Muistatteko, kun viime vuonna mulla oli blogissa teemana yhteiskuvat? Otin vuoden ajan joka viikko yhden yhteiskuvan musta ja lapsesta ja projekti on nähtävillä edelleen 52 viikkoa tägin alla täällä. Sen jälkeen yhteiskuvia on tullut otettua ihan liian vähän ja mietinkin olisiko kuvaprojekti tehtävä taas ensi vuonna. Nyt se on paljon haastavampaa, sillä lapsen kasvaessa meidän viralliset tapaamisvuorot (joita noudatamme kyllä onneksi hyvin löysästi) ovat muuttuneet ja Kaamoksella on kesäisin yhteensä neljä viikkoa äitivapaata, eli hän on pari viikkoa putkeen isän luona kaksi kertaa kesän aikana. Noina viikkoina yhteiskuvia ei tietenkään voi ottaa, sillä ainakin viime kesänämiehet viettivät silloin yhteistä aikaa mökillä Lohjansaaressa.

Toisaalta nuo tauot kuuluvat vuoteemme niin olennaisesti, että olisihan se projekti "täydellinen" muutamien viikkojen tauoista huolimatta. Hankaluuksia aiheuttaa toki muutama muukin asia, sillä viime vuonna kuvat oli aika helppo ottaa, kun mä en ollut päivätöissä. Nyt talvella emme valoisaa päivää yhdessä näe kuin muutamana päivänä viikossa, lähinnä viikonloppuisin. Eikä me varmaan ihan aina saada kuvaajaa meille, ellen sitten mene koputtelemaan tuntemattomienkin naapureiden ovia. Voisin tietty ottaa kuvat kaukolaukaisimella, mutta jostain syystä Nikonin kaukolaukaisin kyllä laukaisee kuvat mutta en ole saanut vielä yhtäkään oikeasti tarkkaa kuvaa sillä. Tai edes puolitarkkaa. Onkohan nämä niitä kuuluisia tekosyitä, projektiin lähteminen kun olisi paljon helpompaa jos tietäisi se olevan helppoa. Mitä kokemuksesta tiedän ettei yhteiskuvien ottaminen ole! Mutta mitä olette mieltä, olisiko yhteiskuvaprojekti vuoden tauon jälkeen kiva vai jo nähty juttu?

Asukuvien määrä sen sijaan varmasti tulee pysymään viimeaikaisissa määrissä myös seuraavana vuonna. Olen innostunut nyt asukuvista, sillä ne ovat itselle hyvä tapa prosessoida tyyliä. Parhaiten oppii mistä tykkää, kun katsoo peilin sijaan valokuvasta kokonaisuutta. Esimerkiksi kellohameen ja paidan yhdistelmästä tuli ihan lemppari, kun huomasin kesällä kuinka kivasti ylös nostettu hame sovii vartalolleni.

Annoin muuten tänään kaverilleni Annille läjän mulle toimimattomia vaatteita. Oli tosi hauskaa, että itselle nykyään njääh fiiliksiä herättävä vaate voikin olla toiselle tosi hyvä. Kuten esimerkiksi yksi Junarosen bodycon-mekko, mistä Anni tykkäsi niin, että ajatteli laittaa sen yrityksensä Ipanaisen Hakaniemen myymälän avajaisiin ensi lauantaina. Onneksi omista hutihankinnoistakin saa joku iloa!

Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.