HUULIPUNALLA ON SIELUA KOHOTTAVA VAIKUTUS
24.11.13Muistan kuulleeni jonkun viisaan ihmisen todenneen kuinka huulipunalla on sielua kohottava vaikutus. Olen samaa mieltä. Ja olen ihan äärimmäisen kateellinen niille naisille, jotka ovat onnistuneet tekemään punaamisesta automaation: yhtä luonnollista kuin hengittäminen on aina mukana kulkeva taskupeili ja ihana huulipunan sävy mitä lisäillään pitkin päivää . Ei minulla vaan.
Pari viikkoa sitten olimme Mintun ja Mimmin kanssa Forumissa syömässä ja viimeiseltyämme annoksemme mä aloin pukemaan. Minttu ja Mimmi sen sijaan kaivoivat taskupeilit ja lisäilivät huuliin kiiltoa ja punaa ja jotenkin se näky on nyt syöpynyt verkkokalvoilleni. Mäkin haluan lisäillä punaa! Ja tätä olen nyt harjoitellut kohta kaksi viikkoa päivittäin. Koska kyseessä on opettelu, en anna itselleni armoa edes vapaapäivinä, vaan mut on tavattu kotipihallakin punatuin huulin :D
Huuliväreissä tykkään sekä kiilloista että punista. Ehkä omin valinta on silti rehellinen vamppipuna eli todella räiskyvä kirkkaanpunainen. Tänäänkin huulissa oli Nivea Beauten "ranskalaismalliston" punaa ja on todella harmi, ettei sitä myydä Suomessa ollenkaan! Tykkään myös Diorin huulimaaleista missä on kunnolla väriä ja hyvin samantyyppinen on myös kuvissa näkyvä Butter Londonin Lippy, minkä sain Bella-blogeilta viime vuonna joululahjaksi.
Suunnitelmissani on käyttää huulipunaa päivittäin uuteen vuoteen asti, vaikka makaisin kuumeessa kotona. Annan kuitenkin sen verran armoa, että aina huulissa ei tarvitse olla punaa tai kiiltoa, vaan sävytetty huulirasvakin käy hätätapauksessa. Burt's Beesin huulirasvassa on tosi paljon väriä se se kyllä näkyy huulissa paremmin kuin monet "oikeat" punani.
Että semmonen projekti tällä kertaa :D Haluaaks joku muu lähteä mukaan?!
Ps. Petra, jos sulla on ylimääräisiä huultenrajauskyniä, niin voisin vaihtaa johonkin jännään! Mullei oo yhtään kynää.
Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.
16 kommenttia
Sulle sopii järjettömän hyvin tuo kunnollinen punainen! Wau!
VastaaPoistaMä olen maailman huonoin huulimeikkaaja. Väkerrän ties mitä piperryksiä ja kerroksia silmiin ja luomiin ja ripsiin ja tukkaankin mutta huulet ovat ja pysyvät nudena. Jos laitan huulipunaa, tulee välittömästi sellainen lapsena äidin kenkä- ja/tai meikkikaapilla salaa -olo ja tunnen itseni typeräksi. :D
Seuraan siis kateellisena vierestä mutta hemmetin hyvältä näyttää!
ihana <3
VastaaPoistaja en tod. muista kaivaneeni mitään pikkupeiliä, joten aika automaattisesti se varmaan sitten tulee :-D
Mahtava idea! :D Mä kokeilen myös! Huulipunalla (tai edes kiillolla) tulee kyllä niin paljon huolitellumpi ilme. Ripsiväriä tulee laitettua aina, vaikka ei ne ripset välttämättä edes näy ylipitkän otsatukan alta, ja huulet on monesti ilman mitään ;) Nyt onkin hyvä syy käydä ostamassa joku kiva huulipuna :D
VastaaPoistaVoi että! :D Mä oon itse asiassa viimeksi tällä viikolla miettinyt, että osaisinpa mäkin käyttää semmoista kirkasta huulipunaa kuin juurikin tällä tämänkin tekstin inspiraatioihmisellä, eli mamigogo-Mintulla! :D Monta kertaa oon hänen blogissaan vieraillessani asiaa ihastellut, ja nyt on tosiaan ajatus alkanut putkahdella mieleen omaa (säälittävää) meikkipussiakin tonkiessa. Toistaiseksi en omista kirkkaanpunaista huulipunaa, mutta ehkä tästä yllyttyneenä voisin käydä sellaisen jostain hankkimassa! Todennäköisesti kyllä hajoan, kun pääsen kaupan meikkihyllylle, enkä tajuakaan niistä mitään...
VastaaPoista(Piti käydä vielä mamigogolassa kurkkaamassa, eikä siellä edes viimeaikaisissa teksteissä näkynyt kovin kirkkaita punia. Mutta sieltä se ajatus silti selkeästi on mun mieleeni joskus jämähtänyt. ;D)
VastaaPoistaMä sanon tollasta kunnon punasta huulipunaa Marianne-huulipunaksi. Kersana olin laivalla ja siellä oli jollain seinällä iso Marianne-mainos ja sillä naisella oli just tollasta punaa. Mutta yhtä kaikki, sulle se käy ihan mielettöän hyvin! :)
VastaaPoistaMä taidan lähteä mukaan tähän juttuun. :) Tosin olis vissiin ihan hyvä alotta samalla myös koko naaman ehostus... Siis nyt kun olen pitkällä lomalla, niin on vähän hanakala tsempata itteensä värittämään naamaa. Mutta siinä olet oikeassa, että huulipuna kyllä taatusti kohottaa sielua - ja varmasti myös suupieliä sekä ryhtiä. :)
Mulla on vaan se, että tunnen itteni usein naurettavan näköiseksi, jos laitan ja pukeudun yhtään naisellisemmin. Mekko päällä koen levani huonosti meikattu&kammattu transu. :D Lähipiiri kyllä väittää, että homma on ihan vaan mun päässä, eivätkä he näe siitä edes viitteitä, mutta minkäs teet.
Mä oon kyllä kateellinen kaikille, joille huulipunat sopii eli esimerkiksi myös sulle! Ihana ja toi pinkki tukka <3
VastaaPoistaMakeet punahuulet! Otan vastaan "loppuvuoden haasteen", vaikka äitiyslomalainen olenkin. :) Tykkään meikata ja mulla on aina vähintään huulikiiltoa, mutta jos laitan tummaa tai kirkkaanpunaista, niin mun on pakko pyyhkiä ne hetken päästä pois. Eräs ystävätär näyttää aivan syötävän hyvältä punaisissa huulissaan ja mustassa otsatukassaan, vau! Nyt innoittamanasi rohkaistun ja menen heti huomenna huulimaaliostoksille! :D
VastaaPoistaI'm in! Huulikiillolla, kun vihdoin löysin sellaisen joka ei kuivata huuliani, oon jo vähän harjoitellut, mutta nyt vihdoin taidan käydä hankkimassa saman merkin (bareMinerals) huulipunankin.
VastaaPoistaSullehan sopii ihan loistavasti punaiset huulet! Jotenkin tuo kuulas iho ja oikein korostuu punahuulilla, esiin pomppaavista silmistä puhumattakaan.
VastaaPoistaJestas, miten kauniin muotoiset huulet sulla on!
VastaaPoistaItse meikkailen nykyään varsin vaihtelevasti (nyt reissussa en oikeastaan ollenkaan koska helle, ja myös duunissa oli kaikki meikki kielletty), mutta unelmoin kyllä siitä, että olisin joskus sellainen hulluihin värikuoseihin pukeutuva mummo, jolla on joka päivä punatut huulet. Aina kun tällaisen ihmistyypin edustajan näkee, niin tulee hyvä mieli. :)
Varsin ihanat punahuulet:) Kunpa itsekin oppisin huulipunan käytön, en minäkään osaa sitä laittaa tai jos laitan niin ainakin korjailu päivän mittaan unohtuu...Eli ei kannata nähdä vaivaa:) JOskus ostin jonkin superhyperkestävän punan, ajattelin ettei tarvitse paikkailla. Sitä olikin sitten ilo siivota lapsen naamasta pois.
VastaaPoistaÄitini kuuluu siihen naisjoukkoon jolle huulipuna on suurinpiirtein kehon osa. Sitä on aina ja lenkillekin lähtiessä sitä laitetaan lisää. Hajuvettä ilman hän ei poistu kotoa, tuon tavan olen sentään perinyt!
http://mamainprogess.blogspot.fi/
Oijoi, miten mahtavasti sulle sopikaan tuo reilu punainen! Mä en osaa käyttää tuollaisia punia ollenkaan. Lemppareitani ovat "my lips but better" -nudet.
VastaaPoistaJoku myös kerran kysyi, mikä ero on naisilla, jotka käyttävät huulipunaa ja niillä, jotka eivät. Kuulemma punaa käyttävät hymyilevät. Ja niin se vähän on. Asioista voi joko nauttia tai niistä valittaa. Puhutaan siis suhtautumisesta itsensä hoitamiseen ja laittautumiseen. Se on kivaa ja todellakin sielua kohottavaa.
VastaaPoistaNäytät ihanalle punattuna ja ilman! Silmien hymyä ja kuplivaa luonnetta ei voi nääs feikata.
Mä oon mukana jos Heidikin <3 Just tuli työpaikalle mun dermosil tilaus, jossa oli huulipuna ja huultenrajauskynä. Oon aina haaveillut olevani huulipunanainen, mutta näillä mun hehtaarihuulilla tulee liian usein sellainen pellemeikki..
VastaaPoistaps. työkaveri oli pakannut mun dermosilit pahvilaatikkoon, vaikka muilla oli ihana tyylikäs lumihiutalekuvioinen pussi, melkein aloin itkeä :D se lupasi kyllä säästää mulle yhen pussin joulukuulle.
Haaste otettu vastaan. Kun työkaverillakin oli viime viikolla eräänä päivänä ihanaa huulipunaa niin oli pakko käydä ostamassa kirkkaanpunainen puna itsellekin. Vähän siinä on totuttelemista kun en yleensä käytä edes huulikiiltoa, mutta toisaalta puna on aika ihanaa :)
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.