Aika hauska sattuma, että kun Kaamos ja Lapsellista-blogin Annan esikoinen Helmi syntyivät, meillä oli lähestulkoon viestikapulan vaihto Annan kanssa Kätilöopistolla. Täsmälleen samaan aikaan olemme me odotelleet taksia synnärin aulassa ja Anna kirjautunut mahansa kanssa samaan paikkaan sisään.

Lapset tapasivat toisensa muutaman viikon ikäisinä ensimmäistä kertaa Koffin puistossa. Siitä lähtien Kaamos ja Helmi ovat tulleet toimeen todella hyvin. Voisi kuvitella että lapset tulevat automaattisesti toimeen toistensa kanssa, mutta sehän ei ole mikään itsestäänselvyys. Nämä kaksi viikon sisään syntynyttä ovat silti aina toimineen myös duona hyvin.

Aluksi kasvu oli täsmälleen samanaikaista. Hyvä etteivät grammat ja sentit täsmänneet kun kaksikko opetteli viikon välein nousemaan tukea vasten ja huristelemaan taaperokärryllä. Myöhemmin persoonat alkoivat muokkautua omiin suuntiinsa ja Kaamos esimerkiksi vielä odottelee pahinta uhmaa Helmin ollessa tulta ja tappuraa lähes päivittäin. Välillä oikein huvittaa kun Anna kertoo Helmistä juttuja, että voiko nämä kaksi ollakaan erilaisempia mutta sitten taas kun lapset leikkivät yhdessä, ei luonne-eroja edes huomaa. Kumpikin lapsista kun on reippaita ja vähän rämäpäisiä oman tiensä kulkijoita, jotka eivät ujostele isossakaan ryhmässä, oli vastassa tuttuja tai tuntemattomia, lapsia tai aikuisia.

Välillä sitä miettii, että kuinka erilaisessa tilanteessa lapset kuitenkin ovat. Kaamos on perheen ainoa lapsi, vähän lellikki ja ihmettelyn aihe, joka matkustaa vanhempiensa kanssa milloin minnekin tapahtumiin ja paikkoihin. Helmi taas jo isosisko ja on jakanut vanhempien huomiota pikkuveljen kanssa jo yli vuoden. Ainoa lapsi legendan mukaan saa kaiken haluamansa ja ainakin vanhemman huomio kotona ollessa on yleensä taattu. Olen kuitenkin ottanut ihan alkumetreistä asenteen, ettei elämä pyöri lapsen ympärillä vaan lapsi elämän. Mitä isommaksi Kaamos kasvaa, sitä tavallisemmalta tämä kaikki tuntuu enkä oikeastaan edes ajattele tosissani toisen lapsen hankintaa. En tiedä jaksaisinko niin totaalista omistautumista toiseen ihmiseen enää toista vauvavuotta. Nyt on hyvä.

Kun sisaruksia ei ole, ovat kaverit tärkeässä roolissa opetellessa sosiaalisia taitoja. Kaaku, kuten Helmi kaveriaan puhuttelee, on kuitenkin ollut pienestä pitäen osa lapsilaumaa ja se kaupungissa asuessa onkin hauskaa: kavereita löytyy kun vaan avaa ulko-oven ja katsoo eteensä. Helmikin asuu nykyään muutaman sadan metrin päässä :)

Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.