SYYSKOLLAASI
23.9.13Tää voi tulla teille yllätyksenä, mutta Bellassahan oli Henkkamaukan mainoskampanja viime viikolla..ette varmaan huomanneet? :D Mä oon jotenkin tosi hidas ja vaikka kävin kampanjan tiimoilta useat kerrat tsekkaamassa plusmalliston läpi, en jotenkin ole osannut hakeutua H&M:n lasten puolelle. Eilen illalla kun en saanut unta ja ajattelin, että käynpä nyt katsomassa poikien puolen oletusarvolla, että sieltä löytyy vain jotain "california dude 1978 since whatever" t-paitoja muka kulutetulla printillä. Mä kuulun ihan rehellisesti siihen äitiporukkaan, joka kyllä ostaa itselleen vaatteita H&M:sta mutta todella harvoin päätyy lastenvaatehankinnoissa sinne, "kun niitä on kaikilla ja ne on niin persoonattomia".
En oikein tiedä mistä mä oon keksinyt, ettei ketjuliikkeissä muka olisi muita kuin niitä kummallisia printtipaitoja. No, itseasiassa ostin kyllä H&M:n lastenpuolelta pojalle pörröliivin tuossa syksyn alussa, mutta silloinkaan en nähnyt poikien rekeissä muuta kuin änkkäripaitoja. Nyt netistä mallistoja tutkiessani mulle nousi epäilys, että näin rekeissä ne vaatteet mitä oletinkin näkeväni. Nyt kuitenkin on toinen ääni kellossa.
Yksi syy ketjuliikekammooni on ollut akryylin ja tekokuitujen käyttö ja villavaatefanina mulla on iso kynnys sortua luonnonmateriaalin sijaan käytännössä muoviseen vaatteeseen joka on sekä sähköinen että kylmä. Kollaasin kaksi neulevaatetta eivät nekään ole villaa, mutta puuvillaa kuitenkin, ei muovia. Ulkovaatteissa tekokuidut taas ovat enemmän kuin ymmärrettäviä, Suomen talvessa kun ei pelkällä villalla pysy kuivana.
Kuitenkin, vaikka suomalaiset lastenvaatemerkit ovat mieleeni, on hinta usein (syystäkin) korkea ja välillä suorastaan ahdistaa laittaa arvokasta designpaitaa päiväkotiaamuna, kun tietää aamupalalla olevan mustikkakeittoa ja päiväruualla punajuurta. Vaikka vaatteen likaaminen kuuluu lapsen työhön eikä meillä edes ole ns.parempia vaatteita, kyllä mun on helpompi suhtautua punajuuritahraan 10 euron paidassa kuin 50 euron paidassa.
Olen vähän hysteerinen vaatteiden kemikaalikuormasta ja siksi on mukavaa, että H&M on alkanut kiinnittämään entistä enemmän huomiota vaatteiden kemikaalikuorman pienenemiseen. Järjettömän suuri yritys tuskin ikinä alkaa 100% hippeilemään, mutta etenkin lapsen herkkää ihoa vasten löytyy jo nyt paljon luomupuuvillavaihtoehtoja, ne oli merkitty kätevästi huutomerkillä tuotekuviin. Nyt meillä ei (onneksi) ole tarvetta uusille vaatteille, mutta pitää muistaa tarpeen taas nostaessa päätään ettei ketjuliikkeisiin tarvitse aina suhtautua skeptisesti ainakaan tyyliasioiden suhteen.
Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.
19 kommenttia
Voi eiiiii miten ihana tuo tyttöjen neuletakki!! Kiitos vinkistä, tuo täytyy Murulle hommata :). En edes tajua, miten olen sen voinut missata?? (Pst, käyhän osallistumassa arvontaan minun blogini puolella!)
VastaaPoistaMäpä tuun katsomaan sun arvonnan heti kun toi yks nukahtaa :)
VastaaPoistaMULLA ON SAMAA KUOSIA MEKKO KUN TOI KISSANEULE :D :D
VastaaPoista:D :D Onks se miltä puolelta? Mulle tulee mieleen noista kissoista vähän ne Murun kissat myös.Voisin kyllä tuollaisen huolia meille kaappiin, mutta nyt sinne ei taida vaan mahtua mitään hetkeen...
VastaaPoistaMiltä kuulostaisi Malmilla ommeltavat vaatteet jotka ovat täyspuuvillaa ja hinta lasten paidoissa 16,90?
VastaaPoistaGooglaa silloin missymom, sehän on se firma joka tekee äitiysvaatteita, mutta se on laajentunut ja tekee lastenvaatteita. :)
ja jos haluaa hakea paikan päältä (78 kulkee) niin säästää postikulut.
Ne ois todellista lähituotantoa kun toi bussi menee meidän talon ohi :D Pitää käydä katsomassa, tosin meillä ei nyt ole tarve uusille vaatteille hetkeen, mutta pitää pistää mieleen. Missymom on mulle etäisesti tuttu nimi, ihanku oisin ihaillut keltaisia tms lastenpaitoja ennenkin tältä merkiltä!
VastaaPoistaH&M:llä on ihania juttuja pikkupojille, ei kaikki tietenkään, mutta aina jotain kuitenkin :) Tuli tosta karhupaidasta mieleen että mua ahdistaa jotkut noi pikkupoikien vaatteet ketjuliikkeissä (joista vaatteet useimmiten ostan) kun kuvat on niin pelottavia että itsekin oon ihan paskat housuissa. Se kun vauvanvaatteista on siirrytty sinne "pikkupoikien" osastoille, olen kokenut ongelmaksi pelottavat kuvat. Oon ehkä vähän nössö mutta luulisi että moni vaatekokoon 92 pukeutuvakin on :D Olenkohan yksin tämän asian kanssa? xD
VastaaPoistaitekki oisin tykänny enemmän henkkamaukan kettuneuleesta, mut se oli myyty loppuun. En viittiny lisätä sitä kiusaksi. Jotkut vaatteet tosiaan on aika pelottavia, eniten mua pelottaa itteeni ne dinosaurusvaatteet, mut toisaalta ku toi nukkuu sen krokotiilinsa kanssa niin uskoisin ettei lasta niin pelota, enemmänkin jännittää sopivasti.
VastaaPoistaJa eipä tollaset ihan pienet kuten meidän jäbä, varmaan edes osaa yhdistää tiettyjä kuvia pelottaviksi :D Mutta silti.
VastaaPoistaJa toisaalta lapset pelkää mitäkummallisempia asioita. Meilläpelko nro 1 ei ole pelottavat isot eläimet vaan katto kassinen.
VastaaPoista:D
VastaaPoistaMeidän tyyppi on alkanut hysteerisesti pelkäämään Kapun metsän tikkaa. Menee ihan paniikkiin jos vahingossa avaa tikan vaikka ennen se oli ihan yhtä hyvä kuin ne muutkin eläimet.
Karhupaita ja pilotti! Nyt mä vaan pohdin, että Einolle vai Väinölle..
VastaaPoistaOi voi,jos meillä olisi pieniä lapsia karhu-paita ja farkut muuttaisivat meille. :)
VastaaPoistaMietin miksi tuo (ihana) kissakuosi näyttää niin tutulta ja sitten välähti. Suomalaisella Murulla on hyvin samantapainen. :)
VastaaPoistaLuultavasti Väinölle, ihanku noi ois kokonsa puolesta olleet lopussa..isoja kokoja tais olla enemmän.
VastaaPoistaJa jos meillä ois tilaa, niin meillekin :)
VastaaPoistaTäysin sama ajatus mulla tuli heti, kirjoitinkin ylös mintun kommenttiin tasan saman huomion. Tosin kissat on aika universaaleja juttuja, mutta samaa henkeä ehdottomasti!
VastaaPoistaSiis apua! Ihania nuo housut ja neuleet, mutta että pilottitakki ja maiharit :D :D Anna mun kaikki kestää! Yläasteajat tulee kyllä nyt pahasti mieleen! Ja lähes liian elävästi... Vielä kun olis mustavalkoharmaat maastohousut reisitaskuilla niin yhdistelmä olis täydellinen! :D Ei helkkari!
VastaaPoistaKatsoin kans tota oikeaa reunaa ja mietin, että woot, minäkö tämän tein :D Mutta pilottitakki on tosi hieno ja siitä tulee AIDOT skinhead-vibat, ei siis mitkään rasistiliikkeen aatokset. Harmi kun vanhalla englantilaisella tyylillä on nykyään niin huono maine :/
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.