Ihania kuvia! Etenkin tuo alin on sanalla sanoen hurmaava. :)

Itse enihan ymmärrä miksi lapsen sukupuolta ei kertoisi... mutta olenkin ihan tylsä ja tavallinen...
Mä en myös ymmärrä sitä että miksi pitäisi "kieltää" jotain joka on esim liian poikamaista? Jos lapsi tykkää jostain niin hyvänen aika, tykätköön! Mitäs sitten jos kaikesta huolimatta pieni poika tarttuu mieluummin autoon ja tyttö nukkeen? Menikö sitten jotain pieleen?

Meillä on kovin pinnalla "popo, rakka ja aato". Ja jostain sekin vain tuli, ihan ilman hakemista. Arvannet kumpaa sukupuolta lapsemme edustaa :)

Ja miten söpö hän on sinisissään! Ihanasti korostaa silmien sinisyyttä :) Minäkin hurahdin siniseen viime keväänä, mutta mulla ei pahemmin ole sananvaltaa lasten vaatetukseen enää.. Nuorimmainen nyt hiukan vielä myötäilee sentään. Mutta minullapa sitten onkin sinistä vaikkajamiten ;) -mape

Mä en tykkää sinisestä, joten meidän pojille ei sinistä tule päälle ennen kuin itse sitä vaativat (toivottavasti eivät vaadi)! Noin niinkun muuten olen tukenut sellaista ajatusta, että ei ole tyttöjen ja poikien leluja tai värejä, ja pojalla voi olla pitkät hiukset ja tytöllä lyhyet jne. Mut minusta menee ihan liian pitkälle, jos edes lapselle ei kerrota onko hän tyttö vai poika... Ei se sukupuoli ole mikään peikko, vaan ihan geneettinen asia joka ON, vaikka miten sitä peittelisi - ei mene mulla jakeluun, miksi se on piiloteltava asia.

Meidänkin poika 6kk iässä oli puettu turkoosiin paitaan ja punaisin housuihin, niin heti vieras ihminen oletti lapsen olevat tyttö, ainoastaan punaisten housujen takia. Ja poika on kyllä NIIN pojan näköinen ettei pitäisi epäselvyyttä olla ;). Hauskaa on myös huomata isovanhempien ostamista vaatteista että oikeastaan kaikki on ns.poika värejä, eli pääasiassa eri sinisen sävyjä ja harmaata. Itse taas ostan lapselle paljon monivärisiä, keltaista, oranssia, punaista, vihreää ja ruskeaa. No, isovanhemmat oppii ;).

Sukupuolirooleista vielä, muistan kun minua reilusti nuorempi pikkuveljen löysi 4-vuotiaana vanhan nukkeni, jolla oli pitkät vaaleat hiukset ja hänestä se oli IHANA! Äiti tekin nukelle valkoisesta pitsistä prinsessamekon ja sekin oli veljeni mielestä TOSI KAUNIS. Veljeni hypisteli nukkea kotona (pikkuauto toisessa kädessä), mutta kun lelupäivänä hän olisi halunnut viedä nuken päiväkotiin muille näytille, kielsi isämme tämän jyrkästi. Eihän poika nyt voi viedä nukkea päiväkotiin! En usko että nukella leikkiminen oli isällemme mikään ongelma, hän ei vain halunnut että sillä leikitään julkisesti ;).

PS. Kiitos sinulle viihdyttävistä kirjoituksistasi ja täytyy myöntää että sinulla on todella suloinen poika :)!

Mä en ymmärrä tuota ettei kerrota sukupuolta. Mikä siinä niin kuin on ajatus? Kaikkihan me ollaan koko tyttöjä taso poikia. Miksi se pitää salata?

Mä puen poikaa poikamaisesti mutta en liian. On kaikkia vähän värejä mutta enemmän niitä poikaisia. Mutta leikkejä en halua rajoittaa yhtään eikä niitä mun mielestä kuulukaan rahoittaa. Poika sai kaupasta barbin kun halus ja nukkuu välillä nuken vieressä ja välillä auton.

Meillä vajaa kaksi vuotias tyttö ajelee autolla ja pärisyttelee, ja huomaa aina kaikki mopot ja autot. SEKÄ leikkii satunnaisesti myös nukelle (siis kanniskelee). Ja myöskin kun puin hänelle mekon, rupesi hän keikistelemään se päällä ja selkeästi ilahtui. Hän kiipeilee ja on jonkin sortin rämäpää. Siis ihana suloinen rakas lapseni, joka sattuu olemaan tyttö, jolla on isoveli, joka tytön idoli.... Isoveli on aika herkkä tyyppi ja tykkäämyös monesta asiasta, sekalaisesti.

Itse annan näkyä ja kuulua että meillä on tyttö ja poika. Ja eniten toivon, että minä en estäisi heitä olemasta se mitä he itse olevat. En minä ole määräämään minkälaiseksi heidän tulee kasvaa ja mistä asioista heidän "kuuluu" pitää. Koen, että minun pitää mahdollistaa se, että he löytävät oma itsensä ja sen mitä haluavat heistä isona tulevan.

Useimmiten tämä menee näin, että poika saa olla perinteinen poika, mutta tytön prinsessaleikkejä ja pinkkiä karsastetaan! Minä en ymmärrä ollenkaan tätä vai johtuuko se siitä, että itsekin tykkään välillä pynttäytyä supernaisellisesti ja on minulla joitakin vaaleanpunaisia vaatteitakin käytössä. Naisena ja tyttönä oleminen on yhtä hienoa kuin poikana ja miehenä oleminen eikä se ole vain naisellista ulkonäköä, vaikka sekin on hienoa, (jos siitä tykkää). Minusta tuntuu, että äidit usein peilaavat omia tunteitaan ja näkemyksiään tyttäreensä ja inhoavat tässä kaikkea mitä eivät näe itsessään. Esim. se pinkki on monille todellinen punainen vaate joka mielessä! :)

Ja tietenkin pakko sanoa, että olen korkeakoulutettu miesvaltaisella alalla eli en mikään täyspäiväprinsessa! ;) Elämä ei ole mustavalkoista, mutta jostain syystä naisten pitää aina korostaa, että vaikka meikkaan, luen naistenlehtiä ja katson hömppäsarjoja, voin silti käydä kaupassa ilman meikkiä, seuraan politiikkaa ja minulla on aivot, joita myös käytän...

Miksi pikkuautoilla leikkiminen nähdään aina parempana kuin nukeilla leikkiminen? Aina jos jonkun tyttö leikkii autoilla, se pitää erikseen mainita, kuten myös tytön rämäpäisyys eli poikamaisuus.

Minä olen miesvaltaisella alalla työskentelevä feministiäidin kasvattama nainen ja pienen tytön äiti. Ennen syntymään ajattelin, että ei pinkkiä, voi yök. No, nykyään meillä on käytössä vaatteissa koko väriskaala ja tyttö on erittäin tyttö (1,5v. ikää) siinä että hän tykkää pukea vaatteita ja pyöriä mekossa. Mutta sitten toisaalta hän tykkää jalkapallon potkimisesta (ootellaankin siis miehen kanssa että milloin ikää tulee tarpeeksi jalkapallokouluun pääsemiseksi), duploista, palapeleistä ja pikkuautoista. Perinteiset tyttöjen hoivaleikit eivät ole ainakaan vielä hänestä olleet mitenkään kiinnostavia. Oma kasvatusfilosofiani on lähinnä, että tytöt (ja pojat tietysti) saavat tehdä niitä juttuja kuin kiinnostaa ja pukea niitä vaatteita kuin haluavat (tai äiti haluaa vielä tässä vaiheessa ;)) ja ei ole olemassa tyttöjen/poikien juttuja/vaatteita.

"Never say never" kuuluu niin vanhemmuuteen :)

Itse annan tyttöjen olla mitä ovat ja leikkiä miten haluavat. Muutamia kertoja on tullut muiden aloitteesta puheita "toi on poikien väri", johon minä korostetusti huumorilla että "minähän en sitä väriä pojille anna!" -ja niin sai säilyä myös vihreät ja muut vaatekaapissa ;)

Itse en myöskään ymmärrä jos mennään niin pitkälle että lapsen sukupuolta ei kerrota. Siinähän oikein herätetään huomio ja kiinnostus nimenomaan sukupuoleen, siis muiden ihmisten mielenkiinto ja utelu. Päiväkodissa oli jaottelu punaiset ja siniset, tytöt ja pojat, menisikö se sitten "tuolla istuu punaiset, tuolla siniset ja sitten on yksi vihreä"? Mielenkiintoista.

Minä oon tylsä ja vanhanaikainen ja en ymmärrä miksi sitä sukupuolta pitäisi piilotella? Omia lapsia ei oo ja jos niitä tulee, niin kyllä minä kerron kaikille ylpeenä oli se sitten kumpi tahansa ja vaatteet puen sen mukaan mitä nyt sillä hetkellä huvittaa. Sitten kun lapsi osaa itse valita, saa valita mitä väriä pukee.

Ja varsin ihana malli näissä sinisissä vermeissä <3

Kaamos? Mikä ihana nimi!!! <3

Meillä 6v. eskarilainen tyttö valitsee itse jo todella tarkkaan vaatteensa, äidin on turha ehdottaa enää yhtään mitään. Juuri 2v. täyttäneellä pojalla olen käyttänyt vauvasta asti joitain selvästi tytöille suunnattuja vaatteita, yhdistellen niitä poikamaisiin, mutta selvästi eniten sen kaapista löytyy täysin unisex-vaatteita. Pojat on poikia ja tytöt tyttöjä, vaikka kuinka vanhemmat muuta yrittäisivät, ja hyvä niin :)

Sehän nimenomaan on sensitiivistä, että kuuntelee, mitä lapsi haluaa, ja antaa hänen tehdä sitä. Oli se sitten autoja tai glitteripuhvihihoja. Itse kyllä hankin omalle lapselleni myös glitteriä. Sitä ei voi olla elämässä liikaa, varsinkaan talvella pimeässä! Pojallakin on oikeus kimalteisiin. :D (Mistä löytyisi punaisilla paljeteilla kirjailtu paloautopaita? Sellainen olisi siistein ikinä!)

Minä tunnustaudun feministiksi ja olen naistutkimukseni lukenut. Kolme tytärtäni kuitenkin puen mekkoihin, hameisiin ja tunikoihin (koska tykkään käyttää niitä itsekin), ja he kutsuvat itseään prinsessoiksi (kiitos isänsä) ja leikkivät barbeilla (kiitos isän ja sukulaisten). Etenkin barbit olivat aikanaan kauhistus minulle, se epärealistinen naiskuva jne... No, nyt ajattelen että feminismiä ei voi olla asioiden leimaaminen "naisten hömpötyksiksi" ja prinsessajuttujen dissaaminen. Että barbista voi nostaa liian kapean vyötärön ja isojen tissien sijaan esille toiminnallisuusen - onko esimerkiksi ammattia, jota barbi ei olisi kokeillut (tosin sitä nukkea joka näyttää Johanna Tukiaiselta botoksin jäljiltä vihaan täydestä sydämestäni). Ja prinsessakin voi olla monella tapaa. Minähän oon niin noheva femakko, etten prinsessakuvia pelkää ;) Toisaalta niistä kuvista voi keskustella, jos ne kieltäisi, ei niitä voisi myöskään käsitellä. Lopputulemana: Kuuntelin eilen lapsosten barbileikkiä. Toinen huuteli prinssiä pelastamaan. Toinen totesi että ei prinssiä, hän haluaa itse pelastaa!

Jos minun lapsellani olisi noin kauniin siniset silmät niin ei muuta väriä käyttäisikään kuin sinistä! :) Vakavasti, meillä on kaksi poikaa ja tyttö, ja tytöllä on eniten sinisiä vaatteita (nimi velvoittaa ja silmätkinnon siniset ja ihan blondi niin sininen on se kaunein väri hänelle). Teinipojan vaatteet nyt on mitä on, kunhan suht asiallisesti on puettu, mutta ekaluokkalainen pikkuveli kulkee enimmäkseen punaisessa, keltaisessa ja oranssissa. (ja on kyllä tytötelty, varsinkin kun tukka on mallia kiharainen ja aina välillä aika pitkä. Kasvaa afropalloksi melkein) Pinkistä en tykkää yhtään ja onneksi meillä ei enää sitä juurikaan olekaan. Hmm oiskomtässä joku pointti? No ehkä se että kai sitä nyt saa käyttää juuri niitä värejä kuin haluaa (vaikka pinkkiä sillä tytöllä?) ilman että sen pitäisi kenellekään olla ongelma. - LeenaK

Kiva että joku koodasi pojan mä taisin vahingossa koodata tänään meidän pojasta tytön ;) Päiväkodissa riisuessa kattelin että punainen kuorihaalari (kirppari löytö), punaiset kumpparit (lapsi itse valitsi värin) ja puna-musta pipo. Hanskat oli jotkut ei väreihin sopivat. Ja haalarin alka paljastui keltaiset leggarit ja jokin popin multiraitapaita jossa enemmän "tyttöjen" värejä kuin poikien. Ja meillä menossa nyt kotona nukke vaihe, joten kainalossa oli myös nukke joka oli PAKKO saada aamulla mukaan. No ei se haittaa pääasia että oli vaatteet päällä ja oltiin jo päiväkodissa riisumassa :)
Hyviltä näyttää kyllä noi teidän siniset vaatteet :)

Nyt tulee pitkä kommentti, kun aihe on sydäntä lähellä, olen kipeänä kotona ja kommentoin blogeihin ehkä kerran kolmessa vuodessa, jos silloinkaan.

Valitettavasti yhteiskunta suhtautuu naisiin ja miehiin usein hyvin epätasa-arvoisilla ja ristiriitaisilla tavoilla. Ihan yksinkertaisimpana esimerkkinä kokouksissa määrätietoinen ja suorasanainen nainen on pahansisuinen akka samalla kun täysin vastaavalla tavalla käyttäytyvää miestä pidetään asiantuntevana ja jopa karismaattisena. Ei tarvitse lukea montaa naistutkimuksen kirjaa tai sukupuolirooleja käsittelevää artikkelia huomatakseen, että asiat eivät ole ihan niin kuin niiden pitäisi.

En tarkoita sitä, että ihmisten sukupuoli pitäisi jotenkin kieltää. Tarkoitan sitä, että meidän pitäisi pyrkiä suhtautumaan ihmisiin samalla tavalla heidän sukupuolestaan riippumatta. Meillä on kaksi ja puolivuotias tyttö, joten käytännön ihmiskoehenkilö on lähellä. Kun lapsella on päällään sukupuolineutraalit tai poikamaiset värit, hän saa toistuvasti (positiivisia) kommentteja TEKEMISESTÄÄN ja tyttömäisissä vaatteissa ULKONÄÖSTÄÄN. Joten tässä se tulee kärjistettynä: en halua, että ympäristö opettaa tyttärelleni, että hänen tehtävänsä on olla kaunis ja tytön parhaalle kaverille, joka sattuu olemaan poika, että hänen tehtävänsä on olla reipas ja toimelias. Teemasta kiinnostuneet voivat vaikka selailla Naomi Wolfin teosta Kauneuden myytti.

Joku totesi yllä, että "Useimmiten tämä menee näin, että poika saa olla perinteinen poika, mutta tytön prinsessaleikkejä ja pinkkiä karsastetaan!"

Tämä lienee jälleen yksi osoitus siitä, että naiseus ja naiseuteen liitetyt asiat eivät ole yhtä arvokkaita kuin miehuus ja miehiset. Kääntäen voisi todeta, että poikamainen tyttö on ihan ok, mutta
tyttömäistä poikaa katsotaan karsaammin.

Itse karsastan prinsessaleikkejä ja "Heli-keiju-oksensi-päälleni"-vaatetusta siksi, että niissä tyttö niin tyypillisesti kohde: avun, katseen, ihailun jne. Meillä yritetään tarjota roolimalliksi enemmänkin Peppi Pitkätossua kuin mitänäitäanninaballeriinojanytonkaan, ja pidetään huoli siitä, kotona kaikki tekevät kaikkia kotitöitä (ookoo, pappa ei osaa käyttää akkuporakonetta, joten vaan äiti poraa, mutta parhaamme teemme :D). Sitten, kun se prinsessavaihe sieltä tulee, teen sen maailman röyhelöisimmän prinsessamekon - kotikäyttöön, ja juttelen aktiivisista nykyprinsessoista, jotka pelastavat prinssin lohikäärmeen pauloista.

Olen todella onnellinen siitä, että ipanani on tyttö. Yritän kannustaa häntä asioissa, joista hän kulloinkin vaikuttaa kiinnostuneelta akselilla pehmoeläimet-isot laivat-duplot-työkalut-mekot-oravat ja tarjota kaikenlaisia leluja ja vaatteita "sukupuolisuosituksesta" riippumatta. Tuon puheissani esiin, että on tärkeää tehdä sitä mistä itse pitää.

Vaikeeta on, ja olen ihan varmasti erilainen äiti tytölle kuin olisin pojalle, mutta vähän yritämme miehen kanssa näitä juttuja pohtia...

Kiitos, hän on tosi söpö kyllä :)

Ehkä syy on enemmän ne aikuisten reaktiot ja kommentit, joiden ei haluta vaikuttavan lapseen ohjaavasti? En tiedä paljonko sensitiivisyyden nimissä kielletään leluja tms, mutta lähinnä mietin olenko jotenkin sulkenut "tyttöjen juttuja" alitajuisesti pois, toivottavasti en.

Meille kummallekin sopii sininen tosi hyvin, mä en vaan osaa olla ihan noin vaaleansinisessä niin saa lapsi sitten olla silmänilona mulle ;)

Meilläkään ei ole ainakaan omasta aloitteestani tyttöjen tai poikien juttuja, tosin mietin tässä kirjoittaessa miten niitä leluja kuvailisi ilman sukupuolistamista, siis ettei puhuisi vaikka nyt tyttöjen leluista. Hankalaa se on, kun monet lelut on niin sukupuolikoodattu, enkä puhu nyt auto-nukke asetelmasta. Meilläkin on aika pitkä tukka pojalla, tytöksi välillä puhutellaan mutten jaksa korjata.

Mäkin ostan edelleen paljon värikkäitä unisex-vaatteita ja monesti kyllä tyttöjen puoleltakin. Kun käyttää muitakin kuin ruotsalaisketjujen vaatteita, valikoima värikkäisiin LASTENvaatteisiin on tosi iso.

Oma lapsi oli viime naistenpäivän tanssiaisissa keijumekossa päiväkodissa, koska silloin hän oli keijuiluun innostunut. Nyt kun olen yrittänyt ehdottaa keijumekkoa, ei ole enää onnistunut ja luulen ettei tässä vielä ole mitään "ei pojat pukeudu mekkoon" juttuja, mekkoleikit ei vaan nyt kiinnosta.

meidän samanikäinen k oli tässä ennen nyt kotiinjäämistään 1,5 vuotta perhepäivähoidossa nuorimmaisena kolmen eri ikäisen tytön kanssa. oppi sinä aikana haluamaan pinnin päähänsä, kaks pompulaa (eli saparot), kynsilakkaa ja tunnistamaan väreistä oikein vain pinkin. lisäksi osaa nimetä valehtelematta kymmeniä erilaisia maansiirtokonetta, potkia palloa kovempaa kuin yksikään hoitopaikan tytöistä ja intoilee cars-elokuvasta. autoleikit menee tätä nykyä mallia "tää olis isiauto ja tää pikkulapsi". toisaalta myös halaa ja pussaa kavereitaan sekä pukee itse vaatteensa.

kaikelle tälle annan täyden tukeni. kokeilkoon, kyllä se oman polkunsa löytää sieltä machoilun ja prinsessavaiheen välistä. varmasti moni noista asioista olis ollu melkoisen erilailla, jos hoidossa olis ollu vaikka 2 tyttöä ja 2 poikaa, puhumattakaan muista komboista.

värillä tuskin on hirveästi väliä, pinkistäkin tuo osaa sanoa että tuo on pinkki ja sitä on sillä ja sillä hoitokaverilla aina päällä, mutta ei hänellä itsellään. että joku sisäsyntyinen pinkkijuttu tytöillä on, kun se ei altistuksesta huolimatta poikaan ole tarttunut :D

Varmaan sukupuolen salaaminen on kannanotto yhteiskunnan aika vahvaan sukupuolittumiseen jo ihan pienestä lähtien? Kuten tuo linkin tutkimuskin osoittaa, lapset saavat tutkitusti erilaista palautetta erilaisissa sukupuolta esiin tuovissa vaatteissa. Itse en vaan koe tarpeelliseksi sukupuolen salailua, vaikka en mielestäni sitä korostakaan erityisesti. Nyt sinisissä vaatteissa auto kädessä sukupuoli on aika selvä, mutta toisaalta kuoren alla voisi olla tyttökin :)

Mä en tiedä olisinko yhtään kiinnostunut lasten vaatteiden/lelujen/whatever värikoodaamisesta ellei mulla (kaikesta ennakko-odotuksesta huolimatta) olisi kovin "poikajutuista" kiinnostunutta poikaa. Se jotenkin pistää miettimään onko itse saanut aikaan tän autokauden, johdatellut, kehunut pelkästään reippaaksi pikkumieheksi jne. Mutta ei se siitä voi johtua, en tunnista näitä kuvailuja itsessäni.

Tässä mennään oikeastaan juuri siihen alueeseen mitä mietin välillä. Että millainen tilanne olisi jos lapsi olisikin tyttö. Kannustaisinko hörhöprinsessaksi, torppaisinko glitterisiivet, laitatisinko enemmän hiuksia, kehuisinko autoleikeistä...ei voi tietää!

Mullakin tuo kasvatusfilosofia on aikalailla sama, nyt on autokausi ja mennään autoilla. Pukeutumisessa taas toteutan vielä lähinnä itseäni ja omia mieltymyksiäni, mutta kyllä tietyt sukupuoliroolit näkyvät sillä lapsella ei ole esim hametta tai puhvihihoja.

Nimenomaan, never say never :)

Tuolla yllä kerroinkin epäilyksiäni sukupuolen piilottamiseen, ehkä siinä halutaan havahduttaa ihmisiä kyseenalaistamaan lasten sukupuoliroolit (ei paha juttu minusta, ainakaan vauva-aikana) ja varmaan se, ettei sukupuoleen liittyvät kommentit muokkaisi lapsen minäkuvaa? En ole tässä asiassa ammattilainen.

Meiltäkin löytyy tyttöjen vaatteita, mutta ei niitä kaikista tyttömäisimpiä hörhelöitä ;)

Hienosti sopii sininen teidän pojalle :) Itsekkin olen tuohon väriin joku aika sitten ihastunut ja sitä on nyt hieman vaatteissakin.

Tykkäsin aiemmin pukea lapset hyvin unisex -vaatteisiin. Poikaa luultiinkin aina tytöksi ja tyttöä pojaksi. Mitenkään tarkoituksenani ei ollut hämmentää, tykkäsin vaan niistä vaatteista enkä tyttöäkään osannut mekkoon pukea. nyt tosin on niitä mekkojakin kaappiin tullut ja onhan ne söpöjä :) Mitään Hello Kittyä tai prinsessakamaa ei ole. Meidän tyttö ei kyllä edes piittää prinsessoista tai vaaleanpunaisesta. Hän tykkää junista, traktoreista, kaivinkoneista jne. Ja hoitaa kyllä nukkeakin. Poika ei juuri leiki kun autoilla, välillä saattaa sitten leikkikeittön kanssa puuhailla äidille sapuskaa :) En ole aktivisti todellakaan asian suhteen vaan näkisin, että lapsen olisi hyvä tiedostaa sukupuolensa. Kuitenkaan en mitään leikkejä lapselta karsi sukupuolen vuoksi. Pinkkiä en kyllä pojalle pukisi eikä sitä kyllä oikein ole meidän tytölläkään :)

Niin se on munkin mielestä sensitiivistä, mutta sitten taas kun vertaan kasvatustani joihinkin kaveriperheisiin, ollaan meillä ihan helvetin konservatiivisia sovinisteja, noin kärjistäen :D Esim kirjoja lukiessa en poista tyttö ja poika-sanoja ja saatan puhutella pihan tyttöjäkin tytöiksi, jos ne siellä sattuu tyttöjengillä leikkivän.

Mä en ole koskaan käsittänyt feminismiä muutenkaan naiseuden ja naisellisten asioiden kieltämiseksi, vaan lähinnä sukupuolisen tasa-arvon ismiksi.

Tuo menee minusta liian pitkälle... Poistetaanko sukupuolisidonnaiset sanat kokonaan kielivarastosta esim. äiti, täti, mummo, isä, setä, pappa, eno, miniä jne. Varmaan joitakin ammattinimikkeitäkin on sukupuolisidonnaisia, vaikka minulle tulee mieleen vain ballerina, joka ei voi olla poika, vaikka poika voikin tanssia balettia. :) Kotieläintilallakin saman lajin yksilöt saattavat olla erinäköisiä riippuen sukupuolesta, "peitelläänkö" tätä jotenkin?

Huomaako lapsista jotenkin tämän sukupuolineutraalin kasvatuksen vaikutuksen, kun ainakin tarhaikäiset pääsevät oman viiteryhmänsä ja sen käyttämän kielen pariin?

Mut kyllähän feminismiin liittyy paljon käsityksiä "oikeanlaisesta" naiseudesta niin henkilökohtaisella, ideologisella kuin poliittisellakin tasolla, ja sitten tietenkin sen vääränlaisen naiseuden pois karistaminen. Mä oon kokenut että "vääränlaisen naiskuvan" poissulkeminen tai sukupuolineutraalius tai -sensitiivisyys kasvatuksessa on monien mielestä juuri sitä oikeanlaista feminististä tiedostavuutta, vaikka olenkin itse päätynyt vähän erilaiselle kannalle. Minusta nuo termit - feminismi, tasa-arvo tai sukupuolisensitiivisyys - eivät ole millään tavalla yksiselitteisiä. Ja siitä, mitä tuolla viimeisellä oikein tarkoitetaan näin arkikeskustelussa mulla on kyllä harvinaisen ristiriitainen käsitys.

Avasit asian aika hyvin :)

Edelleenkin, mulle feminismi itsessään ei ole kieltävä vaan myönteinen liike, enkä halua muutenkaan ajatella naisena mitä/millainen en saisi olla, vaan mitä saan ja voin. Jo pelkkä "oikenlainen feministinen tiedostavuus" termi saa mut varpailleen, sillä en pidä tuollaisesta oikea feministi ajattelee näin tai noin, varsinkaan jos se ajattelumalli on todella suppea. Prinsessaleikkejä meilläkin leikittäisiin, jos nyt sattuisi lasta kiinnostamaan.

Luulenpa, että meilläkin vaatteet muuttuvat lapsen tahtisesti hänen makuaan miellyttäviksi, musta se on ihan positiivinen juttu että haluaa määrätä omasta ulkonäöstään sitten kun vähän kasvaa. Ja jos vaikka vaate tuo iloa, niin sitten sitä päälle:)

Meillä on yleensä toi sama koodaus kun teilläkin. Vielä syksyn alussa päiväkodin keittäjä luuli lasta tytöksi, enkä kyllä tainnut korjata asiaa mitenkään :)

Tiedostan nuo erot esimerkiksi kokoustilanteessa hyvin ja tässäkään kirjoituksessa, kuten varmasti oivalsit, ei ollut tarkoituksena epäillä etteikö naisiin ja miehiin, tyttöihin ja poikiin suhtauduttaisi eri tavoin. Lähinnä postauksessa kerroin hieman jopa hämmentyneenä, että meillä asuu aika perusjätkä, vaikka nimenomaan tarjontaa on kyllä muuhunkin kuin autoleikkeihin ja rajuihin krokotiili syö äidin käden leikkeihin. Vaatteita en miellä järin poikamaisiksi, muutakuin tuon poikamaineisen sinisen värin kautta.

Mutta sitten taas, kun itse käytän omaa lasta koekaniinina juurikin siinä millaista palautetta hän saa pienestä pitäen, en ole huomannut suurta eroa positiivisten kommenttien jakautumisesta tekemiseen/aktiivisuuteen tai kiltteyteen/ulkonäköön. Itseasiassa luulen hänen saavan ulkonäköön ja söpöyteen liittyviä kehuja enemmän mitä sellaista reipas pikkumies-kommentointia. Tosin en kuule läheskään kaikkea kommentointia mitä lapsi saa ollessaan ulkona muiden kuin minun kanssa.

Mä taas olen iloinen pojasta, sillä myönnän olevani hieman glitterisiipi-barbie vastainen ihminen ja vaikka tuskin kieltäisin pinkkiä väriä ja söpöstelypukeutumista, se voisi olla minulle suuremman ajattelutauon paikka miten tuon esille juuri sen, ettei nainen/tyttö ole aina se avuntarpeessa oleva heikompi.

Tällä hetkellä oman lapsen suurin idoli on muuten Peppi Pitkätossu ja Pepin kuva paidassa on hirveän tärkeä juttu. (Tosin Salama McQueeniin hänellä on suoranainen pakkomielle, mutta en halua ajatella autoa idoliksi)

Oon nyt kirjoittanut niin pitkiä vastauksia, että tyydyn lyhyeen juttuun tästä päivästä. Lapsi nukkuu autojen vieressä, haluaa katsoa aamulla ekana auto-elokuvan (joo, ei muuten katso aamuisin aina sitä) ja muutenkin sekoilee noiden kuljetusajoneuvojen perään. Sama jäbä vaatii aika uudet kynsilakat varpaisiin ja sormiin kun lakkaan kynsiä ja saa toki ne :)

Sininen on pitkän tauon jälkeen tosi ihana! Tosin nyt on mennyt jopa hieman överiksi kun on kaikki sinistä, mutta väliäkö hällä!

Mullakin on nykyään aikalailla tuollainen sama maanläheinen (ja aikakaudellemme tyypillinen) salliva asenne ilman liikaa aktivismia suuntaan tai toiseen. Nuorempana olisin ollut varmasti enemmän kiinnostunut esimerkiksi juuri noista kommenteista mitä lapsi saa ja millaiseksi ne ehkä ohjaa hänen minäkuvaansa, mutta nyt oon vain onnellinen että sentään saa positiivista palautetta. Voi olla yhteiskunnallista laiskuutta, mutta voi olla myös realismia siitä mihin mun kannattaa energiaani käyttää.

Sininen sopii sun pojalle erinomaisesti! Ihanan maalaisjärkinen postaus. Vois olla mun suusta, tosin meidän tutut vois sitten olla niitä sukupuolineutraalien vastakohtia. Huhhuh.
No anyway mähän kuvittelin kasvattavani metroseksuaaleja sateenkaaripoikia, mutta vielä mitä: esikoinen hurahti traktoreihin 1,5vuotiaana ja sillä tiellä ollaan. Se on oikeastaan hauskaa, olen oppinut paljon uutta. Traktoreista.
Sitä minä vain toivon, että nuo saisivat olla herkkiä kodin ulkopuolellakin ja että itse olisin herkkä huomaamaan muutkin innostukset kuin traktorit.
Kuopus on tällä hetkellä innostunut kaikesta karvaisesta koneiden lisäksi, joten ehkä mä nyt sitten hurahdan myös karvoihin. hihii.
Pointti oli se, että niinpä sitä innostuu lopulta ihan vaan siitä mistä lapsikin. En mää jaksa alkaa tuputtaan.

Jeee, kiitos arvonnasta!!

Kävin n. vuosi sitten seksuaaliterapeutin pitämällä luennolla, aiheena lapsen seksuaalisuus. Hänen mielestään lapsen seksuaalisuuden kehittymiselle on tärkeää olla tyttö tai poika. En kylläkään muista perusteluja, saati muuta asiasta, enää. Musta olis kanssa mielenkiintoista tietää kuinka lapset, joille ei ole kerrottu omaa sukupuolta tai joiden sukupuolta ei ole kerrottu muille, kokee itsensä. Tuleeko esim. murrosiässä kriisi tms.

en tosiaankaan oo tämän alan asiantuntija, mutta luulen tuon sukupuolen piilottamisen olevan lähinnä perheen ulkopuolelle näkyvä juttu ja loppujen lopuksi aika harvinaistakin. Siis että lasta ei yleisillä paikoilla, päiväkodissa jne kutsuttaisi tytöksi tai pojaksi (tytöt tänne ja pojat tänne tyyppisesti) ja että nimet ovat mahdollisimman sukupuolineutraaleja. En usko munkaan tuttavien kieltävän lapseltaan sukupuolta, he eivät vaan halua tehdä siitä numeroa (ja juuri sillä tekevät siitä aika helvetin ison numeron ja pähkäilyn aiheen).

Niinkuin omaa tekstiään lukisi :D Mäkin luulin kasvattavani metroseksuaalisia sateenkaarilapsia, mutta ei menny ihan niin. Ja itsekin opin paljon uutta, esim sen kuinka monesta paikasta auton kuvia löytyy "äitikato auto" kommenttien perusteella:D Ja samaa herkkyyden hyväksymistä toivon itsekin, juuri päiväkodin toivelappuun kirjoitin että sylitellä saa aina vaan...

nyt sain minäkin kiinni siitä, mitä tiedostavuus hyvässä mielessä voi olla! kiitos hienosta kommentista.

Olisipa hauska, jos joku sukupuolen salassa pitävä haluaisi kommentoida asiaa täällä. Joskus luin jonkun lehtijutun, mutta siitä on jo aikaa. Nyt kaikki kommentit Honeyblushia lukuun ottamatta olivat aika samanmielisiä.

Kiinnostaisi kyl!

Soittakaa Leo Stranius paikalle!

Voi miten ihana nimi sun lapsella on! Tykkään kovasti tällaisista pohdiskelevista, aatteellisista postauksista. (Sulla on usein niin ihania kuvia kauniista esineistä ja hienoista jutuista, että oma koti alkaa näyttää tylsältä ja herättää epämääräistä tyytymättömyyttä... sitten tällaisista teksteistä on helppo innostua!)

Mä yritän suhtautua lapsen (3,5-v. poika) sukupuoleen sillee... huumorilla? Meillä kasvaa feministejä, ehdottomasti, ja sukupuoli on usein monella tapaa karnevalisoitu kotona. Mieheni huvittelee heittelemällä törkeää inside-seksismiläppää, mutta vakavoituessaan on ehdottomasti feministi. Mä en pyri neutraaliuteen, vaan paremminkin yritän vaikkapa lapsen pukeutumisessa korostaa värikkyyttä, sekoittamista ja ilottelua. Pinkkiä ja mekkoja löytyy, mutta nykyään, kyllästyttyäni jo vähän pinkkeilyyn, myös tummempia värejä. Ne ovat aika kauniita pitkästä aikaa.

Sukupuolisensitiivisyys näkyy esimerkiksi sanastossa, en juuri koskaan puhu sedistä tai tytöistä jne. vaan aikuisista ja lapsista, työntekijöistä, ihmisistä, naapureista, neuvolan terveydenhoitajista jne. Just tällä hetkellä sana "työntekijä" uppoaa tosi hyvin lapsen päähän. Se on niin looginen. Pelkkä "kaupantäti" ei tarkoita oikein muuta kuin paikkaa ja sukupuolta.

Olen opiskellut sukupuolentutkimusta sivuaineena, ja teoreettistakin taustaa aatteille löytyy. Feministi ja sp-sensitiivisyyteen pyrkivä kasvattaja on helppoa olla, kun on samanmielisten yhteisö lähellä. Naisasialiitto Unionilla on muuten Bulevardilla kerran kuussa kokoontuva feministiäitien ryhmä, tervetuloa sinne! Facebookissakin on ryhmä "Unionin feministiäidit". Me emme pingota, tapaamisissa käytännössä juodaan teetä ja katsotaan, kun lapset leikkivät vieressä. Mukaan saa tulla milloin tahanssa, ei maksa mitään eikä tarvitse olla Unionin jäsen.

Täällä yksi joka ilmeisesti salaa lastensa sukupuolta ulkopuolisten silmin. En ole koskaan ajatellut että asia voisi häiritä ketään, kiitos näistä kaikista viesteistä ja pohdinnoista. Minä olen se äiti joka puistossa huutelee, "lapset, lähdetään kotiin" ja "odota Ritva-Pekka, tuo lapsi oli ennen sinua". Lapseni ovat kaikki samaa sukupuolta, mutta lapsia, alusta lähtien olen välttänyt heidän nimeämistään sukupuolella. Puhun nimellä, puhun lapsista ja muksuista, en sukupuolista. Tämä on itselleni niin luontevaa, että hätkähdän näitä "tyttö - poika" -huutelijoita. Tilanteen jossa tehdään jako sukupuolten kesken, ymmärrän sataprosenttisesti, mutta arjessa he ovat ihmisiä joilla on nimi, en kutsu sukupuolella.

Saattaa kuulostaa hassulta mutta se on itselleni täysin luontevaa. :) Ei ole tarkoitus ärsyttää ketään. Lapset tietävät sukupuolensa mutta pyrin siihen ettei se rajoita heitä. Väritkin menevät iloisesti sekaisin. Löytyy nukkeja ja traktoreita. Siitä en pidä että tietyt ihmiset kantavat meille överiksi meneviä sukupuolikoodattuja leluja ja vaatteita, koska kokevat meidän vahingoittavan lapsiamme kun niillä ei ole mustia rumia hirviökamoja / seksistisiä horovaatteita. Kyllä asia selvästi vaivaa. Kasvatusperiaatteeni on välttää näitä ääripään juttuja JOS lapset eivät itse pyydä. Silloin saavat. En pidä siitä että väkisin hierotaan lasten naamaan stereotypioita. En minäkään vie heille lahjaksi neutraalia kamaa vastalauseeksi heidän kasvatustyylilleen.

Tosiaan, tämä antoi pohdittavaa, ymmärrän ehkä hiukan paremmin heitä jotka ärsyyntyvät kuullessaan minun kutsuvan lapsia enkä tyttöjä/poikia.

No ensiksikin, meillä on ihan kamala kaaos kokoajan ja ihanat tavarat hujan hajan pitkin kämppää, joten ei kannata tuntea tyytymättömyyttä omaan eloon yhtään!

Mulla on tosi vähän blogissa pohdintaa ihan siksi, että pohdiskelen asioita yleensä samanhenkisten kavereiden kanssa ja kun on paljon lukijoita, kommentointi usein lähtee ihan kummallisille vesille. Pähkäilyt siis vie aika paljon enemmän aikaa ja varsinkin kun omia sanomisiaan on tottunut blogissa varomaan, ei pähkäilyä usein täällä näy. Mutta aina välillä jotain tällaista pientä kevyttä pohdintaa kuitenkin :)

En mä uskaltaisi mihinkään feministiäitien ryhmään, oon kuitenkin suurimmaksi osaksi hattaraa ja vaaleanpunaisia norsuja näkevä ihminen. Olisin ihan paineessa ja luultavasti puhuisin kokoajan tytöistä ja pojista ja olisin ääriesimerkki täydestä juntista muutenkin :D Kiinnostava ryhmä, mutta mulla taitaa olla ennakkoluuloja feministiryhmistä...luetteko te siellä tulvalehteä ilman rintsikoita? ;)

Aika harvoin siellä fÄideissä mitään kovin vakavasti otetaan. Lähinnä joskus sillee "ai, ehkä me voitais tehdä jotain asiallistakin, puhutaas nyt sitten vaikka tästä subjektiivisen päivähoito-oikeuden poistamisesta vähän aikaa". Itse asiassa vähän on väläytelty nimenmuutostakin vaikka joksikin perus-vanhempainryhmäksi, koska me ei oikeasti jakseta olla niin poliittisia kuin luulisi. Meitä on moneksi. Lasten läsnäolo joka tapauksessa varmistaa, että kovin syvällistä keskustelua ei ehditä käydä. :) Aina välillä kaikki alkavat "tunnustaa", että huomasinpa tällaisenkin kivikautisen asenteen itsessäni, ja sitten toiset lohduttavat, että niin mäkin, ei se mitään.

Tykkään kans hulluna sinisestä ja vaikka oon joskus vannonu etten pue poikaa sinisiin, niin jotenki vaan nyt siniset koukuttaa. Mut tänään puin pikkupojalle pinkit housut päiväkotiin, välillä on kiva vähän herätellä päikkytätejäki. :D Kommenteista puheen ollen, olin lähdössä päiväkodista kolmen tyttöni ja kainalossa olevan pojannassikan kanssa (pojalla sininen haalari ja pinkki pipo) niin täti portilla ihasteli et on siinä äitin tytöt reippaina. Mä korjasin et tytöt ja Yks pikkupoika. Täti siihen et on niin söpön näkönen tuo pienin et luulin sitä tytöks!

Minä haluan välttää sukupuolen ylikorostamista ja sitä, että pieni ihminen (jopa vielä syntymätön vauva) asetetaan valmiiksi johonkin ahtaaseen muottiin sen mukaan, kumpaa sukupuolta hän on. Sukupuoli on tärkeä ja hieno asia, mutta se ei todellakaan määritä kaikkea toimintaamme. Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa olla tyttö, tai yhtä oikeaa tapaa olla poika. Siksi en ole halunnut tuoda aina ja kaikkialla julki lapsemme sukupuolta, ja pidän todella raivostuttavana sitä, että esimerkiksi lapsen tulevaisuuden harrastukset ja mieltymykset yritetään lyödä lukkoon pelkästään sukupuolen perusteella (poikalapsesta tulee isälle kalastus-/autonlaitto-/urheilukaveri, tyttölasta saa äiti sitten pukea prinsessamekkoihin ym. olettamukset... eihän se aina näin mene!). Uskon myös, että monet tyttöihin ja poikiin perinteisesti liitetyt stereotypiat ovat ihan oikeasti kasvatuksen tulosta. Yritänkin vanhempana antaa lapselle tilaa olla oma itsensä, kokeilla erilaisia leluja ja leikkejä ja rooleja, ja rohkaista katsomaan asioita laajemmin kuin vain tytöille/pojille sopivien asioiden näkökulmasta.

Käytännössä meillä ei kuitenkaan yritetä mitenkään kieltää tai häivyttää lapsen sukupuolta arjessamme, vaan häntä kutsutaan pojaksi, ja itse asiassa hänet tulee puettua usein aika tyypilliseen "poikien tyyliin", vaikka unisexiä paljon vaatteissa suosimmekin jo siitäkin syystä, että ne sopivat sitten aikoinaan myös mahdollisille pikkusisaruksille sukupuolesta riippumatta. Leikeissä kaikenlaiset autot ja rakentelu ovat hänellä nyt ehkä eniten pinnalla, mutta toisaalta niin taitavat olla myös samanikäisellä kaverilla, joka on tyttö. Lapsemme leikkii paljon myös ns. kotileikkejä ja hoitaa pehmolelujaan, ja ovatpa viime aikoina puheessa vilahdelleet paljon myös Barbiet, joilla on hoidossa leikkinyt. Niitä ei meille vielä ole rantautunut, ja olenkin miettinyt, tulenko vahingossa suosineeksi kuitenkin sukupuolisensitiivisyyden nimissä enemmän poikamaisuuden normia.

Emme halua lapsemme luulevan, että sukupuoli olisi jotain negatiivista tai hävettävää, vaan meille se on yksi hänen ominaisuutensa, joka ei kuitenkaan määritä kaikkea, mitä hän voi tehdä. Halusin vähän valottaa tätä meidän perheemme pyrkimystä sukupuolisensitiivisyyteen, kun siitä on usein niin monenlaisia vääriä olettamuksia. Itse asiassa olen monissa asioissa hyvin samoilla linjoilla kuin sinäkin.

Sininen (varsinkin juuri nuo sinisen sävyt) sopii muuten Kaamokselle todella hyvin! Sitäpaitsi liika pingottaminen siitä, ettei vaan tule värikoodanneeksi lasta sukupuolinormin mukaan, voisi olla aika rajoittavaa kiireisessä arjessa. Rentous kunniaan, kokonaisuus ratkaisee kasvatuksessakin.

Heh, taidan itse kuulua silti ihan samaan lapsikoulukuntaan kuin sinäkin, vaikka täällä blogin puolella käytän lapsesta myös poika-termiä (koska toisto kirjoituksissa on rasittavaa ja lapsi sanaakaan en halua täällä jankata). Tosi harvoin tulee käytettyä mitään "anna tytön lapio tytölle" kieltä, vaikka joskus naapurin kahta nuorimmaista tuleekin sanottua naapurin tytöiksi.

Sukupuolen salaamisella itse tarkoitin ihan siis tahallista salaamista, sellaista ettei lapsen sukupuolta haluta sanoa edes omille sukulaisille ja lapsen nimi valitaan niin, ettei siitäkään sitä voi päätellä. Jokainen ihan omalla tyylillään, mutta itse tunnen välillä oloni ihan luopioksi kun en jaksa olla noin täsmällinen, ohjeistaa päiväkodin henkilökuntaa puhumaan ilman sukupuoli-ilmaisuja ja ettei mua haittaa että se sukupuoli tulee ulkonäön kautta esille. Joskus tulee, joskus ei tule. Ihan sama mulle oikeastaan kumminkin päin.

Kyllä minäkin aika luonnostaan käytän sanoja, missä ei mainita sukupuolta, mutta jos kutsuu poikaa kavereineen niin sanon "pojat". Miksi en sanoisi, mikä siinä on se ongelma? Monet saattavat käyttää poika/tyttö sanoja lapsen sijaan siksikin (esim. reipat tyttö/poika), että ainakin minun korvissa se jotenkin yksilöi ja tarkoittaa, että puhuu juuri tästä lapsesta? Sama kuin sanoisin omasta miehestäni, että hän on kyllä maailman ihanin ihminen niin sanon mieluummin mies, koska onhan minulle hänen sukupuolensakin aika tärkeä asia, vaikka ihmisyys tuleekin kaiken edelle. Tässä siis vähän toisenlainen näkökulma siihen miksi joku haluaa ns. korostaa sukupuolta puheessa.

Minusta muuten tuntuu, että sukupuolisensitiivit tms. vanhemmat itse nostavat sukupuolen liian suuren asemaan, koska näkevät kaikessa jotain piilomerkityksiä tai ajattelevat, että ihmiset aina kiinnittävät huomiota tai ovat sokissa, jos pojalla on pinkit ja tytöllä siniset housut. ;)

Kiitos Piialle ja Minnalle vastauksista! Minulla on niin suuri kynnys kommentoida mitään, että pieni positiivinen palaute tekee hyvää :D

Tarkoitukseni ei todellakaan ollut kyseenalaistaa sitä, ettetkö, Elsa, tiedostaisi lasten erilaista kohtelua sukupuolesta riippuen. Päin vastoin, jaksan lukea blogiasi mun muassa siksi, että pohdit monia asioita hyvin samansuuntaisesti kuin minäkin, ja komppaan sinua erityisesti näissä tiedostavissa-mutta-ei-fanaattisissa pohdinnoissa lasten sukupuolirooleista. Kirjoituksesi sattui siinäkin mielessä hyvään saumaan, että tyttömme on päiväkodin aloitettuaan kieltäytynyt pukeutumasta housuihin, ja meillä on siis viime aikoina pohdittu pukeutumista hyvin samanlaisissa tunnelmissa kuin sinä postauksessasi. Tosin tänä aamuna sama tapaus kieltäytyi laittamasta punaisia kurarukkasia. I quote: "Ne on tytöt, haluan siniset." Sanoin, ettei tyttö- ja poikavärejä ole olemassakaan, mutta saa laittaa ihan minkäväriset rukkaset vaan...

:D Leo!

Ihanat silmät sun pojalla! :)

Oikeastaan puit sanoiksi mitä olen itse ollut mitä, aiemmin lasten parissa työskennelleenä yhdellä koulutuksena, 2,5 v pojan äitinä ja lähihoitajana nykyään.

Ymmärsinkö lapsesi nimen oikein, Kaamos? Jos ymmärsin, niin aika hieno nimi. :) en ole aiemmin siihen törmännyt.

Ihana kuva toi viimeinen, todella suloinen, siniset silmät ja siniset vaatteet, todella ihastuttava :) Piti kelata takaisin ja katsoa vielä uudelleen :D:D

Jälkikommetti vielä! Kiitos loistavasta kirjoituksesta, tämä on tärkeä aihe! Työskentelen lasten parissa, ja olen myös tutustunut sen tiimoilta sukupuolisensitiiviseen kasvatukseen, ja voin kyllä todeta, etten tiedosta huolimatta ymmärrä pointtia. Toki sen ymmärrän hyvinkin, että tuskin monikaan meistä haluaisi lastansa kohdeltavan tavalla tai toisella yksinomaan sukupuolen perusteella, mutta en käsitä sitä, että lapsen sukupuoli pyritään kieltämään ulospäin. Kun meitä nyt joka tapauksessa on etupäässä nämä kaksi lajia, jotka ovat erilaisia. Oma kokemukseni on, että jossain kohtaa lapsi kuitenkin havahtuu omaan sukupuoleensa, ja mikäli hän kokee, että se on jollain tapaa salassa pidettävä asia, hän saattaa kokea sen häpeällisenä ja huonona. Tähän tuskin on tähdätty, vaan montakin tällaista tapausta olen nähnyt. Olisiko se kultainen, järkevä keskitie sitten jotain parempaa? Sellainen ajatus, että lapsi saisi olla juuri sellainen tyttö tai poika kuin omakseen kokee? Lopuksi, sinulla on todella kaunis poikalapsi! :-)