Multa välillä kysytään mikä on hankalinta siinä, ettei asu lapsen isän kanssa samassa osoitteessa. No, mulla nyt ei ole edes kokemusta lapsen ja isän kanssa yhdessä samassa osoitteessa asumisesta, mutta veikkaisin sen kaikista hankalimman asian olevan sairasteluajan hoitoavun järjestämisen. Jostain ihmeen syystä lapsi sairastuu 99.4% varmuudella aina silloin kun on mun vastuulla ja joudun jäämään töistä useammaksi päiväksi pois, kun muitakaan hoitajia ei päivisin ylläri ylläri ole. Yllättävät sairaspäivät taas ei ole päiväkodin mielestä vapaapäiviä, joita meillä pitää olla vähintään 6 kuukaudessa sopimuksemme mukaisesti. Ja näin ollen se ennalta sovittu vapaapäivä on vietettävä, vaikka olisi ollut pari päivää pois päiväkodista jo samalla viikolla. Kuitenkin, työn luonteesta johtuen mulle on hankala hankkia sijaista, joten välillä on tehtävä kompromisseja ja yrittää hoitaa sekä duuni että lapsi samalla kertaa. Paino sanalla yrittää, sillä eihän 3-vuotiaan lapsen kanssa voi mitenkään tehdä täysipainoista toimistopäivää. Joskus on kuitenkin yritettävä.

Toissa perjantaina oli päivä, jolloin tätä multitaskingia taas kokeiltiin lähes tulkoon hyvin lopputuloksin. Lapsi oli siis terve jo, mutta päiväkodille ilmoitettu vapaapäivä piti käyttää, samoin mun oli ihan pakko jo hoitaa parit työjutut alta pois. Muistin Riikan vinkanneen perjantaina Alppilan kirkossa järjestettävästä lastenpäivästä ja koska Alppilan kirkossa on muutenkin arkisin lapsille leluja sekä kaikille halukkaille ostettavissa hyvä lounas, päätin että lähdettäisiin pitkästä aikaa Alppilaan.

Homma meni melko hyvin! Kaamos leikki uusien kavereiden kanssa ja minä päivystin läppärini kanssa hieman taaempana. Välillä haettiin lounasta, minkä Riikka lupasi tarjota mulle ruokabudjettipostaukseni takia :D Sitten lapset jatkoi leikkejään ja mä päivystin työmeilissäni ja hoitelin puhelimella muutamia juttuja. Onneksi oli perjantai, mikä on usein se kaikista kiireettömin päivä viikosta.

Loppupäivästä meillä oli kasassa ihan hyvä setti: mahat täynnä, leikkikiintiö täynnä, askartelukiintiö täynnä ja sairasajan rästimeilitkin hoidettuna. Mutta tällaisia "työpäiviä" ei kovin montaa vuodessa tarvitsisi tehdä, sillä ainakin musta kaikista tylsintä on yhdistää sekä työn että lapsen yhtäaikainen laiminlyönti, vahtia toisella silmällä lasta ja toisella silmällä työkoneen näyttöä.

Mutta nelipäiväisen työviikon omistajana voisimme piipahtaa taas Alppilassa ihan muuten vain joku arkipäivä syömässä ja leikkimässä. Kirkon kahvila on auki ti-pe klo 10 alkaen. Ja suositut brunssitkin ovat palanneet kesätauolta ja lauantaisin saa taas ehkäpä koko Helsingin parasta brunssisapuskaa! Osa sekä kahvilan että brunssin tuloista ohjataan Kirkon ulkomaan avulle, mikä on tällaisen pakanankin mielestä erittäin hyvä kohde.

Kuten olen ennenkin sanonut, Alppilan kirkon meininki on vertaansa vailla ja eksyneet lampaatkin toivotetaan lämpimästi tervetulleiksi. Hyväntekeväisyyskahviloiden ja brunssien idea ei ole Jumalan sanan saattaminen, vaan hyvä ruoka ja yhteisöllisyys, mutta kyllähän se vaati aluksi hieman rohkeutta mennä tutustumaan kirkon toimintaan. Alun perinkin menin Alppilan kirkolle nimenomaan seurakunnasta tulleen kutsun myötä ja sen jälkeen olemme piipahtaneet paikalla useamminkin. On oikeastaan ihan kiva rikkoa sitä käsitystä, ettei itse kirkkoon kuulumaton voisi olla tekemisissä kirkon kanssa. Ja mehän käytäisiin vaikka kaikkien uskontokuntien baarit läpi, jos sellaisia matkan varrelle sattuisi ja kutsu kävisi. On nimittäin tosi kiinnostavaa nähdä erilaisien seurakuntien toimintaa eikä vaan sulkea silmiään oman elämänkatsomuksen takia. Kyllähän sitä ulkomaillakin kirkoissa vierailee, joten miksei Suomessakin?

Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.