Vähän ennen uusimman Kidd.O:n julkaisua alkoi Facebookissani kohina, yllättävän moni kavereistani kun kuuluu nykyään lehden tekijätiimiin. Julkkarijuhliin en ehtinyt, ja muistin vasta viikonloppuna lehden ja nappasin Ärrältä omani. Onneksi harvoin ilmestyvää Kidd.O:a ei missaa, vaikka julkaisupäivästä olisikin jo neljä viikkoa.

Muistan olleeni hieman skeptinen Kidd.O:n ekan numeron aikoihin, sillä sain aika trendivibat ekasta lehdestä. Ensivaikutelma johtui varmasti siitä, ettei Suomessa ollut samankaltaisia pieteetillä tehtyjä todella visuaalisia ja ajan hermolla olevia lehtiä ja jotenkin tuntui, etten itse ehkä kuuluisi kohderyhmään. Että olisin liian juntti lukemaan Kidd.O:n kaltaista hipsteriopusta. Parin viimeisen lehden kohdalla olen joutunut muuttamaan käsityksiäni: muotijutut on kivoja ja niissä näkyy merkkivaatteiden lisäksi myös ketjukamaa, mikä tekee stailauksista yllättäviä ja hauskoja (onko mikään tylsempää kuin pelkkiin merkkivaatteisiin sonnustautuminen?) ja kolumnit ovat huippuja, kiitos niistä ainakin Emilialle ja Hannelle. Kuvitus on loistavaa, erityismainintana Sanna Saastamoinen-Barroisin ihanat lapsikuvat ja Kottaraisen kädenjälki vähän siellä sun täällä, lähinnä siis kaikkialla.

Myös artikkeleissa löytyy paljon kiinnostavia juttuja eikä ne rajoitu onneksi mihinkään sisusteluun ja lastenkutsujen viirien askarteluun, vaan esimerkiksi Tekniikka ja talous-osion alta löytyy paljon kiinnostavia juttuja. Tämän lehden kiinnostavimmaksi jutuksi rankkasin kolmen äitiyslomalla yrittäjäksi ryhtyneen naisen tarinat sekä tarhan tautikierteestä kertovan jutun.

Mulle tuli joskus ensimmäisen äitiysvuoden jälkimainingeissa stoppi, etten vain pystynyt lukemaan perhelehtiä ja sitä on jatkunut todella pitkään. Kun bloginkin teemat ovat muuttuneet vuosien saatossa vähemmän perhekeskeisiksi, on Kidd.O:a hauska lukea vähän skenestä vierautunein silmin: että tämmöistä täällä! Pari kertaa vuodessa on hyvä varata muutama ilta Kidd.O:lle, jättää tiskit tiskaamatta ja vain syventyä hyviin juttuihin ja kuviin. Tai no, en tiedä riittääkö pari iltaa, kun perheraamatun kokoinen "lehti" painaa varmaankin puolitoista kiloa!

Seuraa blogiani Instagramissa, Facebookissa ja Bloglovinin kautta.