Miten onkaan yksi puoli vuotta vienyt niin paljon uskoa politiikasta, mitä tämä viimeisin. Tekisi mieli sulkea silmänsä kaikelta mitä Suomessa ja maailmalla tapahtuu ja vain ohittaa koko muu maailma. Ehkä silloin on juuri hyvä aika kohdata totuus - ei vaan uutisten vaan myös taiteen kautta. Poliittisen valokuvan festivaali ei nimestä huolimatta ole vain yksi lyhyt periodi, vaan helmikuusta huhtikuun loppuun saakka kestävä tapahtuma, jonka pääkallonpaikkana toimii Suomen valokuvataiteen museo. Kävimme nyt viikonlopun aikana kiertämässä näyttelyn lävitse.

Maailmassa tapahtuu niin paljon kauheuksia, että niille sokaistuu. Niin kauan kuin tapahtumat eivät konkreettisesti kosketa meitä itseämme, ne ovat kuin epätosia. Jossain tapahtuu jotain, mutta se ei kuulu meille. Poliittisissa valokuvissa kyse ei ole virkamiesten kättelyistä tai eduskuntatalon uuden siiven sisustuksen kuvaamisesta, vaan valokuvaaja on usein aktiivinen toimija, jolla on poliittinen viesti välitettävänään. Toisaalta teokset ovat vain valokuvia - niitä samoja kuvia joita näemme lehdissä päivittäin, mutta jotka eivät kosketa silti arkeamme. Tässä näyttelyssä valokuvaaja saa katsojan viimeinkin miettimään monen kuvan kohdalla, entäpä jos tämä kaikki tapahtuisi minun kotimaassani? Entäpä jos minä olisin ylitäydessä veneessä tai seisoisin raunioituneen kaupungin laidalla, entäpä jos siellä olisi ollut minun kotini? Jos minun olisi lähdettävä maastani, minne menisin ja mitä entisen kotimaani maisemaa muistelisin siellä?

Kuvat ovat pysäyttäviä, koska kaikki tämä on totta. Ihmiset ovat joutuneet muuttamaan turvallisuutensa tähden tai koska heillä ei ole ollut muuta vaihtoehtoa. Osa odottaa lentokonetta rappusilla, he eivät voi mennä takaisin, mutta ei ole mitään minne he etenisivätkään portailta. He siis odottavat. Yksi oli ennen kosovolainen, nyt ilman papereita ei mistään. Ja minä narisen 50 euron omavastuuosuudesta reseptilääkkeissä.

Katsoimme Kaamoksen kanssa italialaisen Massimo Settinin Where are you? projektin kuvaa, jossa Välimerta ylittävä vene pelastettiin. Miksi he ovat tuolla veneessä, voiko vene kaatua kun ihmisiä on noin paljon, kysyi lapsi. Kerroin heidän matkustaneen pitkän matkan maasta, missä eivät olleet turvassa ja olivat iloisia kun olivat viimein turvassa. Niin, onneksi he tulivat tänne, tuumasi lapsi. Niin. Oikean ja väärän huomaa usein siitä, miten lapsi siihen reagoi. Siksi ei huvittanut kertoa, että aika monen suomalaisen mielestä nämä ihmiset olisi saaneet hukkua Välimereen Eurooppaan rantautumisen sijaan.