Kesän kauniit ja tarpeelliset ostokset

Pitkästä aikaa olisi luvassa rehellinen himotuspostaus, eli asioita jotka olisivat näin kesällä ihania ja ehdottomasti tarpeellisiakin. Olen...

Pitkästä aikaa olisi luvassa rehellinen himotuspostaus, eli asioita jotka olisivat näin kesällä ihania ja ehdottomasti tarpeellisiakin. Olen jo niin kesälomatunnelmissa, vaikka kesikseni alkaakin vasta reippaasti heinäkuun puolella. Suunnittelen kuitenkin nauttivani kesästä viikonloppuisin ja iltaisin kunnes autuas viiden viikon vapaus koittaa. Kesään kuuluu tietenkin kesäihastukset ja tässä niitä nyt olisi Bellapuodin valikoimasta poimittuna.


bellapuoti saippua


Englantilaiset käsintehdyt Bomb cosmeticsin saippuat näyttävät niin herkullisilta, että päätin jo tätä kollaasia tehdessäni tilata näitä kotiin. Bee's bar, Rhubarb rainbow ja Purple hills lupaavat kaikki ihania tuoksuja ja etenkin tuo raparperiöljyä sisältävä Rhubarb rainbow huutaa nimeäni. Olen vasta ihan vuoden sisään ihastunut kunnolla palasaippuoihin, jotka menevät pieneen tilaan ja tuntuvat riittävän paljon nestemäisiä pidempään. Ihanaa, että näitä saa myös Suomesta!


bellapuoti sisustus elsa 2


Nostalgiajutut kiehtoo aina. Ei kaikki, mutta kauniisti tehdyt ja laadukkaat nostalgiapommit ovat mun makuuni ja Mansikkavaras-sarja näyttää aivan mahtavalle. Sisustustuotteiden lisäksi sarjasta löytyy kosmetiikkaa ja huonetuoksuja, oma lempparini on kuitenkin tuo kaunis lintutarjotin.


Mikki ja Minni printit ovat edullisia, jos kehykset löytyy kotoa tai niitä ei tarvita, pelkkä juliste maksaa alle 4 euroa.


bellapuoti sukat


En ollut huomannutkaan, että lempparisukkiani Happy Sockseja myydään nykyään myös Bellapuodissa. Meillä on kummallakin tosi monta paria värikkäitä onnellisuussukkia ja Sisustus Carenasta löytyisi hienoja hippie-printillisiä versioita sekä lahjapaketteja täynnä Happy Sockseja. Ostin kolme vuotta takaperin Kaamoksen papalle kaksi paria Happy Sockseja joululahjaksi ja vuoden ajan hän muisti valehtelematta joka toinen kerta nähdessämme mainita, että on kyllä ollut hyvät sukat. Siksi näistä on tullut meille sellainen perinnejuttu, että näitä käytetään ja ostetaan myös paljon lahjaksi.


bellapuoti siveltimet ja tweesermanitbellapuoti joik invisibobble


Ja tässä olisi mun tarvelistan ykkösiä. Suomalaisen MsChicin meikkisiveltimet on tehty ponin- tai vuohen karvasta ja osa niistä on synteettisiä, riippuen hieman käyttötarkoituksesta. Kunnon siveltimet maksavat maltaita ja siksi olenkin ihan fiiliksissä, sillä nämä on nyt alessa Bellapuodissa. Kuvassa vasemmalta oikealle varjostussivellin, meikkivoidesivellin ja kulmakarvasivellin. Tweezermanin pinsetit mulla onkin, mutta vinkiksi muille, että parempia ei ole. Diiliin kuuluu ilmainen elinikäinen teroituspalvelu. Invisibobblet ovat myös meillä päivittäin käytössä oleva juttu, ponnarirenksut jotka ovat erittäin hiusystävällisiä ja jostain syystä pysyvät tavanomaisia kumilenkkejä paremmin myös tallessa.


Keltainen pullo yläkuvassa on virolaisen Joik-ekokosmetiikkamerkkiä. Joik (suomeksi joiku) on Viron suosituin ja menestynein ekokosmetiikkamerkki ja sitä tehdään käsin Virossa. Tosi iloinen yllätys oli, että Joikia löytyy nyt myös Suomesta ja kiinnostaisi ehdottomasti testata jotain Joik-sarjan tuotteista. Esimerkiksi valkoista teetä, sheavoita, avokadoöljyä ja rypälesiemenöljyä sisältävä vartalovoide kuulostaa niin hyvälle! Onko kenelläkään muuten kokemuksia täst sarjasta? Itse olen hipelöinyt purkkeja Virossa mutta en vielä hankkinut yhtään Joik-tuotetta itselleni.


kassit bellapuoti 2


Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä nämä IHANAT laukut. Mä en tarvitse yhtään laukkua koko loppuelämäni aikana, mutta .... Saanan ja Ollin musta olkakassiin sopisi hyvin kesäkirjat, joita kirjastosta on haettava kassikaupalla ja tuo Ivana Helsingin muumipussukka olisi vain ihan täydellinen kaupunkilaukuksi. Siinä on mukana ketju, jolla laukun saa olan yli ja mukaan mahtuisi tarpeellisimmat jutut eli kännykkä, avaimet ja jätskirahat. Curiouser&Curiouser-blogin Nooran postaus tästä muumilaukusta ei ainakaan vähentänyt tuon laukun himoa. Muutaman isomman Ivana Helsingin nipsulaukun omistajana tiedän myös, että käyttäisin laukkua taatusti, eri asia on TARVITSENKO sitä...


Seuraa blogiani Instagramissa, Facebookissa ja Bloglovinin kautta.

3 kommenttia

  1. Oon rahdannut tuon joik-sarjan käsirasvoja kilokaupalla Virosta vailla aavistustakaan siitä että se on ekoa! :D ainakin pumppupullossa olevat käsirasvat on hyviä ja todella ihanan tuoksuisia

    VastaaPoista
  2. Joikilta kannattaa ehdottomasti kokeilla sellaista littanaan purkkiin pakattua keltaista tehosalvaa. Aivan uskomaton tahna kaikenlaisten kriisien ja itsepintaisten kuivien alueiden pehmittämiseen - ja vieläpä tuoksuu tosi freesille. :)

    VastaaPoista
  3. Tuo laukku ON ihana; just täydellisen kokoinen, näköinen ja muumikuvitus nyt vaan yksinkertaisesti toimii aina! ;)

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images