tv ja leffat
Lastensarjan täti jumppaa ja paastoaa 30 päivää
9.12.17
Meillä on ollut meneillään taas tosi iso äänikirjabuumi ja olemme Kaamoksen kanssa saavuttaneet juuri historiallisen merkkipaalun, Harry Potterit on nyt luettu loppuun! Potterurakan jälkeen ajattelin, että siirrymme hetkeksi takaisin suomalaisten satujen pariin ja samalla vaihdamme myös formaattia, Lidlistä kun löytyi vanha Heinähatun ja Vilttitossun joulukalenteri dvd:nä. Luimme tuossa hetki sitten uuden Heinähattu, Vilttitossu ja jouluvintiö-kirjan, joka oli tosi kiva ja hauska, joten siksikin oli kiva kaivautua itsenäisyyspäivänä sohvannurkkaan katsomaan Heinähatun ja Vilttitossun seikkailuja.
Muutaman kymmenminuuttisen katsottuani alkoi kuitenkin ilo muuttumaan hämmennykseksi, vuonna 1993 tehty sarja kun oli vähän liiankin ysikolmonen, enkä todellakaan tarkoita sillä lavastusta tai kuvanlaatua. Alkujaan Pikku Kakkosessa näytetyn joulukalenterin juoni on näennäisesti tosi kiva ja kertoo tarinan siitä, kuinka Vilttitossu vie kodin ruokavarastosta ruokaa joulutontulle, mutta kylän poliisi Isonapa syö tontun herkut. Kuvio alkaa selviämään vasta kun tyttöjen vanhemmat kertovat poliisille ruuan häviämisestä ja poliisi Isonapa ymmärtää syöneensä juuri ne kadonneet herkut.
Mutta vaikka juoni tuntuu kivalle, oli käsikirjoitukseen kylvetty 2017 vuoden silmin ihan järjetön määrä ulkonäköön ja lihavuuteen liittyvää dialogia, joka sai ainakin minut haukkomaan henkeä. Olen aina vähän ihmetellyt komisario Isonavan nimeä, mutta ohittanut sen kuitenkin olkaa kohauttaen. Nyt joulukalenteria katsoessa oikeasti vähän järkytyinkin, kun Heinähattu ja Vilttitossu-kirjoista tutut Alibullenin neidit olivat joululaihdutuskuurilla, joka kesti ihan viimeiseen jaksoon asti, he kertoivat laihduttavansa siksi että saisivat sitten jouluna syödä ihan kunnolla. Toinen neideistä iloitsi, että hame pyörii jo päällä ja eipä ole ihme ettei pyörisi, neidit kun jumppasivat puolet ruutuajastaan puhuen laihdutuksesta! Jossain vaiheessa Heinähatun ja Vilttitossun isä totesi Alibullenin neitien paaston kestävän 30 päivää.
Absurdein kohta sarjassa oli kun Heinähatun ja Vilttitossun äiti Hanna Kattilakoski meni Alibullenin neideille kylään ja kauhisteli jumppaaville neideille naistenlehdessä olevaa kuvaa "miten tuokin on laihduttanut itsensä luurangoksi". Silloin teki mieli sulkea koko televisio, mutta jatkettiin sitten kuitenkin, koska ajattelin voivani selittää laihdutusjutut lapselle jotenkin fiksusti (turha toivo). Ja loppuun saakka joulukalenteri jatkui yhtä kiusallisena, kun jopa ystävällinen tonttu alkoi puhumaan pulleasta poliisi Isonavasta käyttäen mitä kamalimpia lihavuuteen liittyviä kuvauksia. Hieno asennekasvautushetki suoraa lapsuudestani!
Nykyäänhän tällainen dialogi ja juoni ei olisi missään nimessä sallittua lastenohjelmissa, mutta 90-luvulla tv-sarja tuskin herätti suuriakaan negatiivisia tunteita. Laihdutuksesta ja syömättömyydestä lapsille kertominen ja lihavien haukkuminen kun oli aivan yhtä normaalia kuin se, että Peppi Pitkätossussa puhuttiin neekereistä ja karkkipäivänä syötiin neekerin suukkoja. Ja tässä tullaan siihen, että eihän näillä jutuilla ole ollut mitenkään tarkoitus loukata tai kylvää ennakkoluuloja, nehän vaan olivat ihan yhtä normaaleja kuin lihan syöminen tai sisällä tupakoiminen. Aikansa juttuja.
Mutta mitä tällaisille ajatusmaailmaltaan vanhentuneille teoksille tulisi sitten tehdä? Ruotsissa nousi taannoin iso haloo Astrid Lindgrenin kirjojen kieliasun siivouksesta, jolloin Lindgrenin tytär kommentoi asiaa juuri niin, että sanat ovat ajankuvia ja hänen äitinsä ei missään tapauksessa ole halunnut loukata vanhakantaisilla ilmauksillaan, Ja tyttären luvalla nämä sanat vaihdettiin parempiin. Mutta koska vanhaa tv-sarjaa ei tietenkään voi samalla tavalla korjata, se jatkaa elämäänsä juuri niinkuin se on aikoinaan tehty. Ja valitettavasti sisältö ei vastaa enää niitä kriteerejä, joita nykyvanhemmilla lastenohjelmien sisällöstä on. Harva meistä haluaa lastenohjelman ottavan kantaa ihmisten ulkonäköön ja esimerkin kautta kannustavan 30 päivän paastoon tai hoikkien haukkumiseen luurangoiksi. Ja valitettavasti yhtä harva meistä vanhemmista jaksaa istua sisältötsekkaamassa jokaista lastenohjelmaa ennen lasta, joten tällaiset tuttujen satuhahmojen ajatustasolla vanhentuneet sarjat pääsevät yllättävän helpostikin katseluun ilman kyseenalaistamista.
Nyt siis mietin onkohan olemassa mitään varoitustarraa, jolla tällaista ajatusmaailmaltaan vanhentunutta sisätöä voisi merkitä? Kun tuskin näitä kieltääkään voi, vaikka meillä tämä leffa lähtee kyllä kierrätykseen kulkematta lähtöruudun kautta.
ps. Tämän tv-sarjan perusteella ei kuitenkaan kannata pelästyä, ainakin nämä uusimmat Heinähattu ja Vilttitossukirjat ovat lukukokemukseni perusteella muuten aivan ihania! Mulle tuli melkein huono omatunto, kun fanitan Sinikka ja Tiina Nopolaa ihan hurjana ja päädyn kirjoittamaan 24 vuotta vanhasta sarjasta, mutta kun tämä dvd-levy on nyt melko ajankohtainen ja myynnissä, on välillä pakko ottaa vähän kriittisempi kanta siihen mitä moskaa sitä kaupasta kotiinsa onkaan kantanut. Mutta 100% lukemistanu Nopoloiden tuotoksista on kyllä kaiken suositteluni arvoisia. Tosin koko Heinähattu ja Vilttitossu sarjaa en ole lukenut. Kiitos ja anteeksi.
8 kommenttia
Meillä on parhaillaan luvussa vanha Peppi ja olen sitä lukiessa lennosta korvannut mm. mainitsemaasi termistöä neutraalimpaan suuntaan, mutta tätä ohjelma-asiaa en ole edes ajatellut. Pääosin meillä katsellaan Netflixin kautta Late Lammasta ja erilaisia Lego-ohjelmia, mutta tosi harvoin kyllä vaivaudun istumaan vieressä ja analysoimaan sisältöä. Ihan hyvä että tuli puheeksi, meillä on iso varasto mun vanhoja VHS-kasetteja, joiden kanssa pitää ehkä olla tarkempi.
VastaaPoistaToinen, joka kirjoissa satunnaisesti ärsyttää on ylikorostunut tytöt sitä ja pojat tätä -kerronta. Meillä on päiväkodissa tosi selkeä tytöt/pojat -jako monessa tekemisessä ja samaa kuuluu/ei kuulu -kaavaa toitotetaan myös mun vanhempien luona, joten olen ottanut asiakseni muuttaa myös tämäntyyppistä jaottelua kirjoista ihan vaan tasatakseni puntteja.
Mutta. Pysyy hyvin kieli vireessä kun jatkuvasti saa olla pari sanaa lukemaansa edellä ja vaihtaa lennosta järkevämmäksi. Myös tekstitasolla, kun huono suomennos kuuluu läpi ja saman asian voisi sanoa paremmalla suomella. Okei, nyt varmaan taputtelin paikkani Vuoden ärsyttävin kommentti -skabassa! :D
Toi sukupuolijaotteluhan on nyt suurennuslasin alla, joten voit ihan hyvin siitä huomauttaa.
PoistaMeilläkin on just toi sama Peppi, missä tein omia suomennoksia juuri näistä neekerikuninkaista ja muista. Yksi kirja, jota lyhentelen oli Onni-poika, joka nyt ei enää ole ajankohtainen. MUTTA. Ajat muuttuu. Kiinnostaisi tietää mitä 20 vuoden päästä kauhistellaan. Luulen, että ainakin ruuat ovat yksi iso kauhistelun kohde, sillä nythän kirjoissa vielä esiintyy ties mitä pekonilihakastikkeita.
On tärkeää antaa ajankuvien kielen olla sellaista, mitä se silloin oli. Se on historiaa.
VastaaPoistaEi historiaa voi muuttaa. Sellaista oli sanasto ja mielikuvamaailma silloin. Nyt on erilaista. Jos haluaa nykypäivän tekstiä ohjelmiin, niin pitää tehdä kokonaan uusi ohjelma.
Kyllä lapsikin vähän vartuttuaan ymmärtää, mitä historia tarkoittaa.
Olen ehdottomasti samaa mieltä, että kielikuvat ovat ajankuvia. Ja onneksi yleensä esimerkiksi kirjoihin muutoksia tehdessä ne ajankuvaversiotkin säilytetään niille, jotka haluavat niitä historiallisessa mielessä tutkia. Ja ohjelmasta olen samaa mieltä, ettei tuota voi oikein alkaa pätkimäänkään ja sitä tuossa yritin sanoa.
PoistaKuitenkin, koska ennen on ennen ja nyt on nyt, on paljon asioita, joita en itse lapselleni lue/näytä, jotka ennen on ollut ihan ok. Ja siksi esimerkiksi nuo uudet painokset kirjoista on hyvä juttu, sillä kirjailijan tarkoitus on kuitenkin ollut kertoa hyvä tarina eikä tehdä ajankuvaa. Jos kirjoittaessa ajassa on kielessä ollut puutteita/kieli on muuttunut esimerkiksi korrektiussyistä, ne voi mielestäni ihan hyvin korjata, kun tarina pysyy tunnistettavana.
Se, mikä minua mietityttää on median kiistaton vaikutus lapsen ajatusmaailmaan. Tässäkin tapauksessa kirjailijat ovat ehkäpä halunneet tuoda esille sen ajan ihmisten kummallista käytöstä tms, mutta tässä ajassa ihmisten ulkonäön kauhistelu tai (vaikkakin kyseessä on satu) 30 päivän paastot ennen joulua eivät kuulosta jutuilta, mitä haluan lapseni miettivän, kuten ei ole oikeastaan mikään sellainen viesti, että ihmisen tulisi olla ulkonäöllisesti tietynlainen ja mahtua muottiin, jonka toiset (tai me itse!) määrittelemme.
Lapsi ymmärtää jo nyt hyvin historiaa. Se mitä tässä mietin on, että pienellä välinpitämättömyydellä hän olisi katsonut tuon sarjan yksin ilman että tiedän niistä nyansseista, mitä sarjassa oli. Se ei todellakaan olisi ollut maailmanloppu, mutta samoin kun en mielelläni näytä lapselle lastenohjelmia jossa tupakoidaan ts, en näytä hänelle sarjoja, joissa arvostellaan näin paljon omaa sekä toisten ihmisten ulkonäköä.
Tämä on muuten toinen sarja ikinä, joka joutui meillä boikottiin. Ensimmäinen oli joku uskonnollisista vihanneksista tms kertova sarja vuosia sitten.
Lisään vielä, että mielipiteeni sanojen muuttamisesta korrektimmaksi on tarkoitettu lähinnä lastenkirjoja varten. Aikuiset eivät mielestäni tarvitse samanlaista "sensuuria" mitä lapset ja monet lukevatkin kirjoja nimenomaan ajankuvana, kun taas lapsille satu on satu hyvin pitkään.
PoistaOlen kauhistellut samaa, kun olemme nyt lukeneet vanhempia Heinähattu ja Vilttitossu-kirjoja. Harmittaa jo nimitykset Isonapa ja Rillirousku. Ja Alibullenin neidit laihduttavat vähän joo kirjassa? Ja haukutaan tyhmäksi koulussa jne. Ovatko uudet kirjat parempia näiden suhteen? Olisi kiva mennä katsomaan uusinta elokuvaa, mutta kauhistuttaa, kun ei voi etukäteen sitä tsekata. Tietysti kirjan voisi lukea ensin.
VastaaPoistaNo jos noita poliisien nimiä ei lasketa, niin musta esim tuo Jouluvintiö on oikein kiva! Ja Risto Räppääjissä (joita me siis luetaan viikoittain ja osataan ulkoa) ei tällaista silmiin pistävää ulkonäköön puuttumista ei ole tai se on tehty positiivisesti. En ole lukenut noita ensimmäisiä Heinähattu ja Vilttitossukirjoja, mutta kuulin muualtakin että niissä laihdutetaan :( lasta ei tietenkään tule suojella siltä tiedolta että yleensä ihminen kutistuu lopettamalla syömisen ja jumppaamalla siihen päälle (sairas yhtälö) mutta lastenkirjassa/ohjelmassa sen esiintuominen on outoa, väitän nimittäin ettei mun 6v lapsi ole kuullutkaan ennen siitä miten laihdutetaan. Ei vaan kuulu 6v:n juttuihin yhtään.
PoistaKiitos tiedosta. Ostin tuon samaisen dvd:n Lidlistä ja lapset katsoivat eilen keskenään pari ensimmäistä jaksoa kun pakkasin kiireellä uimakoulukamoja ja tein muita kotihommia. 6 V oppi vasta kaksi viikkoa sitten uuden sanan läski ja tuli eskarista kotiin kysyen mitä se tarkoittaa. Pitää siis istua lasten kanssa katsomaan seuraavat jaksot ja ehkä hävittää koko dvd.
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.