En ihan tarkkaan muista mikä oli syy, miksi me teimme Kaamoksen kanssa ensimmäisen kesälomareissumme Berliiniin. Kaamos oli silloin 3-vuotias ja mulla oli kokemusta lapsen kanssa ulkomailla matkustamisesta pakollisten Ruotsin ja Viron reissujen lisäksi myös Teneriffalla kaksin lomailusta. Syy Berliiniin lähtöön oli muistaakseni yhdistelmä lyhyttä lentomatkaa, edullista hintatasoa ja sattumaa. Ensi viikolla koittaa meidän kolmas loma Berliinissä ja lähdemme reissuun kaksin jälleen.
Syyt miksi nyt lähdemme Berliiniin ovat varmasti vähän erit mitä ensimmäisellä kerralla. Hintataso on tottakai yksi kriteeri, viikon loma lentoineen ja öineen neljän tähden hotellissa kustantaa n. 600 euroa yhteensä, mikä on aika jees parhaimpaan turistiaikaan. Muita syitä lähtöön on Berliinin tuttuus, yleensä lämmin (usein jopa liian lämmin) ilma, itäisen Berliinin rentous ja hyvä ruoka. Berliini on myös sopivan kaukana, että mäkin saan otettua etäisyyttä töihini ja keskityttyä vain lomailuun ja Club Maten juomiseen.
Muistan ensimmäiseltä Berliinin reissultamme ihanan vapauden, joka tuli kun kävelimme illalla kaupungilla ja vastaan tuli lapsiperheitä eikä kukaan katsonut pahasti, vaikka lapsi oli mukana kaupungilla ja ravintolassa iltamyöhään. Kun puistot täyttyivät iltapäivisin lapsista ja aikuisista, oli kaikilla kuumuuden takia juomat mukana ja useimmilla vanhemmilla oli yksi olut mukanaan. Älkää käsittäkö väärin, että lähtisin pelkästään leikkipuistokaljojen perässä Berliiniin, mutta onhan se nyt ihanaa kun ei tarvitse miettiä mitä kukakin janojuomastani miettii.
Ruoka on ollut Berliinin reissuillamme ehkä se tärkein osa reissua ja Itä-Berliinin katukeittiöt ja edulliset ravintolat ovat tulleet tutuiksi. Edelliset reissumme olemme yöpyneet Friedrichainin kaupunginosassa, mutta nyt hotellimme sijaitsee Kreuzbergissa, eli Spreejoen toisella puolella. Viime reissullamme hengasimme aika paljon myös Kreuzbergin puolella, josta löytyi hyviä levypizzapaikkoja ja dönereitä ja kaikenlaisia halloumipitamestoja.
Leikkipuistot ovat yksi tärkeä osa reissujamme ja nyt Kaamoksen ollessa jo 6-vuotias hän pääsee entistä hauskempiin ja taitoa vaativiin leikkipuistoihin. Nyt kun lapsi on isompi, ajattelin käydä myös muutamassa museossa, tosin natsiaikaan liittyvät paikat taidamme edelleen jättää väliin, samoin Berliinin eläintarhan. East side galleryn muurilla käydään tottakai. Josta tuli mieleeni, Kaamoksen kysymys kun kerroin Berliinin matkastamme. "Onkohan ne saaneet sen muurin rakennettua uudelleen, kun se oli rikottu" :D Saksan historiasta kertominen on ollut hieman vaikeaa ja ilmeisesti en ole ihan täsmällisesti kertonut muurin sortumiseen liittyviä seikkoja, kun matkakaveri odottelee muuria takaisin.
Muuten ajattelimme ottaa mahdollisimman rennosti. Olla, oleilla, syödä, juoda, käydä puistoissa ja hengailla. Mainitsinko jo syömisen?
Mutta jos teillä on jotain vinkkejä, mistä esikouluikäinen erityisesti nauttisi niin vinkkejä otetaan tottakai vastaan!
Mutta jos teillä on jotain vinkkejä, mistä esikouluikäinen erityisesti nauttisi niin vinkkejä otetaan tottakai vastaan!
13 kommenttia
Voi kateus, Berliini on aivan ihana! Haikeudella ollaan aina silloin tällöin muisteltu niitä kesäiltoja, joina istuttiin puistossa koko porukka, isi siemaili kylmää bisseä ja neljävuotias kiipeili kiipeilytelineessä ja se oli kaikista ihan fine.
VastaaPoistaMe oltiin tuolla toissa kesänä tosiaan koko kesäkuu ja silloin koluttiin kyllä nelivuotiaan kanssa käytännössä kaikki museot. Saksan historiastakin tuli tuolloin puhuttua, sodasta myös, mutta niin että se olin tuonikäiselle ymmärrettävää. Toisaalta tuolla historia oli niin läsnä ihan joka kadunkulmassa, että natsiaikaankin törmäsi ihan pakostikin: mekin esimerkiski asuimme Mittessä, jossa kadut olivat täynnä muistolaattoja sodassa kuolleille juutalaisille ja aina ohikulkiessamme luimme laatoista nimiä. Kävimme tuolloin myös muun muassa katsomassa paikan, johon Fuhrer bunker aikoinaan haudattiin ja neljävuotias laski liukumäkeä paikan päällä. Jotenkin lohdullista sekin.
Yksi kiva museovinkki on The story of Berlin, mutta toki siellä joutuu pohtimaan myös hieman sotahistoriaa. Bunkkerissa käynti oli ainakin meidän nelivuotiaasta aikoinaan ihan superjännää ja museosta löytyy etsintätehtäviä myös lapsille. Mutta jos haluaa välttää kaiken toiseen maailmansotaan liittyvän, niin hyviä museoita ovat myös Luonnonhistoriallinen museo (josta löytyy muuten maailman isoin dinosauruksen luuranko) sekä Technikmuseum. Viime talvena pyörähdettiin muuten myös silloin viisivuotiaan kanssa DDR-museossa ja ainakin tuo melkein eskarilainen oli ihan fiiliksissä päästessään siellä itse Trabin ohjaimiin...!
(Ja kyllä, me ollaan ihan museohullu perhe, mutta minkäs teet, kun mulla sekä äiti että mies ovat historioitsijoita ;)...)
Kiitos suosituksista ja pitkästä kommentista!! Kyllä me johonkin museoon nyt uskallaudutaan!
PoistaOstakaa kirjakaupasta jotain eskarimateriaalia. Jännä sitten vertailla, mitä Suomen eskarissa tulee esiin, että onko jotain yhteistä kenties.
VastaaPoistaKIITOS! Ihan loistovinkki, näin tehdään!
PoistaUsein ajatellaan että museot ei niinkään ole lapsille. Me ollaan käyty paljon museoissa siitä lähtien kun lapsi oli 4 (nyt 9). Lähimatkailukohteissa on paljon hyviä museoita myös mm.Tallinnassa ja Tukholmassa. Hauskaa matkaa !
VastaaPoistaMe meidän perheen lomareissut yllättävän usein Berliiniin. Ja yllätyksettömästi varsin samoista syistä.
VastaaPoistaLuonnontieteellinen museo ja tekniikan museo, sekä jälkimäisestä löytyvä Spectrum (vähän Heurekan tyyppinen) ovat kyllä ihan must. Ja erittäin lapsiystävällisiä. Ei sillä, että Berliinistä kovin helpolla löytyisi muuta kuin lapsiystävällistä!
Mä olen monta hauskaa kohdetta bongannut myös Berlin For All The Family -blogista. Kannattaa tsekata, sieltä löytyy leikkipuistovinkkejä, vegaanivohvelikahvilaa, ja must see mestoja, joita ei välttämättä tietämättä ole niin helppo bongata. Yksi näistä on Neuköllnin Arcaden (ostoskeskuksen) katolla oleva terassi, josta löytyy paitsi herkullisia kesäjuomia, myös hiekkalaatikko, kaupunkiviljelmiä ja huikeat maisemat. Kesäiltaisin livemusaakin, kuulema.
Harmi, että jotenkin tämä kommentti meni ohitse, mutta pakko lukea tuota blogia ihan seuraavaa reissua ajatellen!
PoistaMiksi noin halpaan tyydyitte? Meillä on laatua majoituksessa kotimaan lomakohteissa hinnat myös kohdillaan.Ruoka aivan super hyvää muutenkin loistavia kohteita esittää lapsiperheille.
VastaaPoistaNäin itse yksin lapseni ja itseni lomat kustantavana edullisuus on aina plussaa. Me ollaan nytkin kesän aikana käyty kaksin Yyterissä useamman yön reissu, Raumalla, Isojärven kansallispuistossa sekä Repoveden kansallispuistossa, joten Berliinin reissu on hyvää vaihtelua kotimaan matkailuun :) Berliini on meille todella hyvä kohde ollut aina, niin nytkin.
PoistaTottakai itse kustannettava omat tilaamansa matkat. Kokemukset näkyvät ettei niin ihanaa ole jos ruokamyrkytystilat vaanivat jokaista käyntiä.Meillä kotimaassa harvemmin näitä,olisiko hygienia kotimaassa hyvä ja valvonta parempi.Hyvin kotimaista osataankin arvostaa.Se on huippu luokkaa.Oma maa mansikka. ��
VastaaPoistaharmi tuottaa pettymys, mutta mä oon altis ruokamyrkytyksille ja saanut niitä viime vuosina pari myös kotimaassa ja joutunut myös silloin käymään lääkärissä. Edellinen kerta Saariselällä meni niin, että muu porukka lähti kotiin ja mä jouduin jäämään oksentamaan yksin Ivaloon, että juuh.
PoistaOn mahdollisesti ollut vatsavirus tartunta aikaa.Ei ruokamyrytys ellei toiset sairastunut samasta ruuasta.Saariselällä ei yksin tarvitse sairastaa ellei itse halua.Siellä on todella siistiä ja ne maisemat upeat.Ruska-aikanakin on niin kaunista että ei todeksi voisi uskoa.Hieno paikka.
PoistaKiitos tiedosta. Eiköhän tämä keskustelu ollut tässä.
PoistaKommenttien valvonta päällä.