Nappasin tänään Kaamoksen suoraan päiväkodista mukaani kaupungille, koska halusin käydä Otavan kirjakaupassa tutkimassa löytyisikö arkikokkailun inspiraatioksi jotakin hyvää ruokakirjaa. Otavan kirjakauppa ei ehkä ole se suurin, mutta siellä on aina tosi hyvä palvelu ja rauhallinen tunnelma, joten käytän useimmiten juuri tätä Uudenmaankadulla sijaitsevaa liikettä. Mukavaksi vierailut on tehnyt se, että myös Kaamoksesta on muotoutunut kirjakauppa- ja kirjastofrikki ja juuri Otavan kirjakaupasta löytyy ne uusimmat lastenkirjat usein myös selailukappaleina, joten paikka on tärkeä myös lapselle. Eikä vähiten siksi, että siellä on varmasti Suomen laajin Tatu ja Patu valikoima, joka kiinnostaa meitä molempia.

Satsaan aika paljon kirjoihin sekä rahaa että aikaa. Etenkin lastenkirjoissa koen tärkeäksi, että on niitä ihan ikiomia kirjoja, joihin voi palata aina kun haluaa. Äänikirjat ovat tällä hetkellä kova juttu, mutta yhteisiä lukuhetkiä ei voi niillä korvata. Yhteisissä lukuhetkissä taas on tärkeää, että lempikirjan voi kaivaa hyllystä ja lukea taas sen saman, jonka lapsi osaa itsekin jo ulkoa ja pystyy huomauttamaan, jos yritän hypätä lauseiden yli. " Ei se noin sanonut, siinä sanotaan näin. Nyt luet!" Ja mä luen. Yritän mahdollisuuksien mukaan hankkia kotiimme ne kaikista lemppareimmat kirjat, sillä muistan lapsuudesta, kuinka kurjaa oli, ettei se ihan paras lastenkirja (Camilla Mickwitzin Mimosan syntymäyö) ollut koskaan kirjaston hyllyssä vapaana. Omistamista tärkeämpää näissäkin on se tarinaan liittyvä tunnelataus, jonka tärkeyttä ei mielestäni saa väheksyä. Kaikkia kirjoja ei tarvitse omistaa, mutta kyllä lapsi tietää mitkä ovat ne tärkeimmät.

Tällaisia lukemiseen liittyviä asioita tulee mietittyä oikeastaan tosi vähän. Nytkin etsimme mulle pari keittiöhommiin motivoivaa opusta ja Kaamos sai viimein Tatu ja Patu, syömään! - kirjan. Kirjakauppailun jälkeen kävelimme Uudenmaankatua vähän eteenpäin ja söimme poikkuksellisesti Kokomossa iltaruuan. Poikkeuksellisesti siis siksi, että käymme tosi harvoin iltaisin missään ulkona syömässä ja Kokomossa ensimmäistä kertaa koskaan. Siinä sitten nökötimme, minä juustosalaattini ja kirjani kanssa toisella puolella pöytää ja Kaamos oman annoksensa ja oman kirjansa kanssa toisella puolella. Silloin tuli fiilis, että kyllä me taidetaan ymmärtää toisiamme ihan hyvin. Kaamos ei siis vielä 4.5-vuotiaana osaa itse lukea, mutta Tatun ja Patun jutuista ymmärtää usein jo kuven perusteella paljon, suosittelen tutustumaan. Ja jos vielä yhden vinkin saan antaa, niin Otavan kirjakaupasta saa lapset ilmaisia Tatu ja Patu sekä Reuhurinne tarroja!

Joskus vauva- ja taaperoaikana mietin, että en kestä kun lapsi kasvaa ja haluan pysäyttää ajan. Tottakai nyt on sama fiilis, mutta toisaalta en enää pelkää niin paljon millainen persoona lapsesta on muodostumassa ja onko meillä mitään yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Näköjään edes jotain yhteistä löytyy - ainakin murrosikään saakka.

ps. Aina mukava nähdä vanhoja tuttuja - eli siis noita Tatu ja Patu nukkeja Otavalla.