some
En halua olla kaikkialla (enkä ainakaan snäpissä)
16.5.16
Sain viime viikon loppupuolella hämmentävän monta kysymystä olenko mä snapchatissa ja jos en niin miksi en. Tuntuu tosiaan, että kaikki ovat siellä ja onhan mullakin tili, jolla seuraan lähinnä mitä Anssi Kelalle kuuluu. Ajattelin kuitenkin, että ehkä mä testaan snäppiä taas kerran ja yritän ymmärtää sen hehkun, katsoin kavereiden videoita ja päivitin itse mitä teen ja lopputulos on sama: ei kiinnosta pätkääkään. Jos totta puhutaan, snapchat on asia mikä saa mut todella takajaloilleen ja ahdistuneeksi.
Olen ollut somen käyttäjä niin kauan kun se on ollut mahdollista. Blogi mulla on ollut vuodesta 2002 lähtien ja myöhemmin, noin kymmenen vuotta sitten, diggailin musaa MySpacen kautta, etsin samanhenkisiä profiileja Last FM:stä, tutkin muiden tatskoja Bodymodificationsissa ja keskustelin ihmisten kanssa yksityisviesteillä Irc-galleriassa. Sen jälkeen tuli Facebook ja Instagram ja niissäkin olen melko aktiivinen. Silti oman tilan ja oman yksityisyyden tarve on tosi kova ja mitä pidemmälle sosiaalinen media menee ja mitä enemmän mun pitäisi olla läsnä ja viettää aikaa somessa, sitä enemmän mä kaipaan asioita, joita teen vain itselleni, joista tietää vain minä ja jotka jaan vain tärkeimpien ihmisten kanssa. Mä en halua olla kaikkialla.
Mua huolestuttaa, kuinka mä voin nykyään viettää vaikka kolme tuntia huomaamattani selaamalla Instagramia ja kuinka keskittymiskykyn on heikentynyt niin paljon, etten jaksa edes lukea pitkiä blogipostauksia. Kirjaa lukiessa tai elokuvaa katsoessa selaan samalla sosiaalista mediaa ja parina viime päivänä snäpissä olen katsellut ketkä syö vegaaniruokaa ja kuka kaverieni kavereista osaa muikistella hauskiten puhelimelle ja mitä joku täysin tuntematon tyyppi pakkaa ruokakoriinsa kaupassa ja kellä on joku "hauska" koiran kuva naaman päällä kuvassa. Noita juttuja katsoessa mä totesin, että voihan sitä aikaansa viettää näinkin, mutta tämä ei kyllä a) kehitä mua b) viihdytä mua c) kiinnosta mua. Ja sitten laitoin snapin kiinni, olkoon taas neljä kuukautta käyttämättä.
Kieltämättä oman elämän kuvaaminen on koukuttavaa ja sitähän mä olen tehnyt blogeihini n. 14 vuoden ajan. Olen kuitenkin viimeiset vuodet ollut todella varpaillani, että se olen minä, joka tätä laivaa ohjaa. Mua suoraan sanottuna pelottaa, että elämäni on jo nyt liian paljon somessa ja kaverini luulevat, että se mitä mulle kuuluu on yhtä kuin blogi ja Instagram. Kun kaikki tutut saa kiinni vähintäänkin chatilla, yhteisen tekemisen määrä on vähentynyt todella paljon ja silloinkin kun näen ihmisiä, tuntuu että emme ehdi juttelemaan kuulumisia kun jokainen häsää puhelimensa ympärillä. Illanvietoilla on hashtagit ja sponssijuomat ja mä kaipaan niin sitä aikaa, kun istuttiin alas ja parannettiin maailmaa, puhuttiin henkilökohtaisia asioita ilman pelkoa, että joku kuvaa vieressä kaiken vähintäänkin periscopeen.
Vaikka tykkään mun kavereista valtavasti, en ole kenenkään kaveri siksi, että he olisivat jotenkin poikkeuksellisen valovoimaisia ja syvällisiä ja kiinnostavia, vaan siksi että meillä on jotain yhteistä. Mä en myöskään ole jokaisen ihmisen seurassa samanlainen, vaan yleensä ihmisten välillä on sen verran magiikkaa, että toisen seurassa olen syvällisempi, toisen seurassa hillittömämpi ja toisen seurassa ajattelevaisempi. Kävellessä yksin Alepaan ostamaan kahvimaitoa en ole näistä mitään ja siksi mun on parempi olla kuvaamatta sitä reissua - ei siitä kukaan kostu mitään, vaikka laittaisin somekukkaseppeleen päähäni. Sama valitettavasti koskee myös 99% kavereistani, maitohyllyllä yksin kameralle höpöttäessä he eivät ole erityisen kiinnostavia. Ei vaan lähe. Ehkä he tajuavat sen itsekin, sillä heti perään tulee toinen höpötys, ja kolmas ja neljäs. Samaa teen itsekin snäpissä.
Pelkään, että jos alkaisin snäppäämään, mulle tulisi tarve alkaa elämään jotain oman elämäni Iholla-sarjaa, puhumaan yksikseni, ylianalysoimaan itseäni (mielellään itkien) ja lopulta tekisin maitokaupassa käymisestäkin näytelmän seuraajia viihdyttääkseni. Koska ulkoapäin tuleva snäppipaine somessa aktiivisesti vaikuttavale ihmiselle on kova, mun on pitänyt kyllä terottaa kaaliini, että ketään ei ihan oikeasti kiinnosta mun jutut niin paljoa, etteivätkö he saisi blogin ja Instan kautta tarpeeksi minusta. Ja että mulle itselleni ja perheelleni ei ainakaan tee hyvää antaa itsestäni yhtään enempää tuntemattomille ihmisille, vaikka heillä olisikin aikaa katsoa mllaista ruokaa me arkena laitetaan.
Tässä siis pari syytä miksi minä en snäppää tai katsele paljon snäppejä. Mites te?
8 kommenttia
Mua ei haittaisi "jakaa kaikkea" koska taidan jakaa muutenkin. No okei, en toki ihan kaikkea mutta paljon kuitenkin. Mä kuitenkin olen ihminen joka rakastaa arkistoja, selaa vanhoja juttuja ja kuvia tosi paljon. Omia ja joskus muidenkin, ainakin saatan joskus haluta palata johonkin tiettyyn juttuun. Joten siksi en snapchattiin ole oikein viehättynyt. Ja se mitä monet sanoo että on niin kiva jakaa jotain täysin randomia ja muokkaamatonta heti, no, sitä varten mulla on INSTAGRAM. Enkä kyllä oikeastaan blogiinkaan mitään muokkaa, katson vaan vähän tarkemmin mitä sinne kuvaan.
VastaaPoistaMä oon ehkä jakanut täysin randomia sen verran paljon, etten koe tarvitsevani tuota alustaa siihen. Myös tuo arkistoinnin puute on mullekin ongelma, en mä viitsi käyttää aikaani hölisemällä toisille sisältöä joka ei ees jää minnekään. Ja koska se ei jää, se sisältö on muutenkin 99% melko turhaa. Eniten itseäni ahdistaa kuitenkin se ajankäyttö, että mä käyttäsin mun aikaani katsomalla kun Mimmi puhuu päivästä toiseen koiralleen :D
PoistaIte en oo edes liittynyt snäppiin eikä ole aikomustakaan. Mulle riittää nää perus facebook ja instagram. Jotenkin mua vaan on alkanu ihan ahdistaa tämä koko sometouhu. Tosi inhottavaa kun yrität keskustella jonkun kanssa ja toinen selaa samalla facebookkia ja ihmisten kuulumiset saan nykyään lukea lähinnä somesta. On kyllä kans tosi ikävä niitä illanistujaisia, kun oikeesti keskittyneesti ihmiset kuuntelee toisiaan ja saa aikaan jopa syvällisiä keskusteluja. Ite en edes ota puhelinta esille seurassa. Olen huomannut facen ja instagramin aiheuttavan jopa lievää masennusfiilistä jos "tykkäykset" jää vähälle julkaisuista ja toisaalta huomaa jonkun toisen saaneen paljon huomiota kuvallaan. Myös yksinäisyyden tunne lisääntyy kun selaa viikonloppuiltaisin hiprakkaisia kaverikuvia. Toisaalta kokonaan somesta en edes uskaltaisi poistua, sillä silloin kanssakäyminen useimpien tuttujen kanssa jäisi varmaan vallan pois. Se on varmaan se kohtuus kaikessa..
VastaaPoistaJuu ei snäppiin. Jos nyt jo saa tuhlattua ihan liikaa aikaa someen (insta/face/blogit) niin mitä jos vielä snäpissäkin alkaisi pyöriä. :D viime aikoina olen kyttäillyt instassa meikkivideoita, joissa lätkitään naamaan värialueita ja tadataan ne milliin milläkin ja näytetään muovisilta. Miksi ihmeessä ihmiset haluaa näyttää siltä?! Siellä oli myös about nelivuotias tyttö, joka meikkaili, laittoi tukkaansa ja muikisteli kameralle kuin aikuisetkin. MIKSI? Kamalaa, kamalaa..
VastaaPoistaMä en ole vielä onnistunut löytämään Snapille mitään sellaista lisäarvoa, että se kannattaisi. FB, insta, Twitter ja vaikkapa Periscope toimivat kaikki tiedonlähetyskanavana. Snap on vaan jotenkin enemmän (kännissä ja) läpällä -osastoa.
VastaaPoistaMä en ole edes tutustunut koko snäppiin. Ei ole yksinkertaisesti kiinnostanut, minusta facessa ja instassa on tarpeeksi tekemistä, vaikka alkavatkin varmaan olla "kalkkisten" somekanavia. :D
VastaaPoistaSamaistuin paljon tähän tekstiin. Yritän kovasti olla läsnä ihmisille, kun näen heitä, mutta huomaan, että omaan älypuhelimeen tulee vähintääkin vilkaistua useita kertoja muiden kanssa seurustelessa. Yritän opetella myös sitä, ettei minun tarvitse olla somessa aktiivisena 24/7. Eilen aloin miettimään, että tekisi varmaan ihan hyvää pitää vaikka täysin someton päivä vaikka sunnuntaisin.
Mutta kiitos tästä postauksesta. Aihe on mielenkiintoinen ja hyvä, että somen synkemmästäkin puoleasta keskustellaan. :)
No tässä esittäytyy harvinaisuus: ei facebookia, ei instaa, ei snäppiä, ei twitteriä, ei periscopea, ei juuri mitään siis somessa. Blogi erään sanomalehden alustalla.
VastaaPoistaAikaa jää seurailuun: seurailua, mistä puhutaan ja mitä puhutaan. Mitkä asiat kiinnostavat ihmisiä, mitkä asiat vievät ihmimisiä. Siihenkin saa tuhlautumaan yllättävän paljon aikaa.
Ihmisten on valittava, mihin käyttävät aikansa.
Kirjojen lukemiseen pitäisi varata oma aikansa. Kirjoja ei voita mikään.
Omalle ajattelulle ja pohdiskelulle pitäisi varata oma aikansa. Ihminen ei kehity, jos ei vaivaa aivojaan ajattelulla ja pohdiskelulla. Valiten itse ajattelukohteensa.
Ja muu tarpeellinen elämään kuuluva yksilön mieltymysten ja elämäntilanteen mukaan.
Tää on mielenkiintoista kyllä nykyään... En myöskään oo mukana facessa, instassa, twitterissä tai missään muuallakaan... Vasta vuosi sitten ostin puhelimen, jossa netti ja nyt on siitä tullut seurattua blogeja. Siihenkin menee yllättävästi aikaa... Toisaalta joskus on tuntunut, että juuri jää joistain asioista ulkopuolelle, kun ei ole facessa ja myös pidetään välillä sen takia jotenkin outona. Tavallaan sellaista hienovaraista kummeksuntaa, vaikea selittää.. Itse usein ihmettelen esim. kahvilassa tai ravintolassa, kun pienempi tai isompi kaveriporukka selailee kukin kännykkäänsä. Itse en koskaan. Sitäkin pyytelen anteeksi, jos pitää puhelimeen vastata kesken ruokailun. Usein voin kyllä jättää ihan vastaamattakin... Mutta siis ymmärrän hyvin tekstisi! Tulee myös varmaan jonkinlainen ähky välillä, kun on niin monessa mukana somessa.
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.