ELLA JA KAVERIT 2 : PATEROCK ENSI-ILLASSA

Sen lisäksi, että olen levennyttänyt peffaani kotisohvalla Silta-sarjaa ja Wallander-leffoja tapittaen, kävimme myös naapurin Mimmin kanssa...

ellaleffa3

Sen lisäksi, että olen levennyttänyt peffaani kotisohvalla Silta-sarjaa ja Wallander-leffoja tapittaen, kävimme myös naapurin Mimmin kanssa Ella ja kaverit 2: Paterock -leffan ensi-illassa perjantaina. Olisipa kiva sanoa, että suomalainen lastenleffa on tosi hyvä, mutta tälle on pakko antaa keskinkertaiset pisteet. Puolitoistatuntia kyllä kuluu leppoisasti Timo Parvelan kirjoihin pohjautuvassa leffassa, mutta jotain jäi puuttumaan jos vertaa edelliseen Ella-leffaan mikä oli loistava.


Edellisessä Ella ja kaverit-leffassa tykkäsin kovasti kaverijengin kuvauksesta, mutta tässä uutuudessa pääosassa olikin enemmän opettajat joiden näyttelijät Eero Milonoff ja Armi Toivanen eivät tosin olleet pöllömpiä. Jotain jäi silti uupumaan, eikä leffa yllä edeltäjänsä rinnalle mitenkään.


Koska varsinkin leffan loppu oli hieman outo ja meininki muutenkin söheltävä, kiinnitin huomiota hauskaan puvustukseen. Erityisesti mua nauratti ja ihastutti pyöräilykohtaukset, missä lapsilla oli mitä kamalimmat vanhanaikaiset pyöräilykypärät ja Patella taisi olla Jofan jääkiekkokypärä pyöräillessä. Myös nykyleffoissa lähes pakollinen tuotesijoittelu oli hoidettu ehkä edellistä leffaa kivemmin, Marimekkoa ja Molokidsiä kyllä harjaantunut silmä huomasi löytyvän, mutta se ei ollut ylilyötyä, muutenkin lasten tyylistä oli tehty kivan arkinen ja lapsekas. Visuaalisesti tykkäsin siis kovasti arkisesta mutta jollain tavalla hullunkurisesta ilmeestä ja Paten rokkibiisistä paljon. Ei tässä nyt tähtiä aleta jakamaan, mutta sanotaanko näin että parempiakin leffoja on viime vuosina lapsille tehty.


Leffassa käyminen lapsien kanssa sen sijaan saa aina täydet pisteet, hauskaa hupia!


Seuraa blogiani FacebookissaBlogilistalla tai Bloglovinin kautta.

4 kommenttia

  1. Mulla meni ykkösosakin ihan vaatteiden bongailuksi, vaikka lapset olivat toki loistavia rooleissaan. En ymmärrä, miksi lastenelokuvassa pitää kikkailla outouksilla. Ollaan luettu Ella kirjoja tytön kanssa yhdessä ja toki niissä on kivaa huumoria, jota ei ehkä ole helppo välittää valkokankaalle... Täytyy tämä kakkososakin nähdä, ihan vaikka vain kotimaista kannattaakseni. Leffaan tuo mun neiti ei suostu lähtemään, kun siellä sammutetaan kuulemma valot ja pissahätäkin tulee.

    VastaaPoista
  2. Voi krääh, onko se sitten ihan tuskaa käydä tuo katsomassa... Mulla on ollu perinteenä viedä kummityttöni elokuviin hänen alkuvuodesta olevien synttäreidensä kunniaksi, viime vuonna käytiin katsomassa tuo Ella ja kaverit ykkönen, ja täytyy kyllä sanoa, että itse olin aivan puutunut siihen elokuvaan jo varmaan ekan vartin jälkeen. Tyttö tietty tykkäsi, ja sovittiin joulun aikoihin tämä Paterock seuraavaksi synttärileffaksi, nyt se alkoi kaduttaa minua :D No, ei sentään, pääasia että likka tykkää, hänen lahjansa se on ;P Oishan se toki plussaa, että mukana oleva aikuisihminenkin viihtyis...

    VastaaPoista
  3. Ah, mä taas tykkäsin et se ekaosa oli jännä ja kun lapset sai osallistua ratkaisuun nokkelilla jutuillaan, se oli musta kivaa. Nyt toi lasten osuus oli toki olemassa, mutta pienempi mitä ekassa osassa ja en oikeasti ihan ymmärtänyt mitä siinä lopussa tapahtui!

    VastaaPoista
  4. No ei se tuskaa ole. Voit bongailla marimekkoja ja molokidsejä ;) Mutta jos odotatte vähän uudenvuoden jälkeen, sieltä tulisi Onneli ja Anneli ainakin tammikuussa ja Risto Räppääjäkin helmikuun alkuviikolla.

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images