Tekstisi voisi olla suoraan omasta kynästäni sillä suurella erolla ettei tulisi mieleenkään liittyä takaisin kirkkoon. Mielestäni valtionkirkko on lähtökohtaisesti järjestelmä, joka yhteiskunnassamme asettaa muut uskontokunnat sekö uskontokuntiin kuulumattomat eriarvoiseen asemaan! Siksi kirkko ja valtio pitäisi erottaa. Jos haluan tukea hyväntekeväisyyttä tai kehitysyhteistyötä, tuen suoraan sen alan yhteisöjä, jotka eivät samalla tuputa vakaumustaan hyvän työn kylkiäisenä.

Oon osittain samaa mieltä valtionkirkosta. Mutta toisaalta kun olen nytkin kirkon tukemassa harrastuksessa, joten kyllä se mietityttää. Kirkolla vapaaehtoistyö ja hyväntekeväisyys kuitenkin toimii jo nyt hyvin ja esimerkiksi diakonit eivät kysele kirkkoon kuulumista apua tarjotessaan. Kun valtio ja kunnat säästävät monissa ihmisten hyvinvointiin liittyvissä asioissa, diakoniatyön merkitys kasvaa entisestään. Mulla tulee oikeasti annettua niin vähän hyväntekeväisyyteen joulukuun ulkopuolella että hävettää, pitäs varmaan liittyä kuukausilahjoittajaksi jos ei kirkkoon liity.

Tykkään asenteesta ja tykkään ajatuksesta. Nythän näyttäisi olevan, että kirkosta eroavat ne, jotka uskovat, mutta eivät luota organisaatioon enää. Miksei yhtä lailla voisi liittyä ilman uskonratkaisuja, jos pitää organisaatiota hyvänä? :)

Itse kuulun. Koen tärkeänä edustaa (mielestäni suht) selväjärkistä, provosoi(tu)matonta ja toisia puolustavaa (kuten niitä homoja) seurakuntalaista.

Mielenkiintoinen kysymys. Mäkin olen vuosien saatossa ruvennut huomaamaan, mitä kaikkea hyvää kirkko organisaationa saa aikaan - mutta kun pohjalla on maailmankatsomus, jota mä en jaa, niin ei se vaan ole mun juttu. Mutta mä kyllä toivoisin, että ne, jotka on Jumalan kanssa ihan sinut, pysyisi kirkossa tai palaisi sinne, jotta luterilaisesta kirkosta ei tulisi mitään fundamentalistien linnaketta, vaan se olisi sellaisten tavallisten suvaitsevaisten suomalaisten kirkko, ja pitäisi niitä ajatuksia ja arvoja esillä yhteiskunnassa.

Itse voin kokemuksesta suositella esim. Unicefin kuukausilahjoittamista, Planin kummilapsityötä, tietenkin MLL:n toimintaa, Pelastakaa Lapset ry:n tukiperhetyötä ja SPR:n ystävätoimintaa. Voihan se oman hyväntekeväisyyspaletin kokoaminen vaikuttaa vaivalloiselta, mutta itse en verorahoillani tukisi systeemiä, joka pönkittää uskonnollista epätasa-arvoa.

Mä olen jo tuon nykyisen arkkipiispankin vuoksi myös kelaillut, että pitäisikö sitä ihan vallan liittyä takas. Vaikken jumalahommiin uskokaan, niin vaikka just kannatuksen vuoksi. Lisäksi, paremminhan pääsee vaikuttaman kirkon asioihin kuulumalla siihen, kuin olemalla ulkopuolinen.

Mä en ymmärrä tätä kampanjaa ollenkaan. Eikö olisi parempi tukea sellaista vakaumuksetonta lapsi-, -nuoriso, ja vanhustyötä jossa viihtyisi sekä uskovaiset, uskonnottomat kuin kirkon omaa toimintaa jonka ainakin minä uskonnottomana koen itselleni torjuvaksi (ja kyllä, oon kyllä kokeillut)? Lisää rahaa mieluummin sitoutumattomille järjestöille, MLL:lle ja kunnille jotka järjestävät toimintaa kaikille tasapuolisesti mitään aatetta ruokkimatta ja kaikkia aatteita kunnioittaen.

Btw. Kirkon ulkomaanapujen feissari pysäytti minut viime kesänä ja sanoin ettei oikeastaan kiinnosta koska en välitä tukea kirkon toimintaa. Feissari kertoi että Kirkon ulkomaanapu on itsenäinen järjestö joka ainoastaan saa vuosittain jonkun kolehtikeräyksen ev. lut. kirkolta mutta muuten ei ole sitoutunut mitenkään kirkon toimintaan.
En myöskään kritisoisi tai valikoisi auttamisjärjestöjä pelkästään sen prosentin mukaan mitä rahoista menee perille. Liittyy siihen hommaan muutakin ja tuollein muotoiltuna tulee vähän fiilis kuin osa rahoista häviäisi jonnekin hämärään. Laatu ja varautuneisuus maksaa kuten Project mama kertoo: http://www.projectmama.info/2014/11/auttamisen-ammattilaiset.html

Hyvä Elsa ja liity !!! Nyt vasta näin tän..

Niinpä. Tosin miksi haluaisin vaikuttaa jos en usko? Se on toinen kulma.

Ton "kampanjan" tehtävä on varmaan enemmän juuri herätellä keskustelua. Yksi juttu, minkä mä oon huomannut jo aikoja sitten on se, että yhden tukeminen ei ole toiselta pois. Siis jos tukisin Kirkon Ulkomaanapua, se ei vähentäisi vaikka Unicefin saamaa lahjoitusmäärää sentilläkään.

Sinäänsä harmi, etten ehtinyt mukaan tuonne Unicefin reissulle minne itsekin sain kutsun. Tosin luulen, että oli kutsuva taho mikä tahansa, se mielikuva vierailijalle on positiivinen.

Tää mun ydinpointti on se, että kun me jo kerran nyt olemme osa seurakunnan toimintaa ja arvostan sitä toimintaa (ilman että se arvostuskaan olisi pois mll_ltä, kuntien sosiaalihuollolta ja veikko hurstin pojalta) niin miksi en liittyisi takaisin kirkkoon. Syy on tietenkin selvä, että nuo uskontopuolen hommat ei meikäläistä nappaa.

:) Tää ei ehkä ole yhtä impulsiivinen päätös kuin mitä annan ymmärtää...

Niin, sekin on totta etten voi ajatella että kirkollisverot maksamalla se raha menisi suoraa vain diakoniaan ja lapsityöhön. Ydin on kuitenkin muualla. Mä vaan luulen, ettei kirkkoa ja valtiota eroteta toisistaan naps vain ja siksi olisi tärkeää, että kirkossa olisi se avarakatseinen osasto.

Mä en varmaan olisi se selväjärkinen ja provosoitumaton tyyppi siellä :D Mutta ehkei musta seurakuntaneuvostoihin olisikaan.

Sama homma, ajatuksemme osuvat yksiin siinä mihin tämä tyssää.

Tässä, kuten monessa muussakin asiassa, muutos alkaa kunkin yksilön pienistä teoista ja jokainen meistä äänestää kukkarollaan.

Kannatan liittymistä! Itsehän lasken itseni juuri tähän kirkon avarakatseiseen osastoon. Olen itseasiassa ollut monen kirkkoa edustavan tyypin mielipiteestä viime aikoina erittäin iloinen, ovat samoilla linjoilla kanssani ja kirkko kehittyy näin juuri oikeaan suuntaan! :)

Tervetuloa.

Uskontohommien suhteen kirkon sisälläkin on monenlaista hajontaa ja itse ainakin arvostan sitä tapakristillisyyttä, kristillisiä arvoja ja toiminnan tukemista.

Mitä tulee Kirkon Ulkomaanapuun, niin se on varsin itsenäinen organisaatio, joka kuitenkin tilojensa puolesta sijaitsee Kirkkohallituksen kanssa samassa yksikössä. Luotettavaa apua viedään perille ilman uskonnollista ja poliittista viestiä, mutta kristillinen tausta näkyy esimerkiksi siinä, miten työn painopisteitä valitaan.

Heippa!
Kommentoin tänne ensimmäistä kertaa, vaikka olen lukenut juttujasi jo pitkään. Kiitos siis työstäsi! Ja tervetuloa kirkkoon! Ihana kuulla ajatuksistasi. Liittymiselläsi tuet ennen kaikkea oman seurakuntasi toimintaa ja siellä Alppila Kallio akselilla teillä on ihan mahtavaa seurakunnan toimintaa, upeita pappeja ja diakoneja ja hieno kirkkoherra. Avarakatseisuutta ja hienoa työtä riittää. Me tarvitsemme kirkkoon monenlaisia ihmisiä. Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa olla jäsen ja uskoa. Myös etsijöillä ja epäilevillä on oma paikkansa. Tämä liikehdintä ja arkkipiispamme viisaat sanat ovat saaneet minut hyvin onnelliseksi.
Iloa joulun odotukseen! Terv. pappi Haminasta

Kuulostaa tutulta pohdiskelulta. Itse kävin aikanaan riparin ja teininä seurakunnan tarjoamalla yhteisöllisyydellä oli vetovoimaa. 18 vuotiaana oli kuitenkin aika allekirjoittaa maistraatissa eroanomus. Sillä tiellä olen pysynyt viime vuosiin asti ilman fanaattisuutta. Oma pieni poikani sai kuitenkin kasteen ja käy seurakunnan muskarissa. Moni hyvä kirkon tekemä hyväntekeväisyys vetoaa ja suhtaudun kirkon "rituaaleihin" kulttuuriimme iskostuneina tapoina. Isoin mutta on suuressa sanomassa. Arkkipiispan viime viikon positiivinen lausunto puhutteli. Olisiko nyt aika ottaa kantaa kirkon puolesta, vaikka vain tavan vuoksi? Samaan syssyyn luin haastattelun, jossa mahdollisen tulevan seurakunnan kirkkoherra oli "perinteistä" mieltä. Vaikea kysymys siis.

Kiva lukea tällaista jalat-maassa-provosoitumatonta pohdintaa aiheesta. Eroaalto sai myös mut pohtimaan syitä, miksi kuulun kirkkoon. Sillä erotuksella tosin, että jo ammatin puolesta kuulun kirkkoon. Mutta siis siitä huolimatta - jos en olisi töissä kirkossa, niin mitkä ovat mun syyt kuulua siihen. Mieleen tuli just noita samoja syitä, mitä säkin olet luetellut. Ja sit pari muutakin syytä, listasin ne omaan blogiini: http://www.lehtikuningas.fi/blogi/hanna-paavilainen/2014/12/6/kuulun

Mielenkiintoista pohdintaa. Kyllä kirkon sisälläkin on melkoisesti erilaisia uskontulkintoja. Sellainen uskonnollisuuden malli, joka olisi siirtymä ei-uskosta uskoon, ei suinkaan ole ainoa. Itselleni usko ei ole mikään stabiili tila, se on välillä hyvinkin hukassa ja haaleaa. Yksi aika keskeinen juttu kristinuskossa on tuo Jeesus, ja erilaisia suhteita häneen on yhtä monta kuin ihmisiäkin. Miksi sen suhteen tarvitsisi olla jokin maagisen valaistumisen synnyttämä erikoistila? Voihan Jeesusta pitää vaikka aatteellisena esikuvanaan, minusta se on ihan kristillistä. Tietenkin, jos Jeesus hahmona tökkii, tai jokin keskeinen hänen opetuksessaan, niin sitten kirkko on ehkä väärä yhteisö. Mutta haluaisin tällä sepustuksella jotenkin toivottaa tervetulleeksi kirjavaan joukkoon. Mukavaa adventin aikaa, päädyt sitten mihin hyvänsä!

Itse kuulun kyllä kirkkoon mutta samanlaisia pohdintoja käyn minäkin. Olen tapakristitty, kuulun kirkkoon koska vanhempani näin päättivät ollessani lapsi enkä ole jaksanut asiaa sen suuremmin pohtia. Hyväntekeväisyyttä kyllä senkin edestä. Sitoutumattomissa hyvätekeväisyysjärjestöissä jyllää korruptio ja väärinkäytökset enkä luota esim. UUFin tai Unicefin toimintaa kovinkaan suuresti. Kirkon toiminnassa hyvää on juurikin paikallisuus, tässä vieressäkin on niin paljon avuntarvitsijoita joten ei tunnu järkevältä ryhtyä kuukausilahjoittajaksi ulkomaille.

Totta! Ehkä, jos haluaa kannattaa tuota kirkon tekemää hyvää? Tai jos haluaa vaikuttaa muiden kirkkoon kuuluvien asioihin ja oikeuksiin (vaikka just pinnalla olevaan aiheeseen, homoparien vihkimiseen)?

Ihan vain uteliaisuuttani: kun sanot, ettet usko, miltä se usko mielestäsi näyttää tai ei näytä?

Pitäisikin olla joku järjestö, joka ajaisi yhtä laajalla skaalalla kuin kirkko pienen ihmisen asemaa, mutta ilman pakollista Jumalaan uskomista. Liittyisin heti =) Arvostan kirkossa juurikin sitä, että on joku vaihtoehto sen markkinavoimia ja tehokkuutta ihannoivan kulttuurin rinnalle. Joskus on ihan hyvä pysähtyä ja miettiä syntyjä syviä. Hengellisyyttä tarvitaan, vaikka ei uskoisikaan jumaliin. Täällä tavarapaljouden keskellä se liian usein unohtuu, pitäisi pystyä näkemään muutakin kuin oma napa.

Itse voisin ihan hyvin mennä johonkin luostariin pariksi viikoksi hiljentymään. Vaikka en usko Jumalaan sinänsä, en ole saanut aikaiseksi erota. Uskon kuitenkin johonkin, vaikka nyt siihen sitten, että hyvä voittaa pahan.

Vaan aika vähän kirkon sisällä puhutaan siitä, kuinka paljon erilaisia jäseniä sillä onkaan. Kaipa se olisi sitten pyhäinhäväistys sanoa, että kirkkoon saa kuulua, vaikka ei usko.

Täytyy muistaa, että virallisesti valtio ja kirkko ovat erillään toisistaan. Käytäntö voi tietenkin olla hieman toinen, koska kirkko tekee paljon sellaisia asioita, jotka muuten valtio joutuisi tekemään ja kustantamaan.

Itse ole vakaamuksellinen kristitty. Olen uskoni kanssa sen verran lapsenkengissä, että en voisi kutsua itseäni vielä "aidoksi" kristityksi tai Jeesuksen opetuslapseksi, jolle Jeesus on ykkösasia sydämessä. Olen vasta tutustumisasteella Jeesuksen kanssa ja huomaan olevani välillä aivan liian kärsimätön, kun haluaisin heti tietää kaiken.

MInun näkökulmastani siinä ei sinänsä ole mitään väärää kuulua kirkkoon. Onhan kirkko jo muutenkin niin maallistunut ja täynnä tapakristittyä porukkaa, jolle Jeesus ei todellisuudessa merkkaa yhtään mitään. Siinä mielessä en oikein edes halua nykyisin enää käyttää itsestäni sanaa kristitty, koska ei se tarkoita mitään. Kristityllä saatetaan viitata yleensäkin länsimaalaiseen ihmiseen.

Olen siis myös itsekin pohtinut sitä, miksi kuulun kirkkoon, kun ei varmaan puoletkaan siitä porukasta seuraa Jeesusta. Edes kirkossa uskonasioista puhuminen ei ole luontevaa, koska suurin osa porukasta ei voi yhtyä pohdintoihini, vaan he pitävät minua hihhulina. Alkuseurakuntahan muodostui heistä, jotka halusivat seurata Jeesusta ja ottivat kasteen. Pieni vauva ei pysty vielä uskonpäätöstä tekemään.

Mutta kyllähän yhteiskuntakin asettaa ihmiset eri arvoiseen asemaan: on työttömät, työllistyneet ja opiskelijat. Kirkkon sen sijaan tukee näitä kaikkia.

Lisäksi on suomalaiset ja ulkomaalaiset, jotka eivät kuulu sosiaaliturvapiiriin vaikka täällä asuisivat. Kirkko sen sijaan auttaa heitäkin.

Missä yhteiskunta asettaa ihmiset eri arvoiseen asemaan - siinä kirkko auttaa kaikkia.

Itse luokittelisin itseni "vihervasurikristityksi", mutta kunnioitan myös muiden tulkintoja Raamatusta ja uskonnosta. Seurakuntaan mahtuu monenlaisia käsityksiä uskosta ja mielestäni kirkko kuuluu yhtä lailla meille jokaiselle ja jokaisen äänen tulee saada siellä kuulua, myös konservatiivien ja vanhoillisten, kuten demokraattisissa yhteiskunnissa ja yhteisöissä yleensäkin. Pidän myös sitä erinomaisena, että kirkon toiminta on avointa kaikille, myös ateisteille. Sitä en kuitenkaan ymmärrä, että ateistit pyrkisivät muuttamaan kirkon itselleen mieluisaksi eli mahdollisimman vakauksettomaksi. Kyse on kaikesta huolimatta ensisijaisesti uskonnollisesta yhteisöstä, jonka koko olemassa olo perustuu uskontoon ja jonka keskeisin tehtävä on hengellinen. Toivoisin, että voisimme kunnioittaa puolin ja toisin toistemme vakaumuksia. Sen sijaan kannatan suuresti valtion ja kirkon vielä selkeämpää erottamista toisistaan.