Huh huh, kuinka yksi taidenäyttely voi joskus viedä ajatukset pitkäksi aikaa muihin maailmoihin. Näin kävi mulla Myymälä2:sen uudessa All yesterday's parties näyttelyssä. Näyttely on Emma Suomisen, Anna Jensenin, Aiju Salmisen ja Elina Hakkaraisen yhteisponnistus, missä käsitellään rokkia, naisena olemista ja ikääntymistä. Nelivuotiaan kaverin kanssa elämys oikein konkretisoitui, tässä sitä ollaan jumissa. Ja jatkuvalla matkalla koko ajan.
Vanhojen rockbiisien nimiä ja lyriikkoja seinävaatteisiin kirjottuna, ryijy joissa The Velvet Undergroud & Nicon levynkansi, grafiikkaa, jossa kysytään "onko jälkikasvun potentiaalisesti huono musiikkimaku riittävä syy olla lisääntymättä?". Teki mieli juoda kaljaa. Ja samalla kertoa lapselle kaikki noiden bändien parhaimmat kappaleet. Eikä sitä olisi tietenkään kiinnostanut. KRIISI.
Onneksi lapsi on isällän sillä jo kuvat lisätessäni mun piti hakea siideri kaapista ja kaivaa muhjaantuneet ja kuivat röökit esille. Ne on odotelleet The Blog Awardseista asti ja maistuu pahalle. En päässyt awardseista edes baariin, koska toleranssi petti ja olin ennen puolta yötä taksissa matkalla nukkumaan, Ei mene hyvin.
Mitä tässä yritän sanoa on se, että olo on välillä kuin tuolla Ace of Spades seinävaatteella. Vanha pohja, jossa on jotain etäisesti tuttua, mikä ei enää vain ole mua. Mutta sitä ei saa musta poiskaan! Silti olen viettänyt päiväni neuloen ja kuunnellen Chisua. Ei hyvin mene edelleenkään. Samalla olen miettinyt, kuinka ihanaa on, ettei elämä ole enää baarista toiseen hyppimistä. Ja toisaalta kuinka ihanaa on, että mulla on edelleen aikaa myös viettää vapaapäivä peiton alla ja märehtiä maailman menoa. Kuinka kiva, että välillä voi vaan avata siiderin ja antaa kaiken muun olla. Kuten Rumban jutussa sanottiin: Rock ei ole kuollut, se vain haisee vauvan puklulle eikä mahdu enää vaatteisiinsa.
Samalla kun hurraa vauva- ja taaperoaikojen olevan ohitse, sitä miettii kuinka monta vuotta mulla on vielä mahdollisuus tulla äidiksi uudelleen. Eikä mulla edes ole vauvakuumetta, mutta silti sitä miettii. Täytin muutama päivä sitten 34 vuotta, joka on melko katkeransuloista. 34 on ikä milloin ihmiset juurikin neuloo ja kuuntelee Chisua, ja sellainen mä olen nyt enkä haluaisi muutakaan. Ironisesti Chisu laulaa taustalla ikäkriiseistä.
Että sellainen näyttely ja tunnelmat tänään. Taidan avata uuden siiderin ihan vaan siksi, että voin.
5 kommenttia
Mä niin tunnistan nuo tunteet. Välillä vain tulee niitä hetkiä, kun kaipaa jotain entistä, eikä sitten kuitenkaan... Ja yleensä, jos voisi olla jossain, huomaa olevansa mieluummin kotona. Aikuisuudessa on myös ihanaa se, että voi tosiaan avata sen siiderin, jos tilanne sen sallii ja vaikka neuloa. Kotona. Ennen ei olisi tullut mielenkään juoda siideriä kotona tai ainakaan yksin. Mutta sehän onkin ihan parasta.
VastaaPoistaItse tulin äidiksi ekaa kertaa vasta 35v. ja toinen lapsi syntyi pari vuotta myöhemmin. Että siinä mielessä toivon olevani rohkaiseva esimerkki :) Vauvakuumetta ei ollut koskaan, mutta biologinen kello raksutti ja toisaalta tuli myös tunne, että nyt olen niin valmis kuin olla voi. Onneksi en myöhästynyt :)
Hyvää viikonloppua! <3
Onnea neulomiseen. Missä vaiheessa oot?
VastaaPoistaSilloin kun lapset on pieniä, niin elämä menee noin. Mutta kun ne kasvaa, ja pärjää jo hetken itsekseen, saa taas palasia takaisin siitä vanhasta itsestään. Keikkoja, bändejä, siideriä.. Ainoa mikä häiritsee, on se, että et enää ole yhtä naiivi, vetävän näköinen ja NUORI kuin se eturivin rokkarityttö. Sinä olet AIKUINEN, ja sitä voi myhäillä itsekseen yöllä taksilla kotiin tullessaan.
VastaaPoistaSitä paitsi mun lapset on kasvaneet kuunnellen rokkia, punkkia ja psychobillyä. Mutta koska lapset on ohjelmoitu geeneissään kapinoimaan vastaan kaikkea sitä, mitä vanhemmat edustaa, niin meillä suurin suosikki 10-vuotiaalla tytöllä on Cheek. Ei paha valinta kuitenkaan, se on rokkariäidinkin salainen fanituksen kohde ;)
Ihana teksti! /Jennik
VastaaPoistaOoh, pitkästä aikaa todella suloinen ja ihana teksti! Siis ei vain sinun, vaan ylipäätään missään. Itse olen täsmälleen samassa iässä, eikä ole edes lasta. Enkä tiedä, haluankokaan! Sinä kuitenkin kasvattelet lasta siinä elämän sivussa ja jonakin päivänä se on aikuinen. Aika iso saavutus. Entä minä silloin? Olen ehkä neulonut vähän enemmän. Ei hyvin siis mene täälläkään. Ei ole edes siideriä. :D
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.