epätoivo
Vartalopositiivisuuden varjopuolet
13.4.17
Hetki sitten julkaistessani Changen yhteistyöpostausta minua mietitytti tosi paljon postauksen tekstisisältö. Tottakai myös kuvien julkaiseminen itsestä alusvaatteissa tuntui jännittävälle ja mietin etenkin vatsamakkaroideni esittelyä paljon. Enemmän kuitenkin mietin tekstiä, sillä en halua antaa fiilistä, että minun uskaltaessa tehdä jotakin, kaikkien muidenkin tulisi uskaltaa ja samalla, kuin taian iskusta, kasvattaa kuvieni kautta itseluottamustaan.
Olen lukenut viime vuosina paljon bodypositive-henkisiä tekstejä niin blogeista kuin Instagramistakin ja alun ihailun jälkeen alkanut miettimään myös ilmiön varjopuolia. Huoleni ei niinkään liity terveyshaittoihin, vaan siihen kuinka vartalopositiivisuus tarkoittaa käytännössä vain yhtä asiaa: lihavuuden hyväksymistä. Länsimainen, mediassa näkyvä kauneusihanne on edelleenkin hyvin yksipuolinen ja silti tuntuu, että vain ylipainoisilla on oikeus esitellä vartaloaan #bodypositive tägein. Kärjistettynä omaa kroppaansa somessa esittelevät salikissat ovat turhamaisuuden huipentuma kun taas omaa vartaloaan kuvaava ylipainoinen tai normaalikokoinen nainen uskalias ja rohkea. Vartalopositiivisuuden pitäisi kuitenkin kuulua ihan kaikille.
Vaikka itse jännitin Changen kuvien julkaisua, oli se mulle silti melko helppoa siksi, että tiesin saavani myös positiivista palautetta ja tässä tuleekin toinen #bodypositive-ilmiön epäkohta. Maailman laajuisesti tunnetut kropparauhaa ja vartalopositiivisuutta kauppaavat somepersoonat ovat tavalliseen ihmiseen verrattuna etuoikeutetussa asemassa, sillä heillä on yhteisö, joka tukee heitä missiossaan. On täysin eri asia olla Tess Holliday, tuhansia positiivisia viestejä päivittäin saava kehopositiivisuuden sanansaattaja kuin perus-Tiina tai Tuija, kun kyse on uskalluksesta ja vartalon hyväksynnästä. On helpompaa olla esillä omana itsenään ison ihailijajoukon ympärillä kuin yrittää muuttaa omaa kehonkuvaansa positiiviseksi yksin, ilman kenenkään kannustusta. Minun seuraajajoukkoni on Tess Hollidayhin verrattuna minimaalisen pieni, mutta tottakai ne jo saadut postiiviset sanat (kiitos niistä!) kannustavat ja siksi itsekin olen melko etuoikeutettu.
Mä olen ihan mielelläni tyyppi, jonka kuvat ja sanomiset auttavat someseuraajaa ajattelemaan myös itsestään armollisemmin. Toisaalta, mitä enemmän olen kehopositiivisia somepäivityksiä lukenut, sitä enemmän mun tekisi mieli julistaa, että on ihan ok myös tuntea olevansa hukassa kroppansa kanssa. Niin mäkin olen monesti. Liian usein se vartalopositiivisuus kiteytyy kuvaan itsevarmasta kurvikkaasta naisesta todistelemassa, että bikinibodyn saa laittamalla bikinit päälle, mutta oikeasti itsevarmuus (minkä tahansa tyyppisestä) kropasta ei varmasti lähde omalle epävarmuusalueelle hyppäämisestä, vaan olemalla itselle armollinen ja lempeä. Jos bikinit tuntuu ajatuksena kaukaiselle, ei niitä varmastikaan kannata pukea päälle vain siksi, että joku muu saman kokoinen, isompi tai pienempi tekee sen rinta rottingilla.
Olemme kaikki erilaisia ja jokaisella meistä on erilainen henkilöhistoria. Siksi tunnen melko isoa vastuuta sanomisistani, enkä voi todeta, että kun mä uskallan hillua blogissani alusvaatteissa, voi kuka tahansa seurata perässä. Tai kun mulla on minihame, kuka tahansa voi tuntea siinä olonsa itsevarmaksi. Kun totuus on, ettei välttämättä voi, vaikka kuinka ottaisi vastuuta ajatuksistaan ja kääntäisi ajatuksiaan positiivisen puolelle. Minä olen minä, sinä olet sinä ja me kaikki olemme ihan erilaisia niin ajatuksiltamme, henkilöhistorialtamme kuin elämäntyyliltämme muutenkin. Ja se on ihan ok.
Tällä hetkellä koen, että maailma tarvitsisi paljon vähemmän räväkkiä ja superuskaliaita someajan suurlähettiläitä ja enemmän tavallisia itsestä nätisti puhuvia ihmisiä muuttuakseen oikeasti vartalopositiiviseksi paikaksi. Sellaiseksi, jossa kuka tahansa voi Ninan tapaan todeta, että sä oot upeeja mä oon upee ilman sen kummempaa henkseleiden paukuttelua ja somefanfaareja.
ps. Uskaliuuden sijaan nämä kuvat ovat postauksessa siksi, että ne on mielestä tosi nättejä.
Kuvat: Annika Liinanki Photography
Meikki ja hiukset: Jannica Stelander
10 kommenttia
Vähän sama asia kuin uimapukujen bikinikuvat. Yhtä luonnollista. Näin länsimaalaisittain asiaa katsoen.
VastaaPoistaTässä tulee vaan nyt sitten uskontoasia esiin - (ääri)muslimeille tällaiset kuvat lienevät syntiä ja näin esiintyvät naiset huoria.
Ihmiset nyt on erikokoisia ja erinäköisiä. Ihan luonnollista sekin.
Kyllä, jos puhutaan kuvista. Nämä kuvat ovat tässä, koska tykkään niistä tosi paljon ja ne tuo mulle kivan fiiliksen. Ja kriittisestä suhtautumisestani huolimatta oon tottakai #bodypositive aatteen kannattaja, mutta halusin tuoda tekstin kautta esille että myös muut kuin pullukat voivat osallistua tähän. Ja samalla muistuttaa, että vaikka oman kropan hyväksyminen olisikin itselle suhteellisen helppoa, on hyvä muistaa ettei toisten ihmisten kehonkuvaa voi muuttaa niks naks edes tällaisten kuvien kautta :)
PoistaItse en muslimina laittaisi alusvaatekuvia nettiin mutta en kyllä ajattele että kuka näin tekisi olisi huora. Jokainen meistä tekee omat päätökset eikä muslimien tehtävänä ole tuomita toisia. Minusta nämä kuvat ovat oikein kauniita Elsa :)
PoistaAivan ihania kuvia ja ihania alusvaatteita. On tosi kiva nähdä, miten sopivat isolle koolle. Voin itsekin kokeilla. Hienoa että olet laittanut nämä kuvat nähtäväksi. Ihmisillä on uskontoja ja ideologeja ja mielipiteitä jos jonkin laisia kielteisinä. Onneksi olemme ns. vapaassa ja kristiltyssää maassa (ainakin nimellisesti) ja kulttuurimme on se mikä on meillä. Kiitos että laitoit kuvat ja tosi hienon tekstin, mitä oli ihana lukea. :)
PoistaTästä nyt tuli vähän sellainen fiilis, että se on jotenkin huono ja tuomittava asia, jos joku on itsevarma, "räväkkä ja superuskelias" . Kun toisaalta sun sanoma on, että kaikkien pitäis saada olla sellaisia kuin ovat. Mut ei sit kuitenkaan ehkä räväkkä ja itsevarma, kun siitä voi toisille tulla paineita. Että se ei sitten ole kuitenkaan "tavallista". Saan siis ristiriitaisia viestejä tästä kirjoituksesta. En ymmärrä miksi itsevarmuus ja siitä puhuminen on yhtään sen vähemmän inhimillistä (viittaan siihen kun toivoit blogini kommenttiboksissa bodypositive skeneen enemmän inhimillisyyttä) tai väärin, kuin senkään sanominen, että tuntee olonsa epävarmaksi. Eiks ne kaikki tunteet oo inhimillisiä?
VastaaPoistaMitä bodypositive asiaan tulee, niin itse ainakin olen sitä mieltä, että se on kaikille, ei vaan pullukoille.
Mun oma kantava ajatus ja sanoma jota haluan kertoa, on aina ollut vaan, että "koita puhua itelles nätimmin ja tykätä ittestäs". Ei se ole mikään käsky ja oletus, että se sitten sormia napsauttamalla tapahtuu, kuten sinä oletat tässä siten bodypositive-teemaa lähestyvien tekevän. Mutta on se mun mielestä ihan hyvä ehdotus.
Mutta onneksi jokainen meistä voi lähestyä tätäkin teemaan juuri niin kuin haluaa ja levittää just sellaista sanomaa mikä itselle luontevimmalta tuntuu.
Niin, nämähän on ristiriitaisia asioita. Itsevarmuus ja sen esiintuominen ei tietenkään ole tuomittava asia, mutta nythän on näin, että me kurvikkaat voimme jakaa itsevarmuutta ja se on rohkeaa ja hienoa, kun taas hoikat "mallimittaiset" jakaessaan sitä ovat krhmm...huomiohuoria. Facebookin kommenttiboksissa olikin tästä pari kommenttia.
PoistaMä tunnen vastuuta siitä, että joskus jaan itsevarmuuspäissäni otettuja kuvia vetäen mutkat suoraksi tyyliin "jos mäkin uskallat säkin uskallat" kun mun kohdallani on melko olennainen tieto, että ilman blogin kautta tulleita positiivisia kommentteja en olisi näin itsevarma. Sä varmasti olet, mutta mä en olisi.
En ole hetkeen lukenut blogiasi, nyt oli pakko kommetoida kun sain kaverilta viestiä että onko tämä teksti sun uusimpaan postaukseen vastaus. Onneksi tämä tuli vähän aikaisemmin, joten ei ollut :)
Mutta tästä tuli mieleen, että me varmasti puhutaan kumpikin nätisti itsestämme, mutta se meidän tapa puhua itsestämme on todella erilainen.
Ikiaikainen perustieto: Et voi rakastaa ketään enempää kuin rakastat itseäsi.
VastaaPoistaMitä enemmän rakastat itseäsi, sitä enemmän voit rakastaa muita.
Itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on, on lähtökohta myös muiden hyväksymiselle.
Kuka mitenkin työskentelee itsensä hyväksymisen parissa: mielikuvin tai oikeiden kuvien avulla, erilaisten harjoitusten avulla julkisuudessa toisille asian jakaen tai yksityisyydessä itsensä kanssa, miten vaan, kunhan kehitystä tapahtuu.
Meitä on niin moneen junaan, että varmasti tuo sanonta on monelle totta, mä itse en taas näe sitä itselleni merkityksellisenä :) rakkauden määrää toisiin on hankala mitata, mutta väittäisin että esimerkiksi rakkauteni lastani kohtaan on syvempää kuin rakkauteni itseäni kohtaan.
PoistaTässä tulee esiin ongelma, johon törmään säännöllisesti: ajatellaan, että bodypositiivisuus on kiveen hakattu määritelmä, vaikka köytännössä jokainen määrittelee itse, mitä se itselleen tarkoittaa. Ainoa peruskalliohan on, että kaikilla on lupa olla sellaisia kun ovat painoon, vaatetukseen, sukupuoleen ym katsomatta. Jollekin kehopositiivisuus voi olla sitä, että hyväksyy tai opettelee päivä kerrallaan hyväksymään vartalonsa, toiselle taas lupaa pitää kehostaan vaikka haluaisikin muuttaa sitä, kolmas ei hyväksy vartaloaan, mutta haluaa elää rauhassa kenenkään tuomitsematta. Kehopositiivisuutta näkee varsinkin instagramissa liittyen muuhunkin kuin lihavuuteen: syömishäiriöistä selviytyneet, arpiset, vammautuneet ym jotka eivät koe tulevansa hyväksytyksi ovat voimaantuneet katsomalla muiden kuvia ja löytäneet yhteisön, jossa kokee voivansa olla oma itsensä. Se, miksi yhteisössä näkyy paljon lihavia ihmisiä ja lihavuutta käsitellään paljon johtuu lihavuuteen liittyvästä stigmasta joka kantaa juurensa vuosikymmenien päähän ja on ollut sysäys koko kehopositiivisuusaattelle. Ns."mallimittainen" henkilö voi ihan samalla tavalla olla kehopositiivinen kuin kuka tahansa, mutta tosiasia on, että ympäristö ei kohtele häntä samalla tavalla kuin esim.lihavia, ja tästä johtuen aihe on herättänyt keskustelua.
VastaaPoistaIhania kuvia sinusta!
lily.fi/blogit/nettasays/mihin-bodypositiivisuutta-tarvitaan
Hyvä teksti ja upeita kuvia! <3 Oon hieman "kateellisena" seuraillu #bodypositivity instagramtilejä yms ja musta on mahtavaa että (ainakin mun seuraamissa) eri kokoisista vartaloita osataan rakastaa. Saan kuvista inspiraatiota ja huomaan, että ihmiset on oikeesti tosi upeita mut se ongelma on just se miten mä nään itteni. Who knows vaikka moni ihminen on muakin jossain yhteydes kattonu "vitsit se on kaunis". Pointti hävis, mutta opettelua vielä on itsensä rakastamisessa. On päiviä kun se jo onnistuu ja päiviä jolloin vihaan peilikuvaani. Mikä on jo hyvin, koska ennen vihasin melkein joka päivä.
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.