Sunnuntaista asti kuumeista ja yskäistä lasta kotona katsoessa, ihmetellessä, auttaessa, sylitellessä ja itsekin kuumeesta lämpimänä sairauden kestoa kauhistellessa aika on tuntunut pysähtyneen. Ensimmäiset päivät meni ihan hyvin ajatellessa ettei tässä kauaa mene enää, sillä kuumehan nousi jo isän luona edellisenä perjantaina. Sitten kuume nousi lapsella lähemmäs neljääkymppiä, vointi huononi entisestään ja lääkärissä isän kanssa käydessä oli keuhkoihin pumpattu jos jonkinlaista hengityksen helpottajaa. Lapsi ei ole sunnuntain jälkeen käytännössä kävellyt minnekään, vaan istua nakottaa ihokontaktissa meikäläiseen, sylissä tai sen välittömässä läheisyydessä hokien äiti äitiä ja vastaten joka kysymykseen vinkuvalla sairaan lapsen äänellä "ei haluuuuuuuu".

Neljä päivää meni ihan hyvin omistautuessa sairaanhoitoon, mutta viides päivä toi jo tuskan. Samat Late Lampaat ja Lentsikat, samat palapelit, samat kieltäytymiset ja vaatimukset. On kamalaa huomata, että vaikka lapsen pahan olon näkee ja tuntee omissakin nahoissaan alkaa jatkuva kanniskelu ja läsnäolo myös ahdistamaan. Hengitettävää lääkettä maskin kautta annostellessa ja toisen heiluessa kuin heinämies tekee mieli sihahtaa että ole helvetti hetki paikoillaan eikä fiilis olekaan enää yhtään niin pyhää äitiä mitä ensimmäisinä päivinä. Sitten alkaa omatuntoa kolkuttamaan, että mikä muka on tärkeämpää kuin olla läsnä silloin kun toinen todella tarvitsee.

Onneksi apua on nyt saatu ja saadaan jatkossakin. Eilen nyyhkytin Kaamoksen isälle puhelimessa etten saa annosteltua lääkettä ja hän tuli auttamaan. Myös kauppareissuihin olen saanut apua ja erityiskiitos lukijalleni Sarille, joka blogin facebook-sivuilla antoi vinkin hengitettävän lääkkeen antamisesta ensin pehmolelulle ja sitten vasta pikkupotilaalle. Toimi heti ensimmäisestä kerrasta loistavasti ja nyt Aarne Alligaattori on saanut aika monet hönkäykset ennen lasta :) Ja lapsikin ottaa kiltisti lääkkeen kun Aarne eka näyttää mallia.

Tänään uskallan melkein sanoa, että ollaan voiton puolella. Mulla on nenä edelleen tukossa ja kurkku kipeänä, mutta pääasia on ettei lapsi ole enää ihan niin kipeä mitä vielä eilen. Viikonloppu menee taatusti vielä sairastellessa ja kotosalla samoja kirjoja lukien ja samoja leffoja katsellen, mutta toivottavasti maanantaina saisi lapsi jo mennä päiväkotiin. Vaikka voimat on pois niin huomaan lapsen kaipaavan myös lapsiseuraa paljon ja mullakin syyhyttäisi kyllä jo duunihommien jatkaminen. Nythän kotikonttorirotallakaan ei ole ollut mitään mahdollisuutta duunin tekemiseen kun lapsi on ollut yötä päivää sylissä. Kerran lukkiuduin vessaan, että sain muutaman kiireisen asian hoidettua :D

Loppuun haluaisin vielä lähettää erityisterveisiä Mainion Johannalle, joka tuli oikeasti piristämään sairaspäiviämme tuoden lapsukaiselle tuliaisiksi pyjamahaalarin ja muutaman muunkin ihanan vaatteen. Kuvissa näkyvä raitapyjama on ollut viikon asu ja mua vähän naurattaa etten ole montaa ihmistä nähnyt ensimmäistä kertaa paita nurinpäin, ilman rintaliivejä ja koti niin hirveässä kaaoksessa ettei tosikaan. Mutta kiitos kovasti käynnistä, yksi viikon piristyksistä!

Ja jos joku teistä on nyt kotosalla sairaan lapsen kanssa niin tsemppiä hei, sitä tarvitaan! Mä ehkä pitkitin liikaakin yskän ja kuumeen takia lääkäriin soittoa, joten suosittelen hankkimaan yskään kunnon dropit heti oireiden alettua. Lapsen olotila nimittäin koheni heti kun hengitystä saatiin helpotettua. Onneksi.

Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.