Takaisin kotona!

Tulimme tänään kotiin Berliinistä ja vaikka reissussa sattui ja tapahtui, oli viikko silti tosi ihana. Vaikka aikuisen kaverin kanssa v...


Tulimme tänään kotiin Berliinistä ja vaikka reissussa sattui ja tapahtui, oli viikko silti tosi ihana. Vaikka aikuisen kaverin kanssa viikko kaupunkilomalla voisi olla vähän liikaa, lapsen kanssa tekemisen ja rauhallisen oleiluajan kanssa pitää olla tarkempi. Kolme päivää aamusta iltaan kaupunkia tutkittuani huomasin Kaamoksen olevan melko poikki ja siksi neljäntenä päivänä emme liikkuneet hotellin lähikioskeja ja ravintoloita kauemmaksi. Paitsi siis sinne sairaalaan mun ruokamyrkytyksen takia, mutta sehän ei ollut kovin suunniteltu juttu. Parin extrachillin päivän  jälkeen kaupungin katselu oli taas kivaa ja jaksoimme vielä viimeisenä iltanakin käydä katselemassa uusia kulmia tutusta kaupungista.

Tämä Berliinin matka erosi muista ehkä eniten niin, että mäkin suhtauduin matkaan enemmän lomana. Muutamat edelliset Berliinin reissut on raportoitu blogiin huomattavasti paremmin ja yksityiskohtaisemmin, mutta nyt jätin kamerat hotellihuoneeseen ja keskityin lähinnä tallettamaan muistoja omalle kovalevylleni sekä matkamuistoksi hankkimallamme Fuji Instax Minillä omaan käyttöön.

Vaikka reissu ei ollut järin pitkä ja matkustimme vain kahdeksana päivänä, oli kotiinlähtö silti ihanaa. Lapsesta huomasi, että yksikin matkustuspäivä olisi ollut liikaa ja lopulta Suomessa lentokentältä kotiin ajaessamme matkaväsy purkautui itkuna Ikean kohdalla. Olisi pitänyt päästä Ikeaan syömään lihapullia näes. Kaamos jatkoi kuitenkin suoraa isän luo viettämään viimeistä lomaviikkoaan ja mä kellahdin suoraa kotiin tultuani sänkyyn ja nukuin meikeissä ja piilareissa neljän tunnin päiväunet ja söin pussillisen Katjesin Salzige Heringe - suolakalakarkkeja iltapalaksi. 

Tämä kesäloma oli monessa mielessä poikkeuksellisen aktiivinen ja ehdimme vaikka minne, kansallispuistoista Isojärvi, Liesjärvi sekä Repovesi tuli koettua, Saaristomeren kansallispuiston rajojakin kolkutelteltiin Yyterissä sekä Raumalla ja nyt vielä loppuun tämä viimeisin reissu. Mukavaa on ollut, mutta on kyllä kieltämättä myös kiva aloittaa arki kesän jälkeen, jos ei kovin levänneenä niin ainakin monta kokemusta rikkaampana.

Lentokentällä tuli vielä mieleeni, että voisin jatkossa kirjoitella hieman enemmänkin lapsen kanssa kaksin matkustamisesta, se kun tarjoaa oikeasti hyvin paljon myös aikuiselle ja mulla on tottakai nyt jo yli kuuden vuoden kokemus näistä reissuista kaksin. Jos tähän aiheeseen liittyy sulla jotain kysymyksiä tai toiveita postauksien kulmista, niin huikkaahan kommenttiboksiin!

3 kommenttia

  1. Ihanaa, että pääsitte hyvin kotiin eikä enempää sattumuksia osunut matkalle!
    Mä haluisin reissailla enemmän Jusun kanssa, mutta rahatilanne ja mun hermot ei kovin pitkiä pyrähdyksiä vielä kestä. Asia olisi hiukan eri, jos tuo suostuisi istumaan edes välillä vielä rattaissa ja vaikka torkkumaan niissä pieniä päikkäreitä, mutta suostuu nukkumaan vain sängyssä tai jos nukahtaa vahingossa autoon.

    VastaaPoista
  2. Läpsystä vaihto! Me istutaan just kentällä ja kohta boardaa Berliinin lento! 😌

    VastaaPoista
  3. Missä ravintolassa sait myrkytyksen? Tulee käytyä paljon Berliinissä eikä taida olla syytä suojella myrkytyskuppilaa.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images