TERKKUJA TALLINNASTA!

Kuten jo viikon kuva-postauksessa vihjasin, ollaan oltu vähän reissussa taas. Tällä kertaa laiva vei meidän Suomenlahden toiselle puolelle ...

Kuten jo viikon kuva-postauksessa vihjasin, ollaan oltu vähän reissussa taas. Tällä kertaa laiva vei meidän Suomenlahden toiselle puolelle Tallinnaan, ihanaan kaupunkiin missä olen käynyt viimeksi muistaakseni 10 vuotta sitten. En voi ymmärtää miksi emme ole lähteneet aiemmin edes päiväretkelle Tallinnaan lapsen kanssa, kun sinne on niin helppoa ja nopeaa mennä. Ei vaan ole tullut mieleenkään, vaikka usein haaveilenkin esimerkiksi useamman yön matkasta Pärnuun.


meri – kopio – kopio


tallinna1


Kaksi paikkaa, josta haluan vinkata teillekin sijaitsevat hieman syrjässä keskustasta, Kumu taidemuseon lähellä. Toinen paikoista on lapsille suunnattu museo Miia-Milla-Manda, missä on iso useamman kiipeilytelineen ja liukumäen leikkipiha vapaasti kaikkien kävijöiden käytössä. Museo ja puuhatalon puoli ovat myös kivoja paikkoja, missä on herkullinen ja edullinen kahvila evästystä varten. Perhelippu sisätiloihin maksaa muuten vaivaiset 5.20 euroa ja sillä saa kahden vanhemman lisäksi tulla 3 lasta mukaan. Erityisesti suosittelen kuitenkin tuota pihanpuolta, missä on aivan erilaisia juttuja mitä Suomessa ja mistä lapsen sai kirjaimellisesti kantaa pois jatkamaan matkaa.


talinna miia milla manda maja mainos – kopio – kopio


miia milla manda museum – kopio – kopio tallinna miia milla manda museo – kopio


tallinna leivonnaiset – kopio


Toinen suositukseni on lähes Miia-Milla-Mandaa vastapäätä löytyvä Kadriorgin puisto. Pietari Suuren 1700-luvulla rakennuttama puisto on vaatimaton lahja Katariina-vaimolle ja toimii hyvin myös meikäläiselle. Hieno puisto ja joutsenlampi huvimajoineen on ihana trippi menneisyyteen ja ajan kanssa alueella voisi käydä myös Kadriorgin palatsin taidemuseossa ja Pietari Suuren talossa. Ne jätimme suosiolla seuraavaan kertaan ja painuimme puistoiluista Vanhaan Kaupunkiin käppäilemään ja etsimään ruokapaikkaa.


tallinna barokkikartano – kopio tallinna barokkikartano 2 – kopio tallinna barokkipuisto – kopiotallinna puisto1


tallinna kumu museeum – kopio


tallinna höögvein tallinnan ruusut


tallinna perinneneuleet – kopio tallinna talo – kopio


tallinna vanhakaupunki oi mutsi mutsi


tallinna vanha kaupunki – kopio


Tallinnaan olisi mukava palata pian myös ilman lasta, vaikkapa sellaiselle perinteiselle kauneushoitolamatkalle, mitä monet harrastavat. Myös ne Pärnun rannat ja kylpylät houkuttelevat ja onhan tuollainen paljon vanhaa säilyttänyt kaupunki jo itsessään elämys. Jos Tukholmassa käydessä bongailee trendejä, Tallinna on kuin tehty historian fiilistelyyn. Minttu on puhunut paljon Tallinnalaisesta Dayspasta, ehkä seuraava retki voisikin suuntautua tyttöjen kesken sinne? Hemmottelua ja hyvää viiniä, siinäpä olisi terapeuttinen päiväohjelma seuraavaan reissuun :)


Oisko teillä jotain hyviä ideoita tyttöjen Tallinnanreissua silmällä pitäen? Nyt alkoi oikein syyhyttämään ajatus laatuajasta ilman lapsia!


Seuraa blogiani FacebookissaBlogilistalla tai Bloglovinin kautta.

5 kommenttia

  1. Mä olen vähän mälsä, mutta idea jos lähdet uudestaan pojan kanssa, niin kannattaa mennä Vabaõhumuuseumin, joka löytyy kauppakeskus Rocalmaren läheisyydestä. Meillä esikoinen on tykännyt siitä paljon. Paikka on suomen seurasaarta vastaava, mutta selkesti enemmän panostettu ja sisäänpääsy maksaa. Ei tosin paljon.

    VastaaPoista
  2. Hemmottelua ehdottomasti! Itselleni on tosiaan on tuttu tuo ihana Tallink Spa, jossa olen yöpynyt muutamaan otteeseen. Viime kerrasta onkin 1,5 vyotta joten tyttöjen hemmottelu reissu, altaassa nauttittuine margatitoineen, tekisi todella terää! Vanhassa kaupungissa on ihana vain kuljeskella ja ihastella. Tallinna on siitä kyllä ihan loistava paikka kun sinne voi helposti tehdä vaikka tuollaisen päiväretken. Olen muuten joskus käynyt helikopterillakin siellä! Keskustan jossakin hotellissa on kuullemma katolla myös upea yksityinen allas-osasto...

    Ihana olisi myös testata joku Pärun kuuluisista kylpylöistä ja vaikka kesällä tehdä pieni rantaloma sinne päin :-)

    VastaaPoista
  3. Mun polttarit oli Tallinnassa, vuokrasin booking.comin kautta huoneiston meille, käytiin Tallinn day spassa kukin eri kauneushoidossa, fine dining -tyyppisessä raflassa (edullinen hinta silti) ja muuten vain nautittiin yhdessäolosta. Yleensä ihan sama missä on ja mitä tekee, kunhan seura on kohdillaan! ;) Nordic hotel Forumissa ainakin on kiva pieni uima-allasosasto ylimmässä kerroksessa, samassa hotellissa oli tajuttoman hyvä aamiainen! ja lapsen kanssa Rocca al Mare -kauppakeskuksen vieressä oleva eläintarha on käynnin arvoinen :)

    VastaaPoista
  4. Ihania kuvia! Ja ihana puisto! Olen käynyt Tallinnassa kerran (!). Jouluaaton aattona ja lunta tuli niin sakeasti, ettei eteensä meinannut nähdä. Jäi näkemättä siis varmaan 99% kaikesta ympärillä olevasta, kun keskittyi kengänkärkiinsä ja siihen ettei kävellyt auton alle. Ehkä tuota siis voisi kokeilla uudelleenkin.

    VastaaPoista
  5. […] lauantaiaamuna Tallinnaan klo 11 aamupäivällä ja ensimmäinen etappi oli edelliskerrasta tuttu Miia Milla Manda lastenmuseo Kadriorgissa. Vaikka Tallinnan julkiset liikennevälineet ovat […]

    VastaaPoista

Kommenttien valvonta päällä.

Flickr Images