymässä entistä enemmän myös arkipäiväiseksi ulkonäkövaatimukseksi, joka luo ja on jo luonut uusia normeja laittautumiseen. Se minkä näemme tuntien pohjatyön jälkeisissä valokuvissa pitäisi olla meissä jo herätessämme. Kuvauksissa käytetyt hiusjatkeet, ripsitupsut ja irtokynnet ovat viime vuosina siirtyneet entistä enemmän arkeen ripsenpidennyksinä, hiusjatkeina ja tekokynsinä, joka on luonut ajan, jossa on ihan normaalia herätä laittautuneen näköisenä päivittäin. Toisaalta tämä olisi itsellenikin unelma, jonka haluaisin käyvän toteen (kukapa ei haluaisi herätä räpsyripsisenä pusuhuulisena ja sileäotsaisena 36-vuotiaana?) ja toisaalta pelkään ihan valtavasti tätä aikaa, jossa ulkonäössämme olevia persoonallisia piirteitä kuten hiusten paksuutta, ripsien pituutta tai vaikka huulien muotoa yhdenmukaistetaan näin vahvasti. 

Välillä mietin ihmisen toki muokanneen itseänsä kautta historian aikalaistensa näköiseksi, joten vaiheita tulee ja vaiheita menee. Että luojan kiitos kasvatamme sentään keinotekoisesti tukkaamme, kynsiämme ja ripsiämme emmekä esimerkiksi kultarenkaiden avulla kaulaamme. Nyt, tämän päivän kuvauksien ja Kati Kristiina Mouhun taikatemppujen jälkeen on tottakai taas se olo, että miksen voisi aina näyttää tältä! Mutta tiedän jo nyt, että parin päivän jälkeen tyynnyn ja totean, että ihan hyvältä näytän vähemmälläkin panostuksella. Ja enemmän itselle.

Tämä postaus ei ollut kannanotto laittautumista vastaan. Laittautuminen on ihanaa! Kysymys kuuluu enemmänkin, voiko kohta olla aika, jolloin unohdamme mitä siellä kaiken laittautumisen alla oikeasti on?