Viime viikosta saakka netissä on jaettu tiuhaan 70-lukulaista lastenohjelmaa, jossa pienet piltit pistettiin kuuntelemaan, että nussiminen, naiminen ja paneminen tarkoittavat kaikki yhdyntää. Vaikka vuosia vanha video olikin sekä huvittavaa että myös vähän karmivaa katsottavaa, ymmärrän hyvin miksi se on tehty. Lapset vaativat tietää miten he ovat tähän maailmaan tulleet!

Asiaa voi lähestyä monelta kantilta, enkä usko ainakaan kovin montaa lasta kiinnostavan ne sänkyhommien synonyymit vaan konkreettinen tieto miten minä olen täällä. Ainakin Kaamos on tällä hetkellä tosi kiinnostunut siitä, millaista mahassa oli ja kertoo päivittäin juttuja masuajoistaan. Eilen hän kertoi luulleensa, että oli valtavan juuston reiässä vatsassa ollessaan ja lähes päivittäin hän silittelee isoa hätäsektioarpeani ja muistelee, miten lääkäri otti hänet vatsasta pois. Eniten nyt kuitenkin kiinnostaa, että jotkut lapset eivät tulekaan masusta leikkaamalla, vaan äidin pimpistä. Sitä taivastellaan tosi usein ja monesti asiaan liittyy kysymyksiä kuten miksei miehellä ole vauvareikää ja miten ihmeessä vauvat mahtuvat tulemaan pimpistä, tuleeko ne ihan oikeasti kokonaan sieltä.

Olen saanut kertoa lapsensiemenistä ja äidin vatsasta ja pimpistä niin kauan suullisesti, että en tiedä olinko se enemmän minä, joka oli innoissaan Pikkurillin käsikirjasta, joka on tietokirja lapsista lapsille. Vuokko Hurmeen ja Sanna Pelliccionin  Pikkurillin käsikirja on suunnattu leikki-ikäisistä pienille alakoululaisille ja vaikka lisääntyminen on vain pieni osanen kirjaa, on se pakko nostaa kirjan parhaimmaksi anniksi meidän perhettä ajatellen. Kirjasta selviää mitä vauvan siemenelle tapahtuu naisen sisällä, miten lapsi muuttuu raskausaikana alkiosta sikiöksi ja tottakai se kiinnostavin osuus, eli miten vauvat tulevat vatsasta pois. Kaikista näistä löytyy Sanna Pelliccionin kuvitukset, jotka ovat tuttuun tapaan ihania. Sanna on kyllä huikea kuvittaja!

Kirja kokonaisuutena on tosi hyvä, sillä etenkin näistä lisääntymishommista saa kattavan, mutta ei liian kattavan kuvan. Kerrotaan olennainen, mutta ei 70-luvun tyyliin hämmennetä ja nolostuteta lasta turhaan. Ja kun synnytys on hoidettu alta pois, jatkaa kirja vauva-ajasta kertomista ja tutuksi tulee esimerkiksi tiedostomattomat vauva-ajan heijasteet, erilaiset perheet, lapsen kehitys leikkeineen sekä monet muut lasta kiinnostavat tiedot itsestä ja lapsista ympäri maailmaa. 

Mulle lapsena kerrottiin, että tulin K-kaupan margariinipaketista enkä muista vauvan siemenistä kuulleeni koskaan. Koska äitini raskausajoista ei löytynyt kuvia eikä tietoa oikein saanut muutenkaan, keksinkin pienenä, että ehkä minut olikin adoptoitu. Ne oli ajatuksia, joita pieni tyttö sai yksin miettiä ja se ei ollut mukavaa. Siksi oma kasvatustyylini on niin avointa, kun voi. En tuputa tietoa väkisin, mutta vastaan mahdollisimman mutkattomasti, jos joku asia lasta askarruttaa. Sitä paitsi on helpompi olla avoin kuin miettiä joka kerta lapsen kysyesssä miten keskustelun ohjaisi helpompiin aiheisiin. Aiheet ovat juuri niin helppoja kuin ne itselleen tekee.

Ja se 70-luvun versio, sen voit katsoa täällä.


kirja saatu arvostelukappaleena