Kun Kaisu kysyi haluaisinko hänen esikoiskirjansa, Tyhjä syli, itselleni luettavaksi vastasin myöntävästi. Oikeasti olin miettinyt jo aiemmin, etten haluaisi avata kohtukuolemaa käsittelevää kirjaa ollenkaan. Aihe on rankka, jos se on liian rankka lukea, se on aivan liian rankka kokea. Parasta olisi vain olla ajattelematta aihetta.

Kirja tuli eilen ja en malttanut olla avaamatta kantta. Kahvi kylmeni mukissa ja luin kirjan kerralla läpi. Itkin ja luin, katsoin tuskan välittäviä kuvia, niistin ja luin eteenpäin. Ajattelin, ettei ole mitenkään mahdollista, että joku joutuu synnyttämään kuolleen lapsen jopa useamman kerran, miten se vaikuttaa äitiin, koko perheeseen ja sen tulevaisuuteen. Miten surun kanssa pitää oppia elämään ja miten suru vaihtuu vuosien saatossa mukana kulkevaksi haikeudeksi, jolla ei ole loppua. Kuvat tukevat naisten tarinaa, sitä surua jonka syvyyttä on mahdoton ymmärtää.

Mulle kirjojen tarkoitus on välittää tunteita ja kertoa tarinoita. Siksi on sääli, etten olisi tarttunut kirjaan ellei Kaisu olisi sitä lähettänyt. Kyseessä on kuitenkin vuoden koskettavin, tunteita ja ajatuksia herättävin kirja, kirja jonka lukemisen jälkeen oma lapsi on taas vähemmän itsestäänselvyys. Tämän kirjan myötä kohtukuolemasta tulee väkisinkin näkyvä, ei vaiettu aihe. Se tarjoaa vertaistukea niille sadoille naisille, jotka yhden kalenterivuoden aikana kohtukuoleman Suomessa kokevat.

Rankka aihe, liian rankka. Lukekaa silti. Kirjaa voi ostaa täältä.

Seuraa blogiani Instagramissa, Facebookissa ja Bloglovinin kautta.