tv ja leffat
Arviossa Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset
9.1.18
Luvassa on pitkästä aikaa lastenleffa-arvostelua! Lapseni on vihdoinkin selättänyt 1,5 vuotta sitten hankkimansa leffapelkonsa, joka sai alkunsa liian pelottavasta Fanta-mainoksesta. Tätä tapausta oli pakko juhlia sarjalipulla leffaan sekä ämpärillisellä popparia sekä Heinähattu ja Vilttitossu-elokuvalla.
Vuoden lopulla ilmestynyt Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset elokuva on kiinnostanut mua jo siitä lähtien kun näyttelijävalinnat paljastettiin. Kun näyttelijät on koottu akselilta Putous-Siskonpeti, voi melkein jo arvata lopputuloksen olevan hauska ja yhdistettynä Tiina ja Sinikka Nopolan tekstiin leffa olikin tosi viihdyttävä. Kuusivuotias seuralaiseni meinasi välillä tikahtua nauruun ja hyppelehti innoissaan korokejakkarallaan ja itsekin olin hymy huulilla koko leffan ajan, vaikka välillä Niina Lahtiselle tyypillinen kaakatus ja yleinen sekoilu hieman rikkoi tunnelmaa. (Onko sekopäisen äidin roolin oltava AINA Niina Lahtisen heiniä? Onko maapallo pyöreä?)
Juoni leffassa on simppeli. Kattilakosken perhe on lähtenyt kesälomalle ja samaan paikkaan, vaikkakin eri mökkiin päätyvät poliisit Isonapa ja Rillirouskukin. Koska poliisit kuitenkin haluavat pitää lomaa työnsä lisäksi Kattilakosken ongelmia aiheuttavasta perheestä, he päätyvät muutaman mutkan kautta esittämään Rubensin taiteilijaveljeksiä. Taiteilijat kuitenkin kiehtovat äiti Kattilakoskea niin paljon, etteivät poliisit pääse eroon perheestä edes valepuvuissa ja kun soppaan lisätään Kattilakosken perheen lapsien, Heinähatun ja Vilttitossun, valppaus siitä, ettei kaikki ole kuin pitäisi, on edessä melkoinen setti sekoilua, naurua ja jopa (ei pelottavia) vankikarkureita.
Hauskuuden lisäksi leffa tarjoili myös silmäkarkkia - siis lavastuksen ja puvustuksen muodossa. Leffan puvustus oli ihanan rönsyilevää ja tottakai kesäpaikalle pyörillään karauttaneet Alibullenin neidit veivät voiton kaikessa hattaruudessaan ja värikkyydessään. Ja vaikka ra-kas-tan överiyttä, rakastin myös isä Kattilakosken autenttista eräjormapukeutumista, joka oli hieno vastakohta neitien sekä Rubensin veljesten erikoisille tyyleille.
Se mitä pelkäsin leffa tuovan eteen oli tottakai bodyshaming, josta kirjoitin katsottuani parikymmentä vuotta vanhan Heinähattu ja Vilttitossu joulukalenterin viime joulukuussa. Aika oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä, eikä yhtä tökeröä vartaloiden arvottamista ja haukkumista uudesta leffasta onneksi löytynyt. Tottakai esimerkiksi poliisien nimet Isonapa ja Rillirousku ovat edelleenkin kyseenalaisia ja leffassa kiinnitettiin paljon huomiota etenkin Isonavan herkkupakkomielteeseen, mutta mielestäni tätäkään pakkomiellettä ei arvotettu negatiivisesti, vaikka siitä toki vitsailtiinkin. Ja vaikka elokuvassa viitataankin useampaan otteeseen henkilöhahmojen kokoon, ei sitä tehdä negatiivisella tavalla arvottavasti vaan enemmänkin huomiona, jolla ei ole mitään arvolatausta. Tämä on mielestäni tärkeä asia, sillä lastenkulttuurissa mulla on vartaloiden arvostelulle nollatoleranssi.
Mitään suurta opetusta tai syvempää ajatusta leffassa ei ollut, enkä sitä oikeastaan kaivannutkaan. Nopeasti etenevä, hieman koheltava komedia on silloin tällöin juuri sitä mitä ihminen kaipaa. Ja kaiken kaikkiaan elokuva rokkasi ja oli tosi hyvä uudelleenaloitus leffaharrastuksillemme, joten eiköhän näitä arvosteluja tule taas jatkossa enemmänkin. Miten on, onko joku muukin jo ehtinyt katsomaan uusimman Heiniksen?
Vuoden lopulla ilmestynyt Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset elokuva on kiinnostanut mua jo siitä lähtien kun näyttelijävalinnat paljastettiin. Kun näyttelijät on koottu akselilta Putous-Siskonpeti, voi melkein jo arvata lopputuloksen olevan hauska ja yhdistettynä Tiina ja Sinikka Nopolan tekstiin leffa olikin tosi viihdyttävä. Kuusivuotias seuralaiseni meinasi välillä tikahtua nauruun ja hyppelehti innoissaan korokejakkarallaan ja itsekin olin hymy huulilla koko leffan ajan, vaikka välillä Niina Lahtiselle tyypillinen kaakatus ja yleinen sekoilu hieman rikkoi tunnelmaa. (Onko sekopäisen äidin roolin oltava AINA Niina Lahtisen heiniä? Onko maapallo pyöreä?)
Juoni leffassa on simppeli. Kattilakosken perhe on lähtenyt kesälomalle ja samaan paikkaan, vaikkakin eri mökkiin päätyvät poliisit Isonapa ja Rillirouskukin. Koska poliisit kuitenkin haluavat pitää lomaa työnsä lisäksi Kattilakosken ongelmia aiheuttavasta perheestä, he päätyvät muutaman mutkan kautta esittämään Rubensin taiteilijaveljeksiä. Taiteilijat kuitenkin kiehtovat äiti Kattilakoskea niin paljon, etteivät poliisit pääse eroon perheestä edes valepuvuissa ja kun soppaan lisätään Kattilakosken perheen lapsien, Heinähatun ja Vilttitossun, valppaus siitä, ettei kaikki ole kuin pitäisi, on edessä melkoinen setti sekoilua, naurua ja jopa (ei pelottavia) vankikarkureita.
Hauskuuden lisäksi leffa tarjoili myös silmäkarkkia - siis lavastuksen ja puvustuksen muodossa. Leffan puvustus oli ihanan rönsyilevää ja tottakai kesäpaikalle pyörillään karauttaneet Alibullenin neidit veivät voiton kaikessa hattaruudessaan ja värikkyydessään. Ja vaikka ra-kas-tan överiyttä, rakastin myös isä Kattilakosken autenttista eräjormapukeutumista, joka oli hieno vastakohta neitien sekä Rubensin veljesten erikoisille tyyleille.
Se mitä pelkäsin leffa tuovan eteen oli tottakai bodyshaming, josta kirjoitin katsottuani parikymmentä vuotta vanhan Heinähattu ja Vilttitossu joulukalenterin viime joulukuussa. Aika oli kuitenkin tehnyt tehtävänsä, eikä yhtä tökeröä vartaloiden arvottamista ja haukkumista uudesta leffasta onneksi löytynyt. Tottakai esimerkiksi poliisien nimet Isonapa ja Rillirousku ovat edelleenkin kyseenalaisia ja leffassa kiinnitettiin paljon huomiota etenkin Isonavan herkkupakkomielteeseen, mutta mielestäni tätäkään pakkomiellettä ei arvotettu negatiivisesti, vaikka siitä toki vitsailtiinkin. Ja vaikka elokuvassa viitataankin useampaan otteeseen henkilöhahmojen kokoon, ei sitä tehdä negatiivisella tavalla arvottavasti vaan enemmänkin huomiona, jolla ei ole mitään arvolatausta. Tämä on mielestäni tärkeä asia, sillä lastenkulttuurissa mulla on vartaloiden arvostelulle nollatoleranssi.
Mitään suurta opetusta tai syvempää ajatusta leffassa ei ollut, enkä sitä oikeastaan kaivannutkaan. Nopeasti etenevä, hieman koheltava komedia on silloin tällöin juuri sitä mitä ihminen kaipaa. Ja kaiken kaikkiaan elokuva rokkasi ja oli tosi hyvä uudelleenaloitus leffaharrastuksillemme, joten eiköhän näitä arvosteluja tule taas jatkossa enemmänkin. Miten on, onko joku muukin jo ehtinyt katsomaan uusimman Heiniksen?
18 kommenttia
Ei uponnu meihin. Käytiin katsomassa koko perheellä (lapset 7v. ja 4v.) mutta kukaan ei suuremmin innostunu. Aikuisten makuun ei ollu mitään mikä olis naurattanu (usein lastenleffoissa on) eikä lapsetkaan ollu mitenkään innoissaan. Ihan ok lapsille, tylsä aikuisille.
VastaaPoistaPakko myöntää, että kun omaa lasta nauratti, se ilo kyllä tarttui. Mutta ymmärrän tämänkin kannan, mulle oli vaan niin suuri helpotus että leffa oli ainakin parempi kuin se kamala joulukalenteri että tykkäsin siksikin :)
PoistaPaska elokuva. Ärsyttävää kohellusta ja väkinäistä ”huumoria” alusta loppuun. Kukaan muu ei vakuuttanut roolissaan, paitsi Matti Kattilakoski. Alkuperäinen Heinähatun ja Vilttitossun pehmeä tunnelma loisti poissaolollaan. Harmitti, että kulutin tähän poikani kanssa kaksi vapaalippua... edes poika (4v) ei jaksanut kiinnostua tästä filmistä.
VastaaPoistaMua tosiaan saattoi ilahduttaa se, ettei leffa kuitenkaan ollut niin paska kuin se joulukalenteri :D
PoistaKohellusta oli, mutta mä tykkäsin kohelluksesta. Mutta pakko sanoa, että Siskonpedin näyttelijät ei ole kovin muuntautumiskykyisiä, etenkin Krisse ja Nina ovat aina Krisse ja Nina, eivät niinkään hahmoja (joiden olettaisi olevan elokuvasta riippuen erilaisia - mitä heidän hahmot ei ikinä oikein ole).
Meillä osui ja upposi lapseen (niin paljon että hän haluaa mennä katsomaan sen toisenkin kerran mummunsa kanssa). Aikuisellekin ihan jees, ei todellakaan huonoimmasta päästä lasten leffoja mitä oon leffateatterissa istunut :D
VastaaPoistaMäkin tykkäsin kyllä. Tosin sellainen syvempi sanoma tästä puuttui, mutta mulla oli oikein kivaa leffassa!
PoistaErittäin upeasti kirjoitettu arvio, täytyy rientää teatteriin katsomaan tämä.
VastaaPoistaKiitti :) tää leffa selkeesti herättää erilaisia mielipiteitä, tuu sit kertoon mikä oli sun kanta!
PoistaMeitä sen sijaan lapsen kanssa nauratti molempia, lapsi 6v. Itse nauroin jopa osalle kohtauksista ääneen (perheen äidin kohellukselle lähinnä), mies tyytyi hymähtelemään. Meihin upposi :)
VastaaPoistaIhan superhyvä leffa! Isommatkin lapset tykkäävät,kun huumoria löytyy.
VastaaPoistaMekin tosiaan tykättiin :)
PoistaMeidän perheen mielestä oli oikein hyvä, käytiin 6-vuotiaan kanssa katsomassa ja naurettiin kyllä pojan kanssa kovasti, ehkä eri jutuille (itseä nauratti Kattilakosken perheen äiti, lasta kaikki toilailut). Eläytyi elokuvaan, meillä ei mennyt vihoviimeiset kulttuuriedut hukkaan, käytiin ihan joulukuun lopussa tää katsomassa. Kiva kesäinen tunnelma leffassa :)
VastaaPoistaMeillä oli niin innokas 6v fani, että lopulta käytiin eilen myös toisen kerran katsomassa!
PoistaTäällä taas ei innostuttu. Oliko syynä liian läheinen suhde Heinähattuihin ja Vilttitossuihin. Meidän molempien (6 ja 30v) mielestä kaikki näytti väärältä. Heinähattu ja Vilttitossu olivat liian sievästi ja ehjästi puettu, Alibullenit eivät olleet tarpeeksi överejä. Ja jos Alibulleneilla on kestit puutarhassaan kakkuja on PALJON. SIIS PALJON. Liekkö lama heillekin iskenyt. Elokuva oli meidän molempien mielestä liian hidastempoinen ja jopa kuusivuotias kiinnitti huomiota näyttelijä valintoihin. Eniten härnäsi Hanna Kattilakoski ja Niina Lahtinen. Itse en myöskään pitänyt tarinan modernisoinnista HALOO HELSINKIÄ HEI HALOO! Ja jos kuusivuotias ehtii kysyä kymmenisen kertaa suosikkitarinansa filmatisointia katsellessaan, että joko tää loppuis, se kertoo minusta paljon se. Harmi.
VastaaPoistaKiinnostava kommentti! Varmasti läheinen suhde kirjoihin vaikuttaa siihen, ettei oikein mikään tunnu oikealta. Heinähatuissa on se kiinnostava puoli, että kaikki filmatisoinnit ovat hyvin erilaisia ja ehkä se edellinen leffa oli enemmän kirjan tunnelman mukainen. Toisaalta en näe, että Heinikset sijoittuisivat historiaan, joten miksipä Haloo Helsinki olisi väärinkään, siis omasta mielestäni.
PoistaMulla on vähän sama fiilis Koivusalon Räppääjäleffojen kanssa, että ne on vaan ihan väärin tehtyjä :)
Me käytiin eilen katsomassa tää leffa uudelleen kaveriperheen kanssa ja tässäkin tapauksessa lapset kyllä tykkäsivät kovasti.
Mä kävin 6 v. kummipojan kanssa katsomassa. Kummatkin kyllä tykättiin. Vaikkakin oli tosi erimaata, kuin se edellinen heinähattu ja vilttitossu- elokuva. Tämä oli ehkä enemmän nykyhetkeen tuotu ja edellinen oli varmaan kirjojen tyylinen. Vilttitossu onnistui kyllä muistuttamaan edellisen leffan näyttelijää hyvin �� naurettiin molemmat ja samoillekin vaikka itse olen jo lähemmäs 30. Ainoa negatiivinen asia oli, pissahätä joka alkoi melkein heti leffan alussa. En uskaltanut jättää kummipoikaa yksin, enkä pilata hänen elokuvahetkeä viemällä mukana vessaan. Onneksi rakko kesti loppuun saakka ������
VastaaPoistaVoi ei, pissahätä on pahinta leffassa!
PoistaMutta kiva, että tykkäsitte. Tää on todella jakanut mielipiteet, kun katselee kommenttiboksia ja me ollaan tottakai puolesta enemmän kuin vastaan :)
Me käytiin katsomassa tää 4-, 5- ja 7-vuotiaiden kanssa, kaikkiin uppos, tosin kaikkia lapsia jännitti joissain kohtaa paljon vaikka aikuisen silmään se olikin enemmän kohellusta. Itselleni hauskaa oli myös bongailla suomalaisia vaatemerkkejä.
VastaaPoistaSit toinen asia: ootko sattunut huomaamaan/kokeilemaan Rastilan kartanon viime syksynä avattua uutta kahvilaa? Sieltä saa siis lounasta myös. Itselleni oli kiva löytö, siellä on oikeesti tosi hyvät lounaat, kahvit ja kakut. Kannattaa käydä kokeilemassa! Cafe Monami on nimi.
Kommenttien valvonta päällä.