yhteistyössä Espoon Kaupunginteatteri ja Suomen blogimedia

Eilinen oli kyllä melkoinen tiistai. Mulla alkoi menkat, itkeskelin päivän onnistuneen ja epäonnistuneen rajamailla keikkuvaa ihmissuhdetta, lapsi lähti isälleen ja illalle oli sovittu teatteritreffit Espoon Kaupunginteatterin uuden Kraanat auki-musikaalin ensi-iltaan. Vaikka kyseessä oli äitien välisestä ystävyydestä kertova esitys, jota kuvailtiin isoin kirjaimin arkimusikaaliksi, skitsoilin kotona myös ensi-iltavaatetuksen kanssa tippa linssissä - voiko sinne vaan lähteä arkisena. Lopulta lähdin, olin teatterilla vahingossa tuntia liian aikaisin ja liput lunastettuani istahdin teatterin alakerran sohvalle ja pillahdin itkuun. Kraanat auki, vaikka koko esitys ei ollut vielä edes alkanut!

Ystäväni Paula, joka on ainoa äitikaverini, jonka kanssa teatterissa ylipäätään käyn skitsoili taas kotonaan ehtiikö koko näytökseen. Miehen kanssa läpsystä vaihto, oikea bussi oli mennyt nenän edestä ja facebookin chatti piippasi, että tulossa ollaan kumpparit jalassa, sillä ne paremmat kengät eivät kestä enää sadetta. Viittä minuuttia ennen esityksen alkua halasimme teatterin edessä Paulan kysyessä silmät pyöreänä "mitä, poltatsä röökiä?" ja minun mumistessa jotain, nyt on näin, nyt on näin, nyt on näin. Toinen halaus ja saliin.

Susanna Haaviston ja Eija Ahvon pienoismusikaali Kraanat auki! oli hitti silloin joskus kun minä olin lapsi. Nyt esitys oli herätetty uudelleen henkiin, sama tarina, vähän uutta, paljon kaunista laulua ja mitä arkisin näyttämö tuttipulloineen ja pinnasänkyineen odotti meitä Espoon Kaupunginteatterin lähes täydessä Revontulihallissa. Ohjauksesta ja käsikirjoituksesta vastasi alkuperäisestä Kraanat auki!-musikaalista tuttu Susanna Haavisto, musiikki niin ikään oli Juha Tikan, mutta tällä kertaa lavalla nähtiin oman sukupolveni naisia, Elsa Saisio ja Maija Rissanen.

Ensiksi minua pelotti, että jaksanko enää tätä arkiteemaa yhtään enempää. Sinne me silti sulauduttiin yleisön sekaan kyynel silmäkulmassa ja kumpparit jalassa. Laulut ja niihin johtavat pienet näytelmälliset kohtaukset veivät mukanaan, mutta toisin kuin musikaalin nimi Kraanat auki! antoi ymmärtää, lavalla ei nähtykään niin diippiä shittiä, että olisimme kumpikin pudonneet penkeistämme, vaan keskityimme upeisiin lauluesityksiin ja hyvään musiikkiin, joiden mukana tutut asiat äitiydestä, arjen kauneudesta, riittämättömyydestä, ihmissuhteiden perseelleen menosta ja sen kaiken takana olevasta, tukevasta ystävyydestä veivät mukanaan.

Mikä tämä sinusta on, kysyi Paula. En mä oikein tiedä, ei tämä ole ihan kyllä näytelmäkään, mutta musikaaliksi melko vähäeleinen, pohdin. Tulee mieleen jonkinlainen matinea, tuumasi teatterista enemmän ymmärtävä ystäväni. Esitystä oli muokattu sitten huippuvuosien nykyaikaisempaan suuntaan, mutta esityksen kannattavat teemat olivat selkeästi pysyneet vuosikymmeniä ajankohtaisina. Oikeastaan sen ysärifiiliksen sai eniten juuri musiikin kautta, tällaiset lauluesitykset ovat mulle tuttuja nimenomaan lapsuuden musiikkiohjelmista.

Esityksen jälkeen teki mieli viiniä. Olisipa kiva jatkaa iltaa vielä hetki, mietimme sateisella bussipysäkillä. Joo, mutta mua kyllä jo väsyttää totesin ääneen ja Paula muisti samalla aamuisen näyttötutkintonsa. Mennäänkö vaikka joulukussa jonnekin yhdessä, marraskuu on niin kiireinen. Jutellaan chatissa ennen sitä ja kyllähän me toistemme elämästä pysytään kärryllä somenkin kautta, naureskelimme.

Oli silti niin ihanaa nähdä ystävää, tehdä jotain yhdessä sinä sateisena ja muutenkin kurjana tiistaina, jolloin toinen oli etuajassa ja toinen myöhässä eikä voimia viinilasillisellekaan riittänyt. Tällaisiin hetkiin äitiydestä ja ystävyydestä kertova arkimusikaali lienee tehtykin: pieni tauko omasta arjesta, vertaistukea myös esityksen kautta ja seuraavan päivän hyvä mieli: onneksi on ystäviä jotka ymmärtävät pahanakin päivänä. 

Kraanat auki! arkimusikaalin esityskausi on sen verran lyhyt, että suosittelen kysymään mutsikaveria mukaan heti ja varaamaan liput heti täältä. Esityksiä on vain joulukuun alkuun saakka.

Kuvat: Andreas Janett