arki
KUINKAS SITTEN KÄVIKÄÄN? VUOSI 2013 KUVIN JA SANOIN
29.12.13Vuosi ihmisen, varsinkin pienen ihmisen elämässä on iso aika. Kävin eilen läpi millaisia sattumuksia vuosi 2013 toikaan eteemme ja aika pitkä listahan niistä tuli.
- Nautimme lumileikeistä naapurin lasten kanssa
- Aloitin yhteiskuvahaasteen blogissa
- Kotiimme tehtiin keittiöremontti
- olimme ensimmäisen remonttiviikon evakossa taiteilijakommuunissa
- join liikaa Camparia Ainon ja Mintun kanssa
- Ostin äkkilähdön Teneriffalle
- Kaamos vihasi lentomatkustamista
- Pidimme ystävänpäiväbileet
- Sain hermopinteen jalkaani
- En pystynyt kävelemään kolmeen kuukauteen
- Kävimme Pietarissa silti
- Ja Tukholmassa
- Ja Tallinnassa
- Tilasin ekaa kertaa pitsaa kotiinkuljetuksella
- Jäin koukkuun kolajuomiin
- Vähensin kirppistelyä
- virvoimme toisen kerran
- Rakastuin Merrell barefootkenkiin
- Naapurimme Kolmen kaverin jäätelötehdas toi meille jätskiä
- Parvekepuutarhuroin koko kesän
- Kävimme Lintsillä
- Luin liian vähän
- Kirjoitin vain yhteen lehteen
- Opettelimme skeittaamaan
- Sain elämäni suurimman mustelman tiputtuani skeittilaudalta
- Sekosimme Ipanaparäppiin
- Osallistuin A Beautiful Body haasteeseen
- kuvani, missä olin pelkät alusvaatteet päällä julkaistiin Ilta-Sanomissa
- Kävimme Pieksämäellä lomailemassa
- Myin pinnasängyn pois
- Kaamos rakastui krokotiileihin
- Olimme mökillä Munkkivuoressa
- hankin elämäni ekan älypuhelimen (ja rikoin sen)
- Ostin uudet rillit
- Aloin käyttämään (lähes) päivittäin huulipunaa
- Saimme uusia ystäviä
- biletimme Hunajaista-login Riikan luona Bellajengillä
- Ajauduin Tampereelle huolestuttavan monta kertaa "ihan muuten vain"
- Hengailimme muuten vain myös kummitädin kanssa
- Sain töitä
- Tein ensimmäisen videopostauksen ikinä
- ihastuin yksipuolisesti - taas
- Hankin unikkoverhon ja unikko lepakkotuolin (josta näette kuvia ensi vuonna)
- Sain aknen takaisin
- Lupauduin tv-ohjelmaan joka alkaa keväällä 2014 (ei mikään äitisarja)
- Rakastuin Stigiin ja näin Stigin!
- Katsoimme cars-elokuvan noin 300 kertaa vuoden sisällä
Kun vuotta 2013 katsoo taaksepäin, taisi se olla aika mielenkiintoinen vuosi! Jos edes puolet noista tapahtumista ja ihanista hetkistä saisi vuodelle 2014, olisimme onnekkaita. Viime vuonna näihin aikoihin en ehkä olisi uskonut mihin kaikkeen seikkailuun pääsemmekään mukaan ja ensi vuosi näyttää jo tammikuun osalta todella mielenkiintoiselle. Toivottavasti pysytte siis mukanamme seuraavanakin vuonna:)
Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.
9 kommenttia
Apua, nämä vuosikatsaukset ja kuvat on ihan mahtavia! Itsekin väkersin vastaavaa eilen ja mieleen muistui monta jo unohtunutta sattumusta vuoden varrelta. Paljon sitä kyllä ehtii!
VastaaPoistaPitääkin käydä kurkkimassa postauksesi! Mulla kyllä unohtui aika paljon tästä, esim ihana Legoland-reissu Tanskaan.
VastaaPoistaKolmen kaverin jäätelöä löytyi myös meiltä Jyväskylästä viime kauppareissulla. Mustikka-kardemumma testattu, ja aivan huumaavan ihanaahan se oli. En varmaan olisi kiinnittänyt huomiota koko jädeihin, jossei blogikirjoituksesi jo silloin joskus (kesällä?) olisi herättänyt huomiotani ja jädekateuttani. Kiitokset vaan vinkistä, just tän takia lapsettomat kehä kolmosesta kaukana asuvat lukee itähelsinkiläisen mammabloggarin juttuja. :D
VastaaPoistaSe on ihanaa! Ja juuri hyvä syy lukea mammablogia ;) Paitsi onneksi nyt on jutut hieman laajentuneet niin ei ole kokoajan lapsiasiaa :D
VastaaPoistaJuuri tsekkasin mustikkakaardemummaa kaupassa, et ostanko vai enkö. Jätin vielä kauppaan.
Mutsit rulaa! :D
VastaaPoistaHyvää Uutta Vuotta 2014!
Mä vedin btw Kolmen kaverin valkosuklaa-vadelma jäätelöllä PAHIMMAT jäätelö-överit koskaan, mutta kun se on vaan NIIN hyvää, että mopo karkaa väkisinkin. Ja onneksi mies ei tykkää siitä, saan syödä yksin sen kaiken! Ja kärsiä yöllä vatsakivuista!
VastaaPoistaMää vaan niin rakastan lukea sun blogia, kun juttua riittää ihan oikeasta elämästä. Sellaista hyväntuulista, mutta oikeaa elämää. Oikein sydän pörhistyy, kun olet kertonut kaikkea todellista mutta ihanaa. Kiitos!
VastaaPoistaVoi itku, tää oli mun blogihistorian kivoin kommentti ja täysin puun takaa! KIITOS <3 perjantai-illan pelastaja :)
VastaaPoistaEikä, mä en kestä. OLE HYVÄ! Ihana, että pystyin piristämään sun perjantai-iltaa :).
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.