P NIINKUIN PILATES
23.9.13
Taisin jo sanoakin, että mulla on uusi harrastus. Viime talven selkä/jalkavammojen jälkeen päätin, että kun vain voin, aloitan jonkun keskikropan ja korsetin vahvuutta lisäävän lajin. Nyt syksyn tullen kun uudet kurssit taas alkoivat, aloin minäkin käymään pilateksessa. Tai siis physiopilateksessa, fysioterapeutin ohjaamassa pilatesryhmässä.
Laji valikoitui suositusten mutta myös sattuman kautta. Ostin kesällä grouponilta hierontalahjakortin Studio Sfinksiin ja siellä kuulin ensi kertaa physiopilateksesta. Koska Sfinksin omistaja, Tuuli Järvi, oli ainoa hieroja/kropanhoitaja, joka ei saanut kipujani pahenemaan entisestään, oli Sfinksin physiopilates se mitä halusin kokeilla heti kun paranin. Toinen syy oli se, että Kalasataman metroaseman vieresssä sijaitseva Sfinksi on helpon kulkumatkan päässä kotoa. Kolmas syy taas oli Sfinksissä oleva tens-laite, mikä olisi mahdollistanut liikunnan vaikka hermopinne ei olisikaan kunnolla parantunut. Onneksi sitä ei nyt tarvita kuitenkaan.
Pilates on aika kummallinen laji. Luulin saavani jotain superrääkkiä ja itkeväni kummallisissa asennoissa muiden pilatespimujen naurun alaisena. Ensimmäisen tunnin jälkeen olo oli lähinnä hämmentynyt, että näin pieniä liikkeitä ja näin rauhallisesti, ei voi toimia. Kun seuraavana päivänä olo oli, kuin mitään ei olisi tehty, ymmärsin tehneeni liikkeet ihan väärin. Toinen pilatestunti alkoi jo hahmottamaan lajin olemusta enemmän, mutta silti hengittäminen sisään ja ulos ja uudet liikkeet yhdistettynä hengityksiin vie tosi paljon energiaa - aivoista. Pilateksen liikkeet ovat niin pieniä, että menee aikaa ymmärtää missä se liikkeen ydin oikein on. Onneksi Tuuli kiertää salissa kiertämässä meitä alottelijoita oikeisiin asentoihin ja ryhmän ollessa pieni ei niin kauheana ujostuta, vaikka joka liikkeen kohdalla kuuluukin "Elsa ei noin vaan näin"
Ryhmässämme on useampikin sektiomutsi ja eilen oli kiva, kun saimme jäädä toisen pienen pojan äidin kanssa extempore-tukiopetukseen. Mulla oli sattumalta kamera mukana repussa, joten pyysin lupaa saada hieman kuvata tilannetta, missä niitä oikeita lihaksia etsitään jostain tuolta alavatsan syövereistä. Kummallakin ne löytyi, yllätys yllätys, kun hieman painelemalla avusti. Nyt meillä on viikon tauko edessä Tuulin pilateskoulutuksen takia, niin saimme kotiläksyksi harjoitella tukiopetusliikkeitä ahkerasti. Liikehän kuului kaikessa suoruudessaan niin, että emätintä ja välilihaa pitää puristaa kuin ne nousisivat ylös ja samalla jännittää alavatsaa. Voi kuulemma harjoitella vaikka joka viidennellä askeleella vaunulenkeillä...ei siis kannata ihmetellä outoa liikkumistapaani jos törmätään ostarilla :D
Tukiopetus muuten tuli tarpeeseen, sillä mun on todella hankala löytää tapa tehdä pilatesliike oikein. Siksi en hankikaan alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti mitään pilatesvideoita kotiin, vaan opettelen liikkeiden teot asiantuntijan avustuksella ensin oikein. Harkitsen tässä myös yhtä yksityistuntia perusliikkeiden oppimiseksi, sillä selkä (varsinkin alaselkä) on tällä hetkellä taas hieman heikommassa kunnossa ja tarvitsisin oikeat treeniliikkeet nopeasti.
Oma syksyni on omistettu korsetin vahvistamiselle ja mietin kiinnostaisiko teitä kuulla raskauden jälkeisestä kropanhoidosta enemmän? Voisin pyytää Tuulia vastailemaan joskus myöhemmin syksyllä kysymyksiinne/kysymyksiini ja kirjoitella tänne blogiinkin aiheesta enemmän. Viime kevättalven postauksia muistellen moni muukin taisteli samanlaisten kroppaongelmien kanssa kuin allekirjoittanut, joten aiheestahan voisi kirjoitella jatkossa säännöllisemmin? Eli jos tällainen kiinnostaa, niin hihkukaa kommenttiboksiin, sillä olisi tosi kiva kuulla kiinnostaako nämä selkävammajutut.
Sfinksissä on muuten vielä tilaa sunnuntaisin kumpaankin pilatesryhmään, jos kiinnostuit niin soitappa Tuulille numeroon 040 8486301 ja varaa paikka. Tuntiaikataulu täällä ohjaajaesittelyt taas täällä. Eikä ollut maksettu mainos ;)
Ps. Sfinksi on muuttanut Kalasatamaan kuun alussa, joten sali on vielä hieman keskeneräinen: uusi tanssimatto on tilattu ja ovisummerikin on tulossa. Pieni studio on kuitenkin oikein kiva ja kotoisa paikka, mukavaa vaihtelua isossa kuntokeskuksessa spinnaamiselle!
Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.
18 kommenttia
Mulla on takana jo 12 vuotta pilatesta. Välillä on pitkiäkin taukoja ilman mutta ihan jokaisen synnytyksen jälkeen se on ollut se juttu millä se kroppa on alkanut taas löytymään. Ja nimenomaan ne vatsa- ja tukilihakset. Vaikka nyt aluksi susta tuntuu että aivot on eniten töissä niin pikkuhiljaa se lihasmuisti sieltä syntyy ja samalla kun teet liikkeitä niin pystyy antaa ajatusten virrata. Toi itseasiassa onkin musta aina se yhtä hassu juttu. Nytkin, kun välissä oli reilusti yli vuoden pilatestauko niin jostain se lihasmuisti ja hengittäminen vaan löytyi. Ihan kuin taukoa ei olisi ollutkaan. Senkun teki. Ainoa ero oli se että seuraava päivänä koski joka paikkaa niin prklsti :D
VastaaPoistaMäkin pääsin taas pilatekseen kesän tauon jälkeen ja se on kyllä mun laji - varsinkin kun treenaan meidän taloyhtiön tätien kanssa, eli tunti on tooosi rauhallinen. :) Mutta ihan mahtavaa, kun siinä matolla loikoillessa niitä lihaksia rupeaa löytymään ja seuraavana päivänä huomaa, että kyllä on tullut tehtyä.
VastaaPoistaSektionjälkeinen kropanhoito kiinnostaa kyllä, mulla molemmilla kerroilla viilto oli sentään vaakasuuntaan, mutta kaksoset onnistui repimään vatsalihakset erilleen, eikä ne nyt kolmen vuoden jälkeenkään ihan entisellään ole.
No olipa mukava kuulla! Kun mietin, et onko se tätä samaa mietintää vielä vuoden päästäkin ;)
VastaaPoistaMikä sun fiilis on kunnon pilatesmuijana, oisko sellasesta yksityistunnista apua näin alussa? Mietin, että kun Tuuli tekee fysioterapiaa niin samalla ideallahan se voisi opettaa mulle niitä liikkeitä, varsinkin niitä liikkeitä jotka on hyväksi mun kroppaongelmissa.
Kropan muisti on kyl ihana, tiedän lumilautailun kautta et vaikka vuosia ois taukoa niin se oppi on mennyt perille.
No mulla olisi takataskussa Habitaresta sellasia erilaisia selkävammaisten tuoleja kuvattuna, hintahaarukka 45-350 euroa. Aattelin et voisin kirjoitella niistä sen mitä otin selvää, tän pilateksen lisäksi. Itseä kiinnostaa myös kaikki raskauteen ja sen jälkeiseen aikaan liittyvät kysymykset ja niistä haluisin kirjottaa. Pakko vaan varmistaa, ettei tää aihe oo kiinnostava vain omassa päässäni. Mut ainakin sä siis luet, hyvä!
VastaaPoistaTäällä yks sektiomutsi jota kiinnostaa aohe kovasti!! Täällä on mietinnässä ja etsinnässä keinot millä saia omaa kroppaa kuosiin. Selkäongelmia mullakin... tosin ei mitään niin pahaa kuin sulla...
VastaaPoistaKiva! (tai siis ei kiva et ongelmia, mut kiva et aihe kiinnostaa).
VastaaPoistaJos selkä vaivaa, suosittelen kyllä tutustumaan blogissakin esiteltyihin footbalance-pohjallisiin ja merrellin barefooteihin, millä sain ainakin omat kivut minimiin ihan muutamassa viikossa.
Tässä on varmasti tulossa jotain juttuja terveyteen liittyen,pysy taajuudella!
heippa! tämäpä kiinnostava kirjoitus! itse olen opetellut pilateksen ihan kotioloissa, mutta usein miettinyt, että voisi ohjatuilla tunneilla käydä ja nämä tunnit olisivat minuakin lähellä! mulla ei taustalla raskautta tms, mutta selkäkipuihin pilates ollut ihan ykkönen, ei oo kipuja ollut moneen vuoteen! :)
VastaaPoistatintti
No mutta, kannattaa tulla Sfinksiin jos ryhmätunnit kiinnostaa. Ainakin siinä on se hyöty, että Tuuli korjaa liikkeet kohdilleen. Siellä on edistyneempi ryhmä ja sit tää meidän aloitteleva, kannattaa soittaa ja kysyä mikä ois sulle paras ryhmä.
VastaaPoistaNo mun mielestä sen hengitystekniikan oppii muutamassa kerrassa ja samaten sen keskivartalon jännittämisen. Mutta jos itsestä tuntuu hankalalta hiffata niin ei siitä yksityistunnista varmasti haittaakaan ole :) Varsinkin ehkä jos tuntuu vielä niiden muutamankin kerran jälkeen että ei ihan aukea tai että tekee väärin. Vaikka pilateksessa ei pulssi nouse niin kyllä ne lihakset kipeytyy jos tekee niinkuin pitäisi. Musta se on aika hyvä merkki siitä että meneekö niinkuin pitäisi ja se lihaskipu tuntuu nimenomaan tuolla syvemmissä lihaksissa.
VastaaPoistaKyllä kiitos asiantuntijan juttua kehon huoltamisesta ja hoitamisesta raskausajan jälkeen! Etenkin nyt toisen lapsen jälkeen palautuminen on ollut hitaampaa kun liikkeelle yms pääsee kahden kanssa huonommin.
VastaaPoistaJep, mulla on ehkä sen ison sektioarvenkin takia hieman hankalaa paikallistaa noita pinnallisiakaan vatsiksia. Kyl se nyt tokalla kerralla meni paremmin, mut harjoitusta vaatii.
VastaaPoistaToi pilates ois siinä mielessä hyvä laji, et opittua liikeet sitäois helppo tehdä kotonakin kun ei vaadi mitään omaa kuntosalia tai tanssihuonetta. Säkin voisit tulla kokeileen pilatesta?
VastaaPoistaSun kanssa voisin periaatteessa lähteäkin, oon kai niin huono kokeilemaan mitään itsekseni, tarviin henkisiä turvajoukkoja rinnalle. Jumppaohjaajat on pelottavia :) Ensi viikolla ollaan taas hoodeilla kun remppa loppuu. Täytyykö tuonne ilmottautua..? Niin kuin sitovasti? Mä olen tavattoman laiska käymään missään, mutta kaverin kanssa varmaan tulisi lähdettyä kun olisi sellainen sosiaalinen painostus.. :D
VastaaPoistaNo joo,pitää ilmottautua. Puhelinnumero on tossa kirjoituksen ohessa, pyydä vaikka joku muutaman kerran tarjouspaketti, sellasiakin nettisivujen mukaan on.
VastaaPoistaPilates on parasta! Kun on kamalan monta lasta ja töissäkin ihmismelua, niin en kestä ajatustakaan mistään mölyjumpasta. Ihana rauha ja hiljaisuus, aah. Oon onneton oppimaan mitään, mutta kroppa alkoi kärsiä selvästi päätä enemmän ehkä puolen vuoden jälkeen.
VastaaPoistaMuillekin on siis aivojen kärsimys tuttua ;) Mut kyllä mä tän opin ja nimenomaan tuo ihana rauha tunnilla. Siis nyt kun sanoit, tajusin ettei siellä edes soi musa. En ole kaivannutkaan ilmeisesti musiikkia, kun nyt vasta huomasin musiikittomuuden.
VastaaPoistaMoi, aihe kiinnostaa ihan ehdottomasti. Itse olen suuri rauhallisen liikunnan ystävä. Komppaan ylläolevaa kommenttia mölyjumpista - ne eivät ole munkaan juttu työ- ja pikkulapsirumban keskellä. Jos haluan hikirääkkiä, niin lähden juoksulenkille. ;) Olen saanut kroppani kuntoon synnytysten jälkeen juurikin pilateksella. Olen nyt löytänyt symppiksen pienen jumppapaikan, jossa opetetaan pilatesta, joogaa, chiballia.. suosittelen kokeilemaan vaikka kaikkia näitä, niin sitten löytyy se oma juttu. Itse olen höyrähtänyt tänä syksynä feldenkreisiin ja jumppaan, jossa hyödynnetään Bodybow-kaarta (joka on muuten loistava selkävaivaiselle, haaveilen ostavani joku päivä tuollaisen kotiin). Tsemppiä pilatestreeneihin!
VastaaPoistaOi, kuulostaa ihanalle. Mulla on kotona (ei chi vaan) fysiopallo, ja sekin jumppa pitäisi opetella kyllä. Chi ball on kyl kivaa, oon joskus kokeillut kuntosalilla.
VastaaPoistaPilates kuulostaa juuri kyllä mun lajilta, tuntuukin, mutta harkoittelua se vaatii :)
Kommenttien valvonta päällä.