KUVAUSPÄIVÄ REIMAN KANSSA
30.9.14Tänään oli vähän erilainen päivä, sillä pääsimme Karoliinan kanssa mukaan Reiman ja Bellan yhteiseen videotuotantoon ja aloittelimme puolen päivän jälkeen Hakaniemen Sauna2:ssa valmistautumisen. Kuvausryhmämme saapui samaan aikaan Karoliinan kanssa ja loppupäivä, seitsemään asti illalla meni kuvaushommissa. Tervetuloa siis kurkistamaan kuvauspäiväämme:)
Meillä oli jälleen kerran mahdollisuus työskentellä Obscuren jengin kanssa yhteistyössä, mikä on aina suuri ilo. Tykkään tyypeistä, joilla on homma aina 100% hallinnassa ja iloinen fiilis tekemisessä. Varsinkin itselleni, joka olen aina jännittänyt esiintymisiä, on kuvausfiiliksen rentous tärkeä juttu. Sen huomasin myös Puoli Seitsemän ohjelman vieraana viime perjantaina, kun meininki kulisseissa on kivaa, näkyy se myös kameran toiselle puolelle. Sama hyvä meininki jatkui tosiaan tänäänkin ja toivon moodin jatkuvan perjantaihin saakka, jolloin kuvaamme Tampereella Photorama-studion ja muutaman bloggaajan kanssa alusvaatteita. Melkoisen kuvauksellinen tämä syys-lokakuun vaihde muuten, eihän tämä ole todellakaan ihan tavanomaista, että pääsee viikon sisällä kolmesti työskentelemään video-ja valokuvauksen ammattilaisten kanssa.
Se mitä saatiin Reiman jengin kanssa aikaiseksi paljastuu hieman myöhemmin, mutta paljastetaan kuitenkin että koimme monta ahaa-elämystä kuvausten aikana. Vähän jännittää kuinka jutut leikataan kasaan ja muutenkin miten videoiden aiheet puhuttelevat muita kuin tuotantopuolta. Itselleni selvisi moni "itsestäänselvyys" vasta tämän päivän aikana, tiesittekö esimerkiksi että Reimatec talvivaatteissa on usein suurempi vedenpitävyys mitä saman merkin kuravaatteissa? Tai paljonko talvihaalari maksaisi,jos se ommeltaisiin Suomessa? Mielenkiintoista oli myös taaperohaalareihin integroitu pepunlämmitin :) Näistä siis myöhemmin lisää!
Kiitti mukavasta päivästä Riika, Eva, Teemu, Pekka, Lissu sekä Karkki!
Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.
6 kommenttia
Olipa kiva ja todellakin aivan erilainen iltapäivä :)
VastaaPoistaHei, mikä on tuo ihana mekko Katariinan päällä? Ja joo, tiesin, että Reimatecin vesipilari on useimmissa vaatteissa nykyään 15 000 ja kuravaatteissa vähemmän...mutta mitä? Ja taaperohaalareissa on ollut ne pepun lämmittimet jo vuosia (t. lastentarhanopettaja)
VastaaPoistaOli kyllä! Tosi mukavaa vaihtelua :)
VastaaPoistaKaroliinan mekko on Marimekkoa.
VastaaPoistaMä muistelen että kuravaatteiden vesipilari oli n. 8000, kun taas Reimatecin pilarit on usein 10 000, 15 000 pilaarin vaatteista me ei edes puhuttu, mutta varmasti niitäkin löytyy.
Toi pepun lämmittäjä oli mulle ihan uus juttu, meillä ei vauva- ja taaperohaalareissa ole ikinä ollut pepputeddyä enkä ollut kuullutkaan moisesta. Tosi kätevä se varmasti on pienillä, jotka istuu paljon hangessa. Tarhan tätinä varmasti tietääkin näistä asioista paljon enemmän mitä tällainen keskiverto yhden lapsen äiti!
Reimashopin sivuilta katselin niin on nykyään ainakin vk-vaatteissa 15 000 useissa. Enhän mä tarhantädin ominaisuudessa muuten tietäisi mitään vaatteista enempää kuin muut, mutta sattuu kiinnostamaan. Ja yhden 6-vuotiaan lapsen äitinä kiinnostus on lisääntynyt. Olen siis niihin pepputopattuihin haalareihin törmännyt töissä pienillä joskus. En sitten tiedä onko nyt jotain uutta silläkin rintamalla. Taaperohaalarit kun ei ole ajankohtaisia meillä ja töissäkin olen eskariryhmässä.
VastaaPoista15 000 on kyllä tosi paljon! Mä vasta eilen kuulin, että mitä se vesipilari edes tarkoittaa. Oon toki kuullut termin ´ja ymmärtänyt et isompi on aina vedenpitävämpi, mutta ihan se konkreettinen vesipilarin määritelmä, miten se testataan oli ihan uutta :)
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.