Kevätaurinko on ihana, mutta armoton. Pitkän pimeän jälkeen koti näyttää jotenkin tunkkaiselta ja huomaan kaipaavani jotain pientä piristystä päivittämään koti kevätkuntoon. Suurin ongelma kodissamme on pieni ja pimeä eteinen, joka pullistelee tavaraa ja vaatetta. Suurta seinätilaa ei ole, joten uusista kaapeista on turha haaveilla, mutta jostain säilytystilaa olisi nyt revittävä. 

Koska en ole sisustaja tai tavaroiden suhteen organisointikykyinen muutenkaan, roikkui meillä vielä viime viikolla lapsen ulkovaatteet välioven rivassa ja mun kaulakorut vetolaatikon nupissa. Jotenkin sellainen neljä vuotta jatkunut "väliaikainen" ripustustyyli alkoi pännimään itseäkin, mutta en vain saanut aikaiseksi keksiä muutakaan. Tämä tyyli olisi jatkunut varmaan seuraavatkin neljä vuotta, ellei Lasten pr:n perustanut Riikka olisi käytännössä pakottanut mua ottamaan Tresxics-pikkunaulakoita kotiin. "Kato nyt, näyttääkin ihan Kaamokselta! Ja ei ole yhtään minimalistinen! Ja te oikeasti tarvitsette näitä!"

Okei okei. Kuukauden hymynaamoja katseltuani totesin, että kyllä ne meidän eteiseen oikeasti kuuluvat ja otettuani yllä näkyvät kuvat, kiinnitin kasvot voimakkaalla kaksipuoleisella teipillä paikoilleen. Yksi minulle korunaulakoksi peilin viereen ja kaksi tarpeeksi matalalle kiinnitettyä Kaamoksen ulkovaatteille. Kiinnitettyäni naulakot Kaamos huokaisi ihastuksesta, ikioma pikkunaulakko oli yllättävän iso juttu. Tarrakiinnitys tuntuu toimivan kevyisiin lastenvaatteisiin ja koruihin hyvin, joten poraamiseltakin vältyttiin. Nyt näitä haluaisi tietenkin lisää vähän joka huoneeseen, kylppäriin pyyhkeille ja hiustekuivaajalle, keittiöön patalapuille ja makuuhuoneeseen johdon päässä roikkuvalle lukulampulle.

Naulakoita olisi ollut vaikka minkälaisia, osassa tuli mukana vielä seinään kiinnitettäviä tarrojakin. Löytyi kuusia ja pilviä sadepisaroineen ja pienenpieniä hyllyjä. Koko valikoiman näet täältä! Mutta kyllä Riikka oikeassa oli, että nämä naamat olivat juuri meille sopivimmat.

Tresxics-naulakoiden maahantuoja Maxplay.fi halusi muistaa myös lukijoitani -15% alennuskoodilla OIMUTSI, joka on voimassa 3.3. 2016 saakka. Alennuskoodi koskee koko Maxplay.fi-verkkokaupan valikoimaa.

Ja psttttt.....mikäli nämä hauskat Tresxics-naulakot kiinnostavat, kannattaa liittyä blogini Facebook-seuraajaksi NYT, sillä Face-tykkääjille on luvassa oma yllätys ihan näinä päivinä! Samalla saat uudet postauslinkit suoraan Fb-feediisi ja vältyt turhalta klikkailulta :)

Monena vuonna olen muistutellut blogini puolella Luonto-liiton Kevätseurannasta eikä tämä vuosi ole poikkeus. Kevätseuranta on mukava tapa seurata luonnon heräämistä yhdessä muiden luontoihmisten kanssa sekä netissä että Ylen aamu tv:n kautta. Olemme monena vuonna osallistuneet Kevätseurantaan retkeilemällä seurantaviikonloppuina ja raportoimalla havainnoistamme seurantalomakkeen kautta, mutta aivan yhtä monta havaintoa on jäänyt raportoimatta.  Ensimmäinen virallinen Kevätseuranta viikonloppu on vasta kahden viikon kuluttua, mutta ensimmäiset havainnot luonnon heräämisestä on jo tehty tämän viikonlopun aikana. Aurinkolahti ja Uutela olivat muuten ihan täynnä keväästä nauttivia ulkoilijoita, ihan mahtavaa!

Tänä viikonloppuna tapahtui myös vähän outo juttu, liittyen luontoon sekin. Olimme Kaamoksen kanssa odottamassa lauantaina bussia ja luin samalla uudesta Luonnonsuojelija-lehdestä ääneen juttua saimaannorpista. Tämä ääneen lukeminen oli liikaa jollekin herrashenkilölle, joka alkoi tupisemaan jotain mamukritiikkejään ja kun korjasin, että me luemme luonnonsuojelulehteä ja sillä ei ole kyllä mitään tekemistä maahanmuuton kanssa, äijä pillastui, että mamut pilaa luonnon ja heittää sinne ties mitä paskaa. Johon minä taas, että ainoa, josta tulee luontoon paskaa tällä hetkellä on tuo sun suu (ja lapsi tietenkin komppasi, että paskaa tulee suusta hihihi)! Tilanne kärjistyi siihen pisteeseen, että äijä alkoi raivoamaan mulle, ettei mulla ole mitään oikeutta lukea ääneen bussipysäkillä ja että näin kasvatan lapseni kieroon. Välillä - valitettavasti aika useinkin - tulee absurdi olo näiden isänmaan sankareiden kanssa jutellessa, mutta onneksi näihin sekopäihin törmää melko vähän netin ulkopuolella. Kaikesta ihmiset jaksaakin pahoittaa mielensä, myös luontokasvatuksesta!

Vaikka luontokasvatuksesta tulikin viikonlopun aikana maahanmuuttokysymys, ajateltiin kuitenkin jatkaa luonnon tutkimista kieroon kasvamisen uhallakin. Onneksi Luonto-Liitolta löytyy myös oma Kevätseuranta lapsille :)

Viime viikosta saakka netissä on jaettu tiuhaan 70-lukulaista lastenohjelmaa, jossa pienet piltit pistettiin kuuntelemaan, että nussiminen, naiminen ja paneminen tarkoittavat kaikki yhdyntää. Vaikka vuosia vanha video olikin sekä huvittavaa että myös vähän karmivaa katsottavaa, ymmärrän hyvin miksi se on tehty. Lapset vaativat tietää miten he ovat tähän maailmaan tulleet!

Asiaa voi lähestyä monelta kantilta, enkä usko ainakaan kovin montaa lasta kiinnostavan ne sänkyhommien synonyymit vaan konkreettinen tieto miten minä olen täällä. Ainakin Kaamos on tällä hetkellä tosi kiinnostunut siitä, millaista mahassa oli ja kertoo päivittäin juttuja masuajoistaan. Eilen hän kertoi luulleensa, että oli valtavan juuston reiässä vatsassa ollessaan ja lähes päivittäin hän silittelee isoa hätäsektioarpeani ja muistelee, miten lääkäri otti hänet vatsasta pois. Eniten nyt kuitenkin kiinnostaa, että jotkut lapset eivät tulekaan masusta leikkaamalla, vaan äidin pimpistä. Sitä taivastellaan tosi usein ja monesti asiaan liittyy kysymyksiä kuten miksei miehellä ole vauvareikää ja miten ihmeessä vauvat mahtuvat tulemaan pimpistä, tuleeko ne ihan oikeasti kokonaan sieltä.

Olen saanut kertoa lapsensiemenistä ja äidin vatsasta ja pimpistä niin kauan suullisesti, että en tiedä olinko se enemmän minä, joka oli innoissaan Pikkurillin käsikirjasta, joka on tietokirja lapsista lapsille. Vuokko Hurmeen ja Sanna Pelliccionin  Pikkurillin käsikirja on suunnattu leikki-ikäisistä pienille alakoululaisille ja vaikka lisääntyminen on vain pieni osanen kirjaa, on se pakko nostaa kirjan parhaimmaksi anniksi meidän perhettä ajatellen. Kirjasta selviää mitä vauvan siemenelle tapahtuu naisen sisällä, miten lapsi muuttuu raskausaikana alkiosta sikiöksi ja tottakai se kiinnostavin osuus, eli miten vauvat tulevat vatsasta pois. Kaikista näistä löytyy Sanna Pelliccionin kuvitukset, jotka ovat tuttuun tapaan ihania. Sanna on kyllä huikea kuvittaja!

Kirja kokonaisuutena on tosi hyvä, sillä etenkin näistä lisääntymishommista saa kattavan, mutta ei liian kattavan kuvan. Kerrotaan olennainen, mutta ei 70-luvun tyyliin hämmennetä ja nolostuteta lasta turhaan. Ja kun synnytys on hoidettu alta pois, jatkaa kirja vauva-ajasta kertomista ja tutuksi tulee esimerkiksi tiedostomattomat vauva-ajan heijasteet, erilaiset perheet, lapsen kehitys leikkeineen sekä monet muut lasta kiinnostavat tiedot itsestä ja lapsista ympäri maailmaa. 

Mulle lapsena kerrottiin, että tulin K-kaupan margariinipaketista enkä muista vauvan siemenistä kuulleeni koskaan. Koska äitini raskausajoista ei löytynyt kuvia eikä tietoa oikein saanut muutenkaan, keksinkin pienenä, että ehkä minut olikin adoptoitu. Ne oli ajatuksia, joita pieni tyttö sai yksin miettiä ja se ei ollut mukavaa. Siksi oma kasvatustyylini on niin avointa, kun voi. En tuputa tietoa väkisin, mutta vastaan mahdollisimman mutkattomasti, jos joku asia lasta askarruttaa. Sitä paitsi on helpompi olla avoin kuin miettiä joka kerta lapsen kysyesssä miten keskustelun ohjaisi helpompiin aiheisiin. Aiheet ovat juuri niin helppoja kuin ne itselleen tekee.

Ja se 70-luvun versio, sen voit katsoa täällä.


kirja saatu arvostelukappaleena

Ensi viikon tiistaina 1.3. 2016 tulee myyntiin Mainion uuden kevätmalliston Abstract Form ensimmäinen droppi. Kolmisen vuotta Mainio on ollut lempimerkkini lastenvaatteissa, eikä sitä asemaa helposti horjuteta. Laatu on ollut tähän saakka hyvä, värit pysyneet ainakin meidän pesussa kuten kuuluukin ja jokainen mallisto tuonut esiin uuden Mainion puolen. Uusin mallisto olikin siksi yllätys, sillä tässä mallistossa monet jutut olivatkin puoliksi tuttuja: mustavalkoinen graafisuus, naistenmalliston muodot, ensimmäisestä mallistosta tuttu ruutu hieman isommassa muodossa. Lastenvaatesuunnittelussa Mainio on mallistosta toiseen uskaltanut repäistä ja yleensä ne repäisyt, kuten viime malliston Berber-kuosi tai edellisen kevään Kivinen-kuosi ovat olleen mieleeni eniten, tosin luultavasti räväkimmät kuosit eivät ole myyntihittejä vaan edelleenkin musta-valkoinen on se juttu. Nyt räväkin Visio-kuosi tuntuukin yllättäen vähän nähdylle, sillä siitä tulee mulle kovasti mieleen Vimman Kaukaiset maat kuosi. Valkoisella pohjalla värikästä abstraktia läiskettä kummassakin. 

Ensimmäinen erä ei siis ihan iske omaan tyylisilmääni ja odottelinkin tähän kauteen jotain ihan muuta, ehkä vähemmän graafisuutta ja enemmän realistista kuvitusta. Visio-haalari iskee toki eniten, mutta sen valkoinen pohjaväri tekee siitä melko no-go:n Kaamokselle. Itse taas omistan kymmenen lörttötunikaa ja trikoolegginssiä, joten näitäkään ei tarvita, ainakaan näissä väreissä ja kuoseissa. 

Jos kuosit kuitenkin iskee ja toivottavasti tietenkin iskee, suosittelen kyllä Mainiota laadun ja mukavuuden puolesta kaikille. Tälläkin hetkellä Kaamoksella on päällä Mainion colleget ja huppari eli lempivaatteet. Pidän nyt peukkuja, että kakkosdropista löytyisi meillekin jotain kivaa, sillä ainakin housuja pitäisi hankkia taas lisää!

Miten, iskeekö teihin eka droppi?

Olen ollut vannoutunut streamauspalveluiden kannattaja pitkään ja tilaan säännöllisesti ainakin Netflixiä, Viaplayta, Spotify Premiumia ja nykyään myös Lasten omaa satukirjastoa. Yksittäinen palvelu ei ole suurikaan satsaus, mutta kun tilattavissa on monta palvelua, nousee kuukausihinta melko isoksi, jos mukaan laskee myös jokaisen nakiksi napsahtavan Yle-veron. Oikeasti meillä on yhteiset tilit Kaamoksen isän kanssa, mutta päätettiin viimeksi Netflix-laskun erääntyessä, että eipä otetakaan sitä hetkeen. Samoin sanoimme tilapäisheipat Viaplaylle ja päätin satsata nyt vain mun Spotify-koukkuuni sekä Lasten omaan satukirjastoon. 

Etenkin Netflixistä on tullut meillä jonkinlainen automaatio, joka oli aluksi kiva, mutta lopulta huomasin etten itse katso aikuisten ohjelmia ollenkaan, vaan Netflixiä käytetään vain lastenohjelmiin. Lastenohjelmien vaihtuvuus taas on mielestäni Netflixissä todella hidasta ja samat My Little Ponyt pyörivät siellä kuukaudesta toiseen ja esimerkiksi suomalaisia lastenleffoja on tosi vähän. Lopetettiin siis Netflixin tilaus, mutta jotain piti saada tilalle lastenohjelmavajeeseen ja löysinkin mielenkiintoisen konseptin nimeltä Yleisradio...

Pakko myöntää, että olen vierautunut Ylestä viime vuosina ihan huolella ja muutenkaan lineaarista televisiota tulee katsottua tosi vähän. Tämän vuoksi lapselle konsepti nimeltä Pikku Kakkonen tuli ihan uutena juttuna, kun virittelin Yle Areenan pleikkarin kautta näkyville. Olipa virkistävä ohjelma! Vaikka Ylen sovellus onkin Netflixiä hankalampi käyttää ainakin pleikka kolmosella, löydettiin heti uusia suosikkeja. Ja onni ja autuus, näitä Ylen lastenohjelmia ei ole rajattomasti käytössä, vaan päivittäin latautuu lisää ja osa poistuu palvelusta samalla. 

Netflixin huippu ja ojanpohja on mielestäni juuri se, että kaikki on saatavilla heti. Huippu siksi, että sarjamaratonit toimivat itselleni nykyisin paremmin kuin viikottain samaan aikaan tv:n ääressä istuminen, mutta ojanpohja siksi, että lastenohjelmista löytyy jokaisesta se + 60 jaksoa, jotka lapsi tottakai haluaisi katsoa kerralla. Tv-ajan rajoittaminen käy huomattavasti helpommin kun tarjontaa ei kerralla ole vuorokausitolkulla. Pikku Kakkosta ei tule oikeasti katsottua kuin se yksi jakso päivässä, kun Netflixisssä johonkin lastensarjaan saattoi jämähtää ja katsoa sitä tuntitolkulla päivästä toiseen. Ja hei, nyt mekin tiedetään mikä se Ryhmä Hau oikein on! Muutenkin lastenohjelmat tuntuvat enemmän lasten ohjelmilta Ylellä kuin streamauspalveluissa.

Teeman puolelta löytyy myös paljon enemmän mua itseäni kiinnostavia ohjelmia mitä Netflixistä. Olen enemmän dokumenttityyppiä kuin jenkkisarjojen ystävä ja nyt kun tuota Areenaa voi tsiigata myös oikeasta televisiosta tietokonenäytön sijaan, on tv:n katselu ollut pitkästä aikaa kivaa. Voihan se olla, että maksullisiin streamauspalveluihin hypätään takaisin tämän Ylen kuherruskuukauden jälkeen ja viimeistään sitten kun Silta 3 tulee ohjelmistoon. Mutta nyt mennään Yle Areenalla ja YouTubesta löytyvillä Pekka Töpöhäntä-elokuvilla tovi. Suosittelen kokeilemaan!

Asuntomme on vallannut askartelumaanikko,joka haluaa maalata ja askarrella päivittäin ja paljon. Yksi viimeisimmistä ideoista oli oman tietokoneen rakennus, joka onnistuikin helposti. Akvarellipaperi taitettiin läppäriksi ja näppäimet leikattiin kartongista, näytön kuva vanhasta Voima-lehdestä. Jostakin syystä nuo hellät katseet piti piilottaa teipillä, don't ask why.

Viime viikolla bObles-illassa kuulin, että myös Designmuseolla olisi talviloman aikaan tiedossa koodausaskartelua Linda Liukkaan Hello Ryby-kirjan inspiroimana. Sehän sattui, kun kiinnostusta löytyy nyt kovasti ja pajat ovat avoinna 23.-26.2. 2016 klo 14-16 joka päivä. Lisää tietoa talvilomapajoista löydät Designmuseon sivuilta.

Mikäli Linda Liukkaan satukirja Hello Ruby on vielä vieras juttu, suosittelen laittamaan varauksen vetämään kirjastoon tai hankkimaan oman kirjan esimerkiksi Designmuseon reissulla. Kyseessä on maailman ensimmäinen lapsille suunnattu ohjelmointikirja. Kirja on kiinnostava niin lapselle kuin aikuisellekin ja itsekin kun käytän koodausta päivittäin työvälineenä ensimmäistä kertaa elämässäni, se tottakai kiinnostaa. Uuden blogipohjan kanssa joudun lähes poikkeuksetta koskemaan johonkin koodiin, jotta saan kuvat ja tekstin haluamaani muotoon ja välillä homma kyllä turhauttaa. Onneksi osaan jo ulkoa monia koodinpätkiä, jotka nappaan pois, jos en niiden käskyä koodissani tarvitse. (Jos katsotte tosi tarkkaan tätä postausta isolta näytöltä, huomaatte, että kaksi ensimmäistä kuvaa ovat eri kohdassa mitä kaksi alinta. Juuri tällaisissa jutuissa itse muokkaan koodia usein)

Hello Ruby tuokin olennaisia asioita esiin: ohjelmointi on kuin neuvoisi satukirjan ketuille, kuinka vihanneksia kylvetään: "Tarvitsette pussin siemeniä. Jos näette tyhjän kuopan, tipautatte sinne siemenen. Jos kuopassa on jo siemen, siirrytte eteenpäin". Kaikki asiat pitää eritellä, myös poikkeukset. Silloin homma hoituu oikein. Satuna kirja on hauskalla tavalla erilainen, mutta ei siis ole kirjoitettu koodikielellä vaan avaa koodauksen ideaa sadun kautta. Ainakin Kaamos tykkää lukea kanssani Hello Rybya, vaikka ei missään koodauskerhossa käykään. Mutta Designmuseon pajaan me aiotaan osallistua, sehän on lapsille ja meille museokorttilaisille ilmaista lystiä (kun kortti on siis maksettu) ja samalla pääsee vielä kerran katsomaan Lapsen vuosisata-näyttelynkin, joka menee kiinni ennen maaliskuun puoliväliä.

Meillä jokaisella on varmasti kausittaisia himoja - naisilla viimeistään raskaana ollessa. Mun säännöllisiin himoihin kuuluu mm. tonnikalapasteija, kananmunakastike, hapankorput sulatejuustolla ja kurkulla, kondensoitu maito suoraa tölkistä ja joka keväinen himo appelsiiniin ja mustaherukkaan. Nyt appelsiinin himo on käynyt niin kovaksi, että syömisen lisäksi imppaan makean appelsiinin eteeristä öljyä aamuin illoin kuin puutostautinen. Hmm...voihan olla, että mulla oikeasti onkin c-vitamiinin puutos, sillä näin kovaa appelsiinikautta en kyllä muista ennen olleen. Appelsiini, tuo heviosaston tutuin ja mehuosaston halvin hedelmä on jotenkin kärsinyt tavanomaisuudessaan inflaation, johon aion nyt puuttua. Syökää ihmiset appelsiineja!

Himo appelsiiniin tuoksuun lähti vahingossa virolaisen (no ylläri!) Signe Seepidin appelsiinivartalokuorinnasta, mikä on ihan jumalaista. Parempaa tuotetta talven kuivattamalle iholle ei ole kuin tuo öljykuorinta, joka poistaa kuolleet ihosolut hellävaraisesti ja ravitsee ihoa öljyn, e-vitamiinin ja glyseriinin avulla. Ja se tuoksu, voi pojat se on hyvä. Kuorinnan päälle olen vielä valellut ehkä maailman parasta vartalovoidetta, Sohvyn porkkana-appelsiinivoidetta lähes ekstaasissa. Ja syönyt päälle kilon appelsiineja, ihan kaiken varalta.

Voiteita en osaa tehdä, mutta koska vartalokuorinnat ovat tuttu juttu, päätin kokeilla voisiko tuosta Signe Seepidistä tehdä dupen eli alkuperäistä vastaavan tuotteen, edullisemmin tottakai. Kokkauskaveriksi pyysin verkkokauppa LimePop:n Annen, jonka liikkeestä raaka-aineet on saatu tätä postausta varten. Raaka-aineiden hinnaksi/ ohjeen annos jäi alle 4 euroa, eli jos vain jaksaa sekoittaa itse ainekset, tulee kuorinta tosi edulliseksi.

Signe Seepidin appelsiinikuorinta on nerokkaan yksinkertainen. Siinä on vain sokeria, viinirypäleen siemenöljyä, glyseriinia, e-vitamiinia sekä makean appelsiinin eteeristä öljyä. Incistä puuttui merkintä väristä, mutta jotain luonnollista väripigmenttiä tuotteessa oli, epäilisin micaa. 

Raaka-aineiden vaikutukset:

Viinirypäleen siemenöljy: Sisältää öljyjen saippuoimattomia osia, 90% monityydyttymättömiä rasvahappojam flavonoideja ja e-vitamiinia. Öljy estää ihoa kuivattavien entsyymien toimintaa, elvyttää vanhenevaa ihoa ja toimii antioksidanttina*

Sokeri: Kuorii ihoa

Glyseriini: Eli glyseroli, sitoo pieninä pitoisuuksina vettä ihoon  ja estää veden haihtumista, jolloin iho tuntuu kimmoisammalta *

E-vitamiini: Suojaa ihoa sekä uv-säteilyltä että otsonin aiheuttamilta soluvaurioilta. Parantaa immuunijärjestelmää, estää vanhenemista, parantaa verenkiertoa ja estää ikäpigmenttien syntyä. E-vitamiini toimii luonnonkosmetiikassa myös säilyvyyttä lisäävänä aineena*

Makea appelsiinin eteerinen öljy: aromaterapeuttinen rentouttava ja mielialaa kohentava sekä lämmittävä tuoksu

Keltainen ja tulenpunainen mica: väri

Kuorinnan tein näin: n. 1 dl viinirypäleen siemenöljyä, n. 10 ml glyseriiniä, n. 1ml e-vitamiinia ja n. 20 tippaa makean appelsiinin eteeristä öljyä sekoitetaan kulhossa. Raaka-aineiden määrien kanssa on oltava huolellinen, glyseriinia voi laittaa öljyyn nähden vain n. 5-10%, jotta se toimii kosteuttavasti, liika glyseriini aiheuttaa ihon kuivumista. E-vitamiinia 0.2-1% öljystä, eli hyvin vähän. Appelsiinin suhteen taas ei tarvitse kitsastella, sitä voi lisätä oman maun mukaan kunhan muistaa ettei käytä eteeristä öljyä koskaan raakana suoraa iholle.

Lopuksi öljyseokseen lisätään halutessa mica-väriä ja lopuksi sokeri. Sokeriksi valitsin ihan tavallista hienoa sokeria, joka toimii mielestäni iholle parhaiten. Seos kannattaa jättää mieluummin kosteahkoksi kuin kuivaksi, liian kuivaa sokerikuorintaa on hankala käyttää vaan se lähinnä tippuu lattialle.

Käyttö: sokeriöljykuorintaa hierotaan iholle pyörivin liikkein ja annetaan vaikuttaa hetki. Kuorinnan jälkeen iho pestään, mutta se saa jäädä pehmeän öljyiseksi.

Vinkki 1:  Raaka-aineta tilatessa kannattaa viinirypäleensiemenöljyä tilata kerralla enemmän kuin tuo käytössäni ollut 100ml. Itse ajattelin hankkia seuraavaksi 500ml pullon, sillä öljy säilyy kohtuullisen hyvin (valolta suojattuna) ja on isommissa erissä hankittuna suhteessa edullisempaa. Sitä voi käyttää myös sisäisesti vaikkapa smothien seassa ja öljyn maku sopii hyvin myös salaatteihin.

Vinkki 2: Vaikka lasipurkit ovat kauniita, niiden käyttö voi olla hankalaa. Välikannellinen 200ml muovipurkki on edullinen ja hyvä vaihtoehto, jota voi halutessaan piristää kanteen liimattavalla kauniilla etiketillä.

Harmi, etten ihan ehtinyt ystävänpäiväksi näitä tekemään, mutta voihan ystäviä muistaa muulloinkin. Sopiva annoskoko lahjaksi lienee juurikin tuo 100ml öljypohjaan tehty satsi, joka menee kätevästi 200ml purkkiin. Jos vain yhtään kiinnostaa, suosittelen kokeilemaan, tämä cocktail kun on parantanut ainakin minun kuivat sääreni talvikuivuudelta ja ilahduttanut tuoksullaan tosi paljon! Myös Kasvokkain-blogissa oltiin vastikään huomattu kuorinnan vaikutus ihon kosteutuksessa, joten en ole edes ainoa kuorinnalla kosteuttaja!

*) tiedot Una Nuotion kirjasta Kerro kerro kuvastin, kauneudenhoidon käsikirja

Kenelläkään iltapäivälehtiä vähänkään seuraavalla ei ole voinut mennä ohi, että Sanni otti ja julkaisi biisin, jossa oli sana vittu. Ja siellä missä on vittu, on myös vanhemmat. Ei ole nimittäin kiva, että lapsen äänellä lauleskeleva sinitukkainen teini meni ja opetti lapset kiroilemaan. Aika moni vittu-sanasta hätkähtänyt vanhempi kuitenkin unohti, että ennen tätä biisiä Sanni oli jo täyttänyt 23 vuotta ja tehnyt biisejä dokaamisesta ja panemisesta. Siksi perustelut siitä ettei Sannin biisit enää sovellu päiväkodin levyraatiin tuntuivat hieman myöhästyneiltä. Mutta me vanhemmat olemmekin aina vähän myöhässä. Siksi tämäkin kirjoitus tulee vasta nyt, kun pahin hype meni jo.

Mun on pakko tunnustaa, etten ole kuunnellut Sannia kuin Vain elämää-ohjelmissa ja siitäkin mulle jäi fiilis aika sanavalmiista leidistä. Että mitähän vittua-biisin jälkeen oli ihan pakko kaivautua Spotify-arkistoihin ja kuunnella mitä tämä lasten suosikkiartisti on ennen uusinta biisiä julkaissut. Tässä ihan muutamia otoksia:

Tässä kohtaa mun on lopetettava sanojen lainaaminen. En yksinkertaisesti jaksa käydä enempää biisejä läpi, mutta pakko sanoa, et aloin diggaamaan Sannista aika paljon! On ihan nerokasta tehdä noinkin rohkeita sanotuksia ja saada paheksuntaa vasta, kun biisissä sanotaan yhdeksän kertaa vittu! Vittu on kirosana, ja kirolla ei saa. Hyi!

Tiistaina vietettiin Designmuseossa mun ja Isyyspakkaus-blogin Tommin lukijailtaa bOblesien sekä Lapsen vuosisata-näyttelyn merkeissä. Illan suosio löi minut heti ilmottautumisvaiheessa ällikällä, paikat täytettiin heti ja vielä tuntia ennen tapahtuman alkua sain varapaikkalaisilta viestiä, että eikö kukaan todellakaan ole peruuttanut tuloaan, mekin haluttaisiin mukaan. Valitettavasti kaikki eivät nyt siis mahtuneet, mutta yritetään saada toinen samankaltainen tapahtuma järjestettyä myös tulevaisuudessa, nyt kun on kokemusta siitä mikä toimii ja mikä ei!

Koska kiinnostus bObleseja kohtaan on ollut suurta ja koska kaikki halukkaat eivät päässeet paikalle, jäi myös tuo lukijaillan Tumbling Time monilta väliin. Lohdutuksena kerrottakoon, että meitä oli Designmuseossa niin paljon, että edes me paikalla olijat emme saaneet nyt ihan parasta infoa bObleseista ihan ääniteknisistä syistä, mutta pääasia oli toki, että lapset viihtyivät paikalla enemmän kuin hyvin! Ajattelin kuitenkin tehdä tulevaisuudessa ihan oman kattavan postauksen siitä, mikä näiden tanskalaisten lasten designhuonekalujen idea oikeastaan on. BOblesien takanahan on sekä designosaamista että tietoa ja tutkimustuloksia lapsen motorisen kehityksen tukemisesta. Suurin osa bObleseista tukee lapsen motorista kehitystä koko lapsuuden ajan, eli mitään pelkkiä vauvaleluja nämä eivät ole (todisteena selkäni takana kanalla keinuva lähes viisivuotias).

Mennään näihin juttuihin kuitenkin myöhemmin, kun saan vähän lisää tietoa bOblesien historiasta ja käyttötarkoituksista. Nyt kuitenkin sinne Designmuseon Lapsen vuosisata-näyttelyyn ja lukijailtaamme kuvien kera!

Lukijailloissa harmittaa lähes aina, ettei kaikille tule juteltua ja jälkeenpäin miettii, että olikohan kaikilla tosi tylsää ja kurjaa :D Onneksi palaute on ollut ihanaa ja monet blogin kommenttiboksista tutut nimet saivat nyt myös kasvot. Harmi vain, että Kaamos sairastui juuri samana päivänä ja ei nyt päässyt paikalle ollenkaan. Lupasin kuitenkin, että käydään vielä ainakin kerran Designmuseossa katsomassa tuo Lapsen vuosisata-näyttely ennen kun se sulkeutuu 13.3. 2016.


Kaikki lukijailtaan osallistuneet saivat kotiinsa tuliaisiksi bObles-kanan ja onneksi myös oma yskäpotilas sai omansa. Tässä on tullut nyt pari päivää ihmeteltyä miten moneen tarkoitukseen yksi puolipallo taipuukaan, sillä kun on keinuttu, istuttu, pidetty pöytänä ja murusteltu pullaa, käytetty kirjatukena sekä pikkuautojen liukumäkenä.

Tunnelmia lukijaillasta voitte muuten tsekkailla myös Rakkautta & Mamarkiaa-blogista, More than moms-blogista sekä Den Finlandssvenska mamman-blogista toisella kotimaisella!

Kiitos ihan kaikille, jotka tulitte paikalle. Oli tosi kiva tavata ja yritetään järkätä tällaisia tapaamisia vähän useammin jatkossa, eikö niin?

ps. Tumbling Timesta kiinnostuneiden kannattaa liittyä bOblesien Facebook-sivun seuraajiksi, sillä siellä linkkaillaan aina ne lähimmät ja ajankohtaisimmat tuokiot!