52 VIIKKOA: 49/52
1.12.13
Aina ei vaan jaksa hymyillä, välillä on tosi kurjaa. Nyt uuden arkirytmin myötä Kaamos pääsee joka toinen viikko neljäksi yöksi isän luo, mikä on lapsesta tosi kivaa. Kuitenkin kun uusi rytmi on hieman vieras kaikille, rutiinit kuten päiväunet eivät aina onnistukaan kuin pitäisi. Kotiin palatessa vastaan otetaan hieman väsynyt lapsi, jolla on ollut tosi hauskaa aikaa isän kanssa, mutta samalla ikävä äitiä kohtaan purkautuu monesti itkuna.
Onneksi nuo pidemmät isi-ajat tuntuvat menevän muuten todella kivuttomasti ja mukavasti, paluu arkeen on vain se hankaluus. Nämä asiat voisi herättää myös syyllisyyttä miksi lapsen pitää liikkua kahden vanhemman luona, miksei meillä ole niinkuin monilla muilla. Mutta meillä se menee näin ja muissa perheissä itkut itketään jostain muusta asiasta, turha tästä on syyllistyä. Oikeasti menee tosi hyvin ja Kaamos on onnellisessa asemassa, kun saa viettää aikaa sekä äidin että isän kanssa yhdessä, että molempien kanssa erikseen. Uskon että isän ja lapsen suhde muodostuu näin paljon tiiviimmäksi mitä silloin kun itse hyörisin koko ajan mukana. Meidän omalle symbioosillemme taas on tehnyt todella hyvää, että olen saanut pitkiä lapsivapaita ja löytänyt paljon vanhoja ihania kiinnostuksenkohteitani takaisin.
Blogistanikin huomaa sen pelkästään lapselle elämisen olevan historiaa, niin paljon muita juttuja on tullut perheaiheiden rinnalle. Ihanaa, että suurin osa teistä on ottanut nämä uudet tuulet ilolla vastaan.
Kaikki 52 viikkoa postaukset löydät täältä!
Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.
6 kommenttia
Eikä, viikko 49 jo. Huh, time flies ja sitä rataa.... :)
VastaaPoistaIhania ootte, molemmat!
Musta teidän uusi yhteishuoltajuus on just sellaista, mitä se voi parhaimmillaan kaikille teille kolmelle olla.
VastaaPoistaminä olen lapseni kanssa koko ajan kaksin,lapseni isä kuoli elokuussa ja en voi mitään vaikka kaikkeni yritin,että olisi ollut tyttönsä kanssa niin ei....nyt ei minun tarvitse enää toivoa eikä odottaa että lapseni isä sattuisi alkaa rakastaa tyttöään.
VastaaPoistaKaamos voi olla onnellinen,että hänellä on kaksi välittävää vanhempaa ja minä muistan muistuttaa olkaa kiitollisia jos teidän lapsella on välittävät isä,kaikilla ei ole .....se on arvokasta ja nostan hattua isille jotka oikeasti välittävät jälkikasvustaan.
Aika lentää kyllä!
VastaaPoistaNiinpä, ja tässä on paljon tehty asian eteen ja odotettu oikeaa aikaa. Onneksi se on nyt.
VastaaPoistaSepä onkin kurja juttu, ettei kaikilla vaikeudet pääty voittoon. Meilläkin on tosi monet itkut itketty ja varsinkin vauvavuosi käytännössä yksin oli tosi rankka, mutta onneksi tämä on kääntynyt näin hyväksi. Mulla on ollut sellainen asenne, että oon tyytyväinen ihan kaikkeen yhteiseen tekemiseen isän ja lapsen välillä ja kun ei ole tarvinnut (paljon) syyllistää toista osapuolta, on se isän rooli kasvanut vähän vahingossakin.
VastaaPoistaKuolema ei koskaan ole iloinen juttu, mutta ehkä se on yksi ahdistus vähemmän sun harteilla, ettei tarvitse miettiä että on olemassa toinen vanhempi joka ei välitä. Jos sitä ei todellakaan ole.
Tiedäthän muuten yksinhuoltajayhdistyksistä, jotka järjestävät pulinailtoja pk-seudulla milloin lapsille on hoitaja ja heillä on kaikkia yhteisleirejä jne kesäisin ja talvisin. Nämä on käytännössä ilmaisia ja siellä järjestetään paljon piristystä yksinhuoltajille.
Kommenttien valvonta päällä.