paivan asu
Bailupaita in action
27.7.17
Kuten varmasti tiedätte, olen fiilispukeutuja luonteeltani ja tykkään leikkiä tyylilläni. On kuitenkin juttuja, joita en koe kovinkaan omikseni ja ne ovat tällä hetkellä lastenvaatebrändien aikuisten vaatteet muutamia poikkeuksia lukuunottamatta. Pidän kyllä löysistä vaatteista, mutta tuntuu, että suomalaisilla lastenvaatemerkeillä ei aikuisten valikoimissa ole ollut vuosiin mitään muuta kuin legginssiä ja muodotonta onesize-tunikaa. Ja koska olen fiilispukeutuja, mulla tulee siihen univormuun pukeutuneena fiilis, kuin mut olisi kaapattu jostakin Facebookin lastenvaateryhmän yv av ry-keskustelusta :D Ja se ei ole omin olo.
Legginssit ovat kuitenkin huippu vaate ja koska mulla on Lapsimessujen työasuun kuuluneet Mainion legginssit, ajattelin tänään lähteä ulos 2010-luvun mutsilookissa, eli niissä leggareissa ja isossa paidassa. Jottei ihan menisi mammailuksi, oversize-paitani ei sentään ollut Vimmaa tai Neulomon Marika, vaan huvituspäissäni hankkimani statement t-paita. Paitaan (vai paituliin?!) ja leggareihin yhdistin vanhat Birkenstockini, isot rinkulakorvikset sekä takavuosien laulajan Kikan lempihuulipunasävyn, kirkkaan pinkin.
Parasta tänään oli kuitenkin vahinkotukkani, joka mukaili kivasti 90-luvun permanentteja. Kiharat tulivat, kun keksin eilen illalla leitittää hiukseni suihkun jälkeen neljälle pikkuletille, jotta ne eivät takkuuntuisi yön aikana. Ajatukseni oli aamulla laittaa hiukset vain ponnarille, mutta permismäinen kikkurani viehätti mua sen verran, että jätinkin pehkoni auki ja laitoin vain lyhyemmät etuhaivenet pienelle nutturalle. En missään nimessä haaveile permanentista, mutta tätä kiharakampausta aion kyllä käyttää jatkossakin!
Nauroin t-paidan hankittuani, että on kyllä hyvä paita, kun en ole koskaan missään bileissä. Ja tänään ensimmäistä kertaa paitaa pitäessäni päädyin ihan vahingossa bileisiin, kun Eino kutsui mut avecikseen Lauri Mäntyvaaran tuuheet ripset-leffan kutsuvierasnäytökseen Konepajan Brunoon. Siellä sitten oltiin t-paidassa ja leggareissa ison kutsuvierasyleisön seassa, yleisön, jossa melko monella oli sitä vähän parempaa Seppälää päällä. Eli kyllä ne yv/av/ry-fiilikset lopulta saatiin, vaikka luulin olevani turvassa :D
Vaan olipa muuten kiva ilta, jota jatkoin nössöistä "mun pitää mennä nukkumaan, huomenna työpäivä" jutuistani huolimatta vielä viinilasilliselle Rytmiin kirjoittamaan tämän postauksen ja nauttimaan lämpimästä kesäillasta. Nyt kuitenkin otan metron alle ja painun nukkumaan! Eli se niistä after partyista.
kuvat: Eino/ Tämän kylän homopoika
kuvat: Eino/ Tämän kylän homopoika
6 kommenttia
Ihanan reipasta :) Tyylille 10+ <3
VastaaPoistaJee, kiitti!!
PoistaHieno asu! En kuitenkaan ymmärrä miten Neulomo olisi lastenvaatebrändi. Valmistaa vaatteita vain naisille ja niitä käyttävät myös ne, jotka eivät ole ikinä kuulleetkaan mistään vimmasta tai papusta tms.
VastaaPoistaEihän se olekaan, Marika malli on vaan aika suosittu tietyissä mutsipiireissä :) neulomo on itseasiassa tosi kiva musta.
PoistaMarika taitaa olla ylipäänsä aika suosittu. Tykkään ja mutsipiireistä en tiedä. Tuli vaan olo että leimaudunko johonkin mutsipiiriin tietämättäni kun käytän joskus marikaa.
PoistaKyse oli fiiliksistä, mitkä mulle tulee siitä. Ei leimautumisesta :) ei kaikille tule Ultra bra olo keltaisessa sadetakissa tai Kylie Jenner olo nappiverkkareissa, kysehän on siitä miten itse fiilistelee vaatteita. Mulle se Marika on sellainen mutsiunivormu, jollekkin muulle jotain muuta.
PoistaKommenttien valvonta päällä.