Jokainen päälle kolmekymppinen muistaa varmasti, miltä tuntui kun pillifarkut tulivat pitkän bootcut-vaiheen jälkeen kauppoihin. Reaktio taisi suurimmalla osalla olla, että ei missään nimessä. Mutta niin vaan pilleissä on tullut talsittua jo vuosikaudet. Silti leveälahkeisissa housuissa on jotain ihanaa, enkä ollenkaan pistä pahakseni, että lepattavat lahkeet ovat palanneet takaisin kaduille. Tosin tyylisilmäni on kyllä edelleen sitä mieltä, että kapea malli on omalle kropalleni istuvampi, mutta välillä on hauska miettiä ihan vaan fiilistä. Sitähän näissä on kyllä.

Kuvassa näkyvät leveät farkut löytyivät niinkin perusmestasta kuin H&M:ltä. Olivat raasut joutuneet vitosen alerekkiin, josta ne pelastin itselleni ensimmäisiksi leveiksi farkuiksi...hmmm.... kymmeneen vuoteen? Malli on tosiaan hyvin leveä, mutta vyötäröltä istuva ja materiaali puuvillaa, jonka seassa on vain 1% elastaania. Nämä eivät siis juuri jousta, mikä on pillifarkkutytölle vähän oudon tuntoinen juttu. 

On jännää, kuinka jollain nostalgisella vaatteella on vaikutus myös ajatuksiin muutenkin. Liehuvat lahkeet jalassa olen muistellut paljon lukion lopun ja amk-ajan alun fiiliksiä ja tällä hetkellä postausta kirjoitellessa kuuntelen tottakai Tehosekoitinta. Outo juttu, ettei Teharit ole kyllä menettäneet charmiaan vuosien kuluessa tippaakaan ja olisin ihan valmis lähtemään kiljumaan comeback-keikalle. Harmi, ettei sellaista taida olla tulossa hetkeen. Mutta ainahan sitä saa haaveilla, vaikka nyt tän alla olevan biisin tahdissa :)