BELLA-BLOGIT 2 V JUHLAT
13.5.14No niin, nyt päästään Bella-blogien 2v synttäreiden tunnelmiin!. Oli ihan pakko pitää pieni tuumaustauko, sillä olin vielä eilen niin pyörryksissä kaikesta menosta ja vilskeestä, mitä viime viikot ovat sisältäneet.
Juhlimme synttäreitämme Viikissä sijaitsevassa Gardenia Helsingissä. Gardenia on varmasti erikoisimpia juhlapaikkoja mitä Helsingistä löytyy, sillä se on myös yleisölle avoin trooppinen puutarha. Halusin juhlat Gardeniaan kahdesta syystä, mistä toinen tietenkin on tuo huikea ympäristö: sisätila täynnä eksoottisia kasveja ja ulkopuutarha, missä kirsikkakukkaloisto oli parhaimmillaan. Toinen syy oli se, että Gardenia on nyt lopetusuhan alla ja toivon tietenkin, että blogeistamme tuleva huomio saisi ihmiset nyt liikkeelle joko vierailemaan Gardeniaan tai ainakin allekirjoittamaan adressin sen säilyttämisen puolesta.
Meidän tarkoitus oli nauttia sekä tietenkin juhlapaikkamme huumaavasta trooppisesta tunnelmasta ja tietenkin myös paikalle päässeiden bloggaajien seurasta. Ohjelmassa oli herkuttelua mm. Rotari-rosella, Kolmen kaverin jäätelöllä, Fazerin uutuuskekseillä (Fazerina-keksi on ihan jumalaista!) ja Mimmin ja mun väkertämillä salaateilla. Paikalle tuotiin myös Sodastreamin sodabar, mikä oli kyllä todella hyvä juttu, kosteassa tropiikissa tuli nimittäin melkoinen jano! Koska bellalaisten taidot ovat todella laajat, meillä oli meikkitaiteilija ja valokuvaaja paikalla omasta takaa: Viilankantoluvan Petra haastoi itsensä luultavasti elämänsä kosteimpaan meikkauskeikkaan ja Muutama hetki-blogin Kaisu kuvasi bloggaajiamme Ivana Helsingin mekoissa sekä ulkona että sisällä.
Petra on ihan supertaitava meikkaaja ja haaveilenkin, että pääsisin joskus Petran meikkausopetukseen. Mulla kun pensseli ei pysy hyvin kädessä ja haluaisin oppia ihan perusteellisesti meikkausniksejä, en vain sohia milloin mitäkin kasvoihini ja toivoa parasta. Kaisu taas on niin taitava ja kuuluisa kuvaaja, että mua oikeasti on jännittänyt kummallakin kerralla olla Kaisun mallina.
Ivana Helsingin mekot (sekä pöytäliina ja Pirkka-sarjan Ivana Helsinki astiat!) sopivat ihan täydellisesti viidakkoomme ja bloggaaja toisen perään löysi itselleen täydellisen mekon rekistä. Meillä oli kiva tarjous bloggaajilleja saimme lunastaa Ivanan mekkoja hyvällä alennuksella omaksemme. Lähes kaikki halusivat ostaa kuvausmekkonsa itselleen, enkä ihmettele miksi. Ne sopivat kantajilleen ihan täydellisesti. Jätetään kuitenkin pientä jännitystä tulevaan ja esitellään ne Kaisun mekkokuvat hieman myöhemmin!
Vaikka goodie bagien esittely taitaakin olla hieman passé, aion tehdä siitä vielä erikseen postauksen :) Sieltä nimittäin löytyi esimerkiksi Lumenen uutuusmeikkejä, mihin olen aika kovasti ihastunut parin päivän aikana. Nuo kuvassakin näkyvät geelilakat ovat ihan supereita!
Nyt vaan suunnittelemaan seuraavia Bella-juhlia!
Osa kuvista: Anna-Maria/ Secret Wardrobe
Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.
7 kommenttia
Iik, salakuvaaja iskenyt! Oli kivaa, hienosti järkätty! :)
VastaaPoistaSalakuvaaja tosiaan! Kiva selitysilme! :D Ja kiitos kehuista, vallan punastun. <3
VastaaPoista[…] PS. Elsan blogissa tunnelmakuvia synttäreiltä. Kuvissa mm. allekirjoittanut työn touhussa, otsa rypyssä – aka meikkausilme. […]
VastaaPoistaPetra toi sun kuva on aivan huikee! Oot niin fiksu ja analysoiva.
VastaaPoistaKiitos, hienoa että kelpasi :)
VastaaPoistaPetrasta oli ihan huikeita ilmekuvia kyllä, soissain kuvissa ihan kuin olisit tanssinut kun selitit niin fyysisesti :)
VastaaPoista[…] Elsan blogissa tunnelmakuvia synttäreiltä. Kuvissa mm. allekirjoittanut työn touhussa, otsa rypyssä – […]
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.