MIKÄ BELLAPUOTI? NYT SELVIÄÄ!
14.9.13Luultavasti jokainen vähääkään säännöllisemmin blogiani lukeva on törmännyt Bellapuoti-nimisen nettikaupan mainokseen sivubannerissani. Me täällä Bellassa olemme odottaneet puotimme avautumista erityisellä innolla, sillä onhan se aina jännää kun jotain suurta tapahtuu. Ja ensi maanantaina 16.9.tosiaan tapahtuu, kun Bellapuoti viimein avaa ovensa myös teille lukijoille.
Bellapuoti on ihan huippu juttu, sillä se yhdistää kauppiaita, käsityöläisiä ja maahantuojia niin, että loputon nettiputiikista toiseen hyppiminen jää asiakkaan osalta historiaan. Samasta osoitteesta voi maanantaista lähtien tilata niin Paapiin julisteen, Jurliquen kosteusvoiteen kuin Uhana Designin korvakorutkin - kaikki samasta kaupasta ja samalla kerralla! Olen itse todella laiska liveshoppailija ja tekisin mielelläni hankinnat aina netin kautta. Monesti hankinnat kasautuvat ja sitten kun viimein saan aikaiseksi tilata, alkaa se surffaaminen käymään voimille. Puotimme toimii siis ainakin omaan tarpeeseeni hyvin, kaikki saman katon alta helposti, mutta pienyrittäjiä tukien.
Pääsimme viikolla viimein tutustumaan Bellapuodin tarjontaan ja olen todella innoissani tarjonnasta. Koska te lukijat ette ihan vielä pääse sisään puotiin, tein pienen kollaasin omista lemppareistani samalla esitellen hieman Bellapuodin myyntikategorioita.
Kollaasin tuotteet Bellapuodin kauppiailta: Gemina, Walldesign, PaaPii design, Moonk, Ecodeal, Pompoti, Kultasuklaa, Nelcol/ Elodie Details, Papershop.
Myyntikategoriat ovat siis sisustus, kosmetiikka, asusteet, käsityöt, herkut ja perhe. Näiden otsikoiden alta löytyy vaikka mitä hauskaa ja spesiaalia koruista kantoreppuihin ja kosteusvoiteesta keittiötarvikkeisiin. Valikoima tuntui aluksi loputtomalta eikä ihme, lanseerauksessa on mukana noin 100 yritystä ja 8000 (!) tuotetta. Omia lemppareitani tuossa kollaasissa näkyykin, mutta paljon jäi pois kuvasta. Täysin uusia juttuja löytyi tosi paljon: esimerkiksi Acorellen kuulauttava kuivaöljy kuulostaa juuri siltä,mitä kasvoni nyt tarvitsisi. Ja tuo Friis&Companyn maastokuosinen reppu Geminan valikoimissa huutaisi kyllä nimeäni tosi lujaa. Myös Pompotin keppiporo on aivan mahtavaja vähän pöhkö kotieläin karva-allergikolle.
Lanseerauksessa mukana olevien yritysten listan löydät täältä. Bellapuoti löytyy maanantaista alkaen osoitteesta bellapuoti.fi.
Itselleni tällaiset yrittäjäkeskittymät netissä ovat hyvin tervetulleita, onko teillä sama fiilis?
Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.
3 kommenttia
Ihania juttuja!! Maanantaina heti ostoksille :-)
VastaaPoistaTaitaa lähteä reppu mulla tilaukseen :D
VastaaPoista[...] Maanantain kunniaksi kannattaa käydä piipahtamassa juurikin avatussa Bellapuodissa. Jurliquen tuotteita on myös saatavilla verkkokaupasta ja tsekatkaa ihmeessä muutkin ihanuudet. Bellapuodin valikoimista postaili juuri Elsa, käykää lukemassa. [...]
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.