METSÄSSÄ
17.9.13Sain toissa viikonloppuna mahdollisuuden millaisia harvoin tulee eteen. Elina K meikkasi, Kaisu Jouppi kuvasi ja ihan ite puin päälleni Uhana designin huivin ja korvikset. Tosi hassua nähdä itsensä muiden silmin, annoin sekä Elinalle että Kaisulle vapaat kädet ja kauniin lopputuloksen lisäksi kuvissa on jotain ihan uutta puolta minusta. Kasvokuvasta mulle tulee mieleen joku ylhäinen porvarisrouva, vaikka Uhanan tuotteet ovat selkeästi tätä päivää. Omat mielikuvat vaihtelevat kameesormuksen naisen ja kuninkaallisen postimerkin välillä:D
Kokeilin huvikseni tuota murretun sinapinkeltaista huppuhuivia ajatuksissani ettei se ainakaan ole yhtään mua. Ja kuinkas sitten kävikään, tilasin sen myöhemmin itselleni kun ikävä pehmeää merinovillaa kohtaan kasvoi suuremmaksi kuin osasin odottaa. Olen kyllä tyytyväinen satsaukseeni, arkioloissahan lookkini on täysin eri mitä kuvissa, mutta tuo ihana huivi sopii lähes kaiken kanssa. Untuvatakin kanssahan sen jo näittekin tässä postauksessa ja vannon että tapaatte huivini vielä useita useita kertoja uudelleen!
Nyt tää wannabe-porvarisrouva astelee suihkuun, kampaa rastat suoriksi ja lähtee lapsensa kanssa kauhistuttamaan Keravan taideväkeä avajaisiin. Onneksi sentään yksi taiteilijoista sattuu olemaan lapsen isä, niin ei tarvi pelätä että meidät heitetään pihalle :D
Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.
7 kommenttia
Ihania kuvia ja ihastelin tuota huppuhuivia jo aiemmissa kuvisssa ja mä taas aattelin just kuvien perusteella, et se on niin sun näköinen :D Ja nuo korvikset... iih, käytän korviksia ehkä kerran kuussa tahtia, mut kuitenkin ostelen niitä jos kivat tulee eteen ja nuo on kyllä söpöt!!
VastaaPoistaAivan ihania kuvia on kyllä vilissyt teidän kaikkien blogeissa tämän projektin osalta. :)
VastaaPoistaTykkään!
Tää oli tosi ihana juttu kyllä. Sain esimerkiksi Elinan meikkauksesta tosi paljon inspiraatiota, että miten muuten voisin meikin tehdä, kuin sillä samalla tavalla. Samoten Kaisun kuvaus ja noi vaatteet oli sellainen combo, ettei paremmasta väliä!
VastaaPoistaSähän oikein hehkut! Ihana.
VastaaPoista:) Se oli se lauantai...
VastaaPoistatodella kauniita kuvia. ja niin ihana tuo huivi!!!!
VastaaPoistaKiitos! Ymmärrät siis miksi huivi oli pakko kotiuttaa :)
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.