valokuvaus
Itku pitkästä kuvausilosta
16.2.17
Sain Annika Liinanki Photographyn Annikalta toissaviikolla viestiä voitaisiinko ottaa joku päivä vähän kuvia. Annika on mulle tuttu Lumoanin kuvauksista, mutta tällä kertaa Annika halusi kuvata jotain vähän erilaista ja "ei mitään blogikuvia" kuten hän itse asian hyvin ilmaisi. Blogikuvathan ovat ainakin mulla hyvin arkisia ja en ole useinkaan kovin voimakkaassa meikissä, joten jo pelkkä aamun aloittaminen kampaajan ja meikkaajan tuolissa oli erona niihin kuviin, joita olette tottuneet täällä näkemään.
Mukava yllätys aamulla oli, että Annikan buukkaama meikkitaiteilija oli myös ennestään tuttu tyyppi Jannica Stelander ja pienestä aamupaniikista huolimatta olinkin tutuissa ja turvallisissa käsissä. Kuvasimme päivän aikana kahdessa eri paikassa kolmella eri vaatetuksella ja oli kyllä tosi kivaa kokeilla jotain ihan uutta, kuten hymyttömänä poseerausta. Kommelluksiltakaan ei vältytty, kun kuvauksia varten lainatut korkkerit eivät mahtuneet jalkaani ja välillä pelkässä mekossa ulkona kuvatessa tuli tottakai kylmä. Kuvauspäivän jälkeen oma superlaitettu kuontalo hieman huvitti, kun se yhdistyi omiin kumppareihin, untuvatakkiin ja näihin täysin mätsäämättömään mekkoon.
Kymmenestä neljään kestäneiden kuvausten jälkeen kävelin hyvällä mielellä odottelemaan kavereita ravintolaan ja yhtäkkiä huomasin itkeväni. Päivä ei ollut erityisen pitkä, mutta jotenkin se Jannican ja Annikan huomioiminen, kauniiksi kehuminen ja keskipisteenä oleminen sai mut tosi liikuttuneeksi. Olo ei ollut tosiaankaan huono, mutta välillä tuollainen sanallinen hyväksyntä vaan tekee niin hyvää ja tuo voimaa.
Ylläolevat kuvat ovat siis muutamia kuvauksien kulisseista napattuja, mutta näette varmasti myös ne viralliset versiot myöhemmin!
6 kommenttia
Voi että oot kaunis! :) Ihania kuvia ootte varmasti saaneetkin. Kävin itse taannoin Voimauttava valokuvaus koulutuksen ja siihen sisältyi kaksi kuvauspäivää, jolloin vietettiin koko päivä parin kanssa toisiamme kuvaten. Päivän jälkeen oli kyllä niin mieletön fiilis ja voin ehkä jotenkin samaistua tuohon itkuun, mikä on tullut. Innolla odotan lopullisia kuvia teidän päivästä :)
VastaaPoistaJoo! Tiettyinä päivinä (etenkin pms-päivinä haha) tuollainen valokuvan voimaannuttaminen on kyllä selkeästi nähtävillä. Kyllähän musta otetaan kuvia viikoittain, mutta kun en ole oikea malli ja "mua varten" (Eli Annikan kuvia varten) nähdään vaivaa, mua laitetaan ja kehutaan niin onhan se niin erilaista ja vaikuttaa fiilikseen. Joskus se tunne näköjään sitten purkautuu itkuna.
PoistaSinä upea säihkysilmä! <3 Olet niin kaunis!
VastaaPoistaItse en ole montaa kertaa laitattanut juhlakampausta ja meikkiä ammattilaisella, mutta muutama viikko sitten juhlia varten hieman panostin. Kyllähän ne ammattilaiset osaa: tunsin itseni kauniiksi! Ja ymmärrän tuon kontrastin: kampaajalta palatessani tukkä kiharoilla ja vahvassa silmämeikissä omassa toppatakissa ja farkuissa näytin hieman huvittavalta :D Juhlatamineissa puolestaan olin tosi tyytyväinen, että en alkanut tällä kertaa itse väkertää lookkia. Täytyy käyttää ammattilaisten apua jatkossa vähän useammin: pieni itsetunto-boostaus on aina paikallaan!
Ihanaa viikonloppua! <3
Mulla on jotenkin ristiriitainen olo laittautumisesta, siis että en ole mikään pakkelimuija niin miksi mun olo kohenee kun joku toinen laittaa mut nätiksi. Luulen, että siinä on sen meikin lisäksi psykologinen puoli, että joku hoitaa minua samalla, keskittyy, käyttää ammattitaitoaan juuri minuun ja ettei se ole jokapäiväistä. Toisaalta arvostan tyyppejä, jotka palkkaa toisia (naisia) ammattitaidon takia, nyt kun mietin niin taidan itsekin jatkossa panostaa pari kertaa vuodessa meikkaus- ja hiusjuttuihin tärkeissä juhlatilaisuuksissa, koska siitä tulee hyvä mieli ja kun se nostaa selkeästi MUN fiilistä.
PoistaNiinpä: suosin itsekin enemmän luonnollista lookkia ja esim. kiharoissa tunnen olevani jotenkin liian naisellinen (typerä ajatus ehkä...). Mutta siitä huolimatta tuosta toisen laittamisesta tuli tosi kiva olo. Silmämeikkikin oli jotenkin niin vahva, mutta juhlamekon ja korkkareiden kanssa kaikki osaset olikin sopusoinnussa keskenään ja itsellä tosi itsevarma ja juhlava fiilis. Kun niitä juhlia aika harvoin on, niin tuntui kivalta panostaa ja suurin asia tuossa tosiaan oli se oma fiilis ja hyvä olo, joka toisen suorittamista rituaaleista oli tullut :) Oisko just se psykologinen puoli, että joku oikeasti keskittyy vain minuun ja näkee vaivaa sen eteen, että parhaat puoleni tulisivat esiin. Tämähän on töissä käyvälle äiti-ihmiselle suht harvinaista herkkua :D
PoistaMihin ne kuvat tulee?
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.