Mulla on tunnustettavaa: olen ruutuhuivi-ihmisiä.  Tulen nyt kaapista ulos asian kanssa, koska mua vähän vaivaa oma suhtautumiseni ruutuhuiveihin. Laadukkaat ruutuhuivit kuuluvat vähän samaan kategoriaan mitä Kangolin baskerit ja Eccon maailman mukavimmat kävelykengät. Eli mummo mikä mummo. Tosin luksuksemmasta tyylistä innostuneet muotibloggaajat löysivät jostain ihmesyystä ruutuhuivit jo vuosia sitten, eikä fiilis ole enää niin mummo. Aika mummo kuitenkin...

Oman huivini tilasin viime talvena Ebaysta. Kriteereinä oli kashmir materiaalina ja ettei huivi saanut olla mikään tunnistettava merkkihuivi. En tuntisi oloani kotoisaksi jos joku asusteeni olisi miellytävän ulkonäön ja materiaalin sijaan jonkinlainen statement merkkitietoisuudesta. Hieman ruttuisena huivilaatikon pohjalta ruutuhuivini nyt löysin, pistin silittämättä kaulaan. Pitäisi kyllä höyryttää huiviparka ennen seuraavaa ulkoilua.

Musta on kiva pukeutua välillä hieman klassisemmin mitä normaalisti, mutta rikkoa kaavaa vaikkapa vanhalla nahkalaukulla ja puukorulla. Perus merkkiruutuhuivi - Michael Kors kello - Hunterin kumpparit - muijaksi en silti rupea koskaan, lupaan! Se tyyli ei yhtään tunnu omalta.

Itseäni kiinnostaa nyt olenko kenties ainoa, karttelee tiettyjä merkkejä ja niiden imagoa? Itselleni nimenomaan klassisemman pukeutumistyylin merkit ovat aika no go itselleni. Vaikka pakko myöntää että sekosin työpaikalla niin paljon Marc Jacobsin supervioletista läppärikotelosta, että työnantajani taisi joutua luopumaan kotelosta... Mutta se oli niin hieno!

Kuitenkaan en missään tapauksessa ole merkeille immuuni ja aika pitkä penni on mennyt esimerkiksi lastenvaatteisiin viime aikoina. Tosin, kun töissä käy niin voihan sitä rahaa johonkin sitten käyttääkin.

takki ja kengät: blogin kautta saatu

Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.