HERKKUJA HAAPSALUSSA

Siihen verrattuna, että nukun kotona virolaisen kansallispuvun inspiroimissa raitalakanoissa, kuljen sikäläisen Muhun saaren kansallispuvun ...

Siihen verrattuna, että nukun kotona virolaisen kansallispuvun inspiroimissa raitalakanoissa, kuljen sikäläisen Muhun saaren kansallispuvun inspiroimissa tennareissa ja suihkuttelen itseeni päivittäin virolaista ruusuvettä, olen käynyt hävettävän vähän Tallinnan ulkopuolella Virossa. Kokemukseni muusta Virosta perustuivat siis yhdeksännen luokan kesän retkeen Tarton laulujuhlille sekä 12 vuotta sitten tekemääni Vilnan matkaan, jolloin pysähdyimme johonkin Pärnun lähelle tunniksi syömään. Mutta nyt on kokemukset päivitetty tähän päivään ja kolmen päivän ajan olen saanut nauttia Virosta lapsiperhematkailijan näkövinkkelistä.


Ensimmäisenä lomapäivänä Visit Estonian kasaama toimittajista ja bloggaajista koostuva jengimme pääsi tutustumaan Haapsaluun. Länsi-Virolainen Haapsalun kaupunki sijaitsee n. 90 kilometrin päässä Tallinnasta Länteen ja se on tunnettu erityisesti kylpylöistään, pitkistä hiekkarannoista, kauniista rakennuksista sekä kaupungin keskustassa sijaitsevasta Piispanlinnasta. Kuulostaa ihanalle, mutta vasta paikan päällä ymmärsin miksi niin monet palaavat kesä kesän jälkeen Haapsaluun. Kaupunki on kaunis kuin mikä!





Kauniin ulkonäkönsä lisäksi Haapsalu hurmasi mut kahdesta syystä: ruoka ja lapsiystävällisyys. Myönnän olevani helposti ihastuvaa sorttia, mutta tänne on PAKKO päästä uudelleen! Emme tietenkään ehtineet tutustua päivän aikana seudun jokaiseen ravintolaan, mutta jo yksi ravintola ja yksi kahvila vakuutti täysin.




Ensimmäinen makumuisto Haapsalusta tuli Kärme Küülik ravintolasta, jossa nautimme ihanan lounaan alkupaloineen ja viineineen. Ruoka tehtiin avotulella ja se oli taivaallista. Ravintolan erikoisherkkuja ovat kaniruuat, mutta uskoisin että mikä tahansa täällä maistuu loistavalle. Kaamos esimerkiksi söi hyvällä ruokahalulla gratinoituja simpukoita sekä pesäpalloräpylän kokoisen tonnikalapihvin.


Paikka oli lapsiystävällinen, rento ja ihanan värikäs. Ja mua harmitti tosi paljon, ettemme jääneet Kärme Küülikiin jälkiruualle, kunnes ymmärsin saavani kenties jotain vieläkin parempaa.


OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAMüüriääre kohvik sijaitsee ihan kaniravintolan nurkan takana ja heti kahvilaan astuttua muistin miksi olen aina tykännyt virolaisista kahviloista. KAKUT! Müüriääre kohvikissa meinasi iskeä epätoivo kun valinta oli niin hankalaa, eikä asiaa helpottanut se, että kuulin kahvilan omistajan olevan kuuluisa kakkukirjailija. Kuitenkin, koska Virossa oltiin, halusin mennä perinteisellä linjalla ja tilasin ikuisuussuosikkiani Napoleonin kakkua.


Kakku oli niin uskomattoman hyvää, että päätin syöväni aina vain Napoleonin kakkua tai leivoksia, kun niitä on tarjolla. Ja niitähän Virossa on tarjolla aika paljon, tulette myöhemmin huomaamaan kun jatkan reissujuttujani...


Jos ihmettelette miksi kuvissa näkyy vain minä ja Riikka, niin syy on yksinkertainen: lapset olivat niin energisellä päällä, että nopean kakkupaussin jälkeen he sinkoilivat pitkin kahvilaa ja puutarhaa, missä onneksi tilaa riitti enemmän kuin hyvin. Energiaa kuitenkin tarvittiin, sillä Haapsalu tarjosi paljon ihania ja edullisia lastenjuttuja seurueellemme. Erityisesti lapsia kiinnostaviin Haapsalujuttuihin mennään kuitenkin myöhemmin. Nyt tarvitsen hieman unta palloon, sillä olimme vasta iltakymmenen aikaan kotona!


Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.

1 kommenttia

  1. Ihan kauhea matkamasennus. Haluan takas ja äkkiä. Täällä vain jääkaapissa kaupan pinaattilettuja ja sadan kilon pyykkikasa kipeän lapsen kera. Että sellaista ;)..

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images