Suurin pimeys on selkeästi takana päin. Aamuisin ja iltapäivisin kodin ja päiväkodin välillä liikkuessa huomaa päivittäin aina vain enemmän valoa. Kirkasvalolampullekaan ei tunnu olevan enää niin suurta tarvetta, vaikka ei aamut helppoja ole meille kummallekaan. Jos luonnollista kelloani kuunneltaisiin, nukkuisin joka päivä kymmeneen ja iltapäivällä usean tunnin päiväunet. Valitettavasti ympäristö on eri mieltä ja ylös pitää nousta seitsemältä, jotta ehdimme kumpikin omiin touhuihimme päiväksi.

Onneksi iltapäivällä on nyt taas sen verran valoa, että näemme toisemme päivisin muussakin kuin lampun valossa. Tuntuu, että pienikin valon määrän kasvu tuplaa energiamäärät ja valolla ja kahvilla pääsee jo pitkälle. Kimppu tulppaaneja tekisi jo kunnon kevään.

Tiedättekö muuten mikä jouduttaa kummasti kevään tuloa? Se, että lapsi kasvaa yli syksyisistä talvivaatteistaan ja joutuu vielä helmikuussa pistämään puoli omaisuutta uuteen talviasuun. Ennustan että välikausikelit alkavat ensi viikolla :D

Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.