mekko: Ivana Helsinki, pilotti: Monki, legginssit: Tokmanni, kengät: Vagabond, korvikset: Kalevala Koru

Olen entistä paremmin huomannut, että mulle ominaisinta on tehdä vähän kaikkea kuin keskittyä yhteen juttuun täysillä. Tottakai työni ja tekemiseni liittyvät jollain tavalla toisiinsa, mutta näin kolmevitosena uskaltaa jo vähän mokatakin ja siksi uusiin juttuihin voi sukeltaa rennommin mukaan. Tärkeintä on kuitenkin uuden oppiminen ja itsensä ylittäminen ja siksi ajattelen tekemisiäni usein projekteina, testeinä ja kaikenlaisina sivupolkuina enkä mietittynä urapolkuna. Kokeillaan nyt tätäkin-asenne toimii ainakin nyt tosi hyvin. On aika hauskaa huomata välillä, että hupsista, tällaistakin on tullut tehtyä kuin olla kokeilematta kaikkea sitä, mitä eteen tulee.

Tällainen tilanne ei tietenkään ole itsestäänselvyys ja mun pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja oikeasti onnitella ja kannustaa itseäni, paukutella henkseleitä ja soittaa onnistumiskelloa. Sen sijaan olen välinnä jopa ärtynyt itseeni, kun olen haalinut itselleni niin paljon tekemistä ja esimerkiksi eilen jouduin vähän henkisesti taputtelemaan itseäni olalle, että eihän tässä ole mitään hätää. Että olen kyllä laskenut ihan oikein, että kaikki päivätyötunneista omiin projekteihin mahtuu siihen aikaan, jonka olen ilman lasta. Pitää vaan tehdä kompromisseja, herätä vähän aikaisemmin, tehdä hommia muualla kuin työpöydän ääressä ja nauttia ympärillä olevasta hässäkästä. Hässäkkä ei kuitenkaan ole sama kuin hälinä ja siksi olen yrittänyt muokata työskentelyäni niin, että kun teen töitä, teen niitä rauhallisessa ympäristössä vastamelukuulokkeet päässä, jolloin työteho on parhaimmillaan.

Yksi kivoimmista jutuista tämän vuoden aikana on ollut, että olen entistä enemmän voinut tehdä töitä kavereideni kanssa ja olen voinut myös työllistää heitä. Olen oppinut tosi paljon muiden työskentelytavoista ja myös vapaa-ajan vietosta. Vaikka tekeminen ja työ olisi hauskaa, on todella tärkeää rajata se oma tila ja oma vapaa-aika, jolloin lepää ja tekee ihan muuta. Siksi liikumme Kaamoksen kanssa paljon luonnossa ja vaikka retkiltämme otankin aina muutamia kuvia, ei se tekeminen ole työtä, ja niihin hetkiin kuuluu sekä rauhoittuminen että akkujen latailu.

En tiedä onko tämä nyt sitä unelmaduunariutta, josta Hanne ja Satu puhuvat (hups! En ole ehtinyt lukemaan heidän Unelmahommissa-kirjaa vieläkään. Mutta koska mulla on tänäänkin ihan huippu päivä, joka vie mut päivätöiden lisäksi mm. jäätelötehtaalle hommiin, ehdin junamatkalla kuunnella heidän Unelmaduunarit-podcastia. Toki samalla uutiskirjettä tehden ja meileihin vastaten, mutta hei, eipähän ainakaan ole tylsä päivä tulossa!