PIKKURIVI, RAUMAN KAUNEIN HUONEISTOHOTELLI
23.5.15Jotkut saattavat muistaa näistä kuvista viime keväisen reissumme Raumalle ja ihanan Pikkurivi-huoneiston, josta kirjoitin täällä. Postasin viime keväänä aika monta juttua Raumalta, koska olin niin fiiliksissä kaikesta ja koska kevätreissumme oli ihanista ihanin, päätin uusia sen myös tänä vuonna. Helatorstaina otimme siis Onnibussin Porin kautta Raumalle (säästösyistä näin, toki Helsingistä pääsee suoraakin Raumalle, mutta koska bussimatkat on kivoja, teimme hieman pidemmän lenkin) ja saavuimme Pikkuriviin uudelleen.
Tällä kertaa vuokrasimme huoneistoa kolmeksi yöksi, mutta silti musta tuntui viimeisenä aamuna etten halua lähteä vielä pois. Onneksi meillä oli hyvä syy ottaa hatkat, sillä Isin ja tyttöjen hiushommat tuli seuraavana päivänä kuvaamaan syksyllä ilmestyvää lettikirjaansa Pikkurivin omistajan, Rouva Mannerin kotiin sekä myös Pikkuriviin. Eli ihan hyvästä syystä me sitten lähdettiin, vaikka vitsailinkin että Kaamos olisi ihan hyvin voinut toimia lettikirjan miesmallina ;)
Hotelleilla on puolensa ja juuri teinkin varauksen Berliiniin erääseen hotelliin. Mutta silti on huoneiostoasuminen aivan erimoista. Perjantai-iltana sain kutsua kavereita kylään ja juorusimme pitkälle yöhön Pian ja Tuijan kanssa Ruokapuoti Lumon siiderien sekä Osteria de Filippon pitsojen voimalla. Lauantaina meillä kävi Pian lisäksi Mamma rimpuilee blogin jengi vauvansyöttöhommissa ja heidän lähdettyä mä avasin myös lauanataina raparperi-mansikka siiderin ja pyysin Kaamosta laittamaan vielä kerran jukeboksista Nylon Beatin Kuumalle hiekalle. (totuus: avasin kyllä ainakin kolme siideriä päivän aikana, mutta sehän olisi ihan liian hurjaa perheblogissa kirjoitettavaksi)
Oli niin rentouttava ja ihana viikonloppuloma, että bloggaaminen, kuvaaminen ja kaikki muukin normirutiini unohtui lähes kokonaan. Onneksi kameraan oli sentään tallentunut jotain. Eli Rauman reissuun palataan vielä!
Meille Pikkurivi on yksi maailman ihanimmista paikoista, tietenkin siihen vaikuttaa hyvä sijainti Vanhassa Raumassa sekä Rauman fiilis ylipäätään. Jos olette menossa Raumalle tai etsitte muutaman päivän irtiottokohdetta ylipäätään, Pikkurivin tiedot löydät Rouva Mannerin nettisivuilta täältä. Lämmin suositteluni, me kyllä palataan taas ensi toukokuussa Pikkuriviin ihan varmasti.
Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.
1 kommenttia
No nyt oli ajoitus kohdillaan! Avasin tietokoneen tarkoituksenani kaivela esiin tuo vanha postauksesi Pikkurivistä ja selvitellä sen varaustilannetta heinäkuussa, kun olemme menossa Raumalle häihin. Kiitosta vaan!
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.