Tiiäkkö mitä.. mä oon lukenut tätä sun blogia ties kuinka kauan. Enkä mä oo koskaan kiinnittäny huomiota, että oisit jotenkin homssusen oloinen kotiäiti. Mun mielestä sun kuvat on mahtavia, ne on palasia sinun arjesta, eikä koskaan oo tullu mieleeni ajatus "hitto, eihä se oo ees meikannu". Sä oot nätti juuri tuollattiin hiukset vantaalla ja posket hymyssä. Ei siihen muuta tarvitse.

Joskus salaa itse toivoin "nähdäppä itsensä hetken toisen silmin, jonka edessä olen se kaunein.."

Jos kokisin olevani jotenkin superhomssuinen arkena, laittaisin itseäni enemmän. Olen aika boheemi eloni kanssa, eikä mulla välttämättä ole rintsikoita kun painelen lähikauppaan, ei iso asia. Eli se homssuisuus ja meikkaamattomuus ei ole arjessa ongelma, sehän olen minä.

Lähinnä nämä kriisit tulee sellaisesta en ole kaunis-ajattelusta, mikä välillä nostaa päätään. Niinkuin nyt. Se ei ole joka hetkistä, ne fiilikset menee pois mutta mua raivostuttaa itseä ajatella itsestäni, että olen rumempi kuin suurin osa muista. Haluaisin ajatella toisin, tai olla ajattelematta ulkonäköä ollenkaan. On tylsää olla epävarma itsestään, vaikka se taitaa olla hyvin normaalia naisilla.

Mä kuvittelin pitkään, että mun yksinäisyys parisuhderintamalla johtuu siitä, että olen ylipainoinen. No, puolitin painoni ollen jo normaalipainon alarajoilla, mutta sainko miehiä? EN! :D Tämä oli oikeastaan ihan opettava kokemus siitä, että ehkä mun ulkonäössä ei sittenkään ole mitään vikaa. Luulen, että mun "miehettömyys" johtuu puhtaasti siitä, että olen vain niin s*atanan laiska tekemään asian eteen mitään! Jaksan käydä yksillä treffeillä, mutta en jaksa koko ajan rampata "ulkona". Miksei joku kiva tyyppi voi vaan tulla mun oven taakse ja se olisi siinä? Happily ever after.

Eikö se ole hyvä, että niitä kriisejä tulee (ja varsinkin jos tulee harvoin), koska sitten taas osaa arvostaa sitä, että pääosin on tyytyväinen itseensä :)

Mä vedän aikalailla samalla systeemillä, omana itsenäni laittautumatta ja kriiseilen harvoin. Sitten kun laittaudun oikein viimisen päälle niin tuntuu, että käytös muuttuu samalla (tuskin se muuttuu, mutta usein korkkareissa ja täydessä meikissä tulee sellainen fiilis, että nyt pitäis olla jotenkin tosi korrekti).

Hih, no miehettömyys ei todellakaan ole mun ongelma. Saan kyllä yhteydenottoja jo bloginikin kautta silloin tällöin, mutta en ole erityisemmin etsinyt mitään kumppania kun tässä elossa on nyt niin paljon muutakin. Jos tässä joku on ongelma, se on mun ajatusmalli vain omaa ulkonäköäni kohtaan. Ei aina, mutta joskus. Nyt.

Ehkä kyse on siitä, että kaipaisi naisena huomiota ja kehuja, mutta kun niitä ei elämäntilanteesta johtuen saa oikeastaan ollenkaan, mieli välillä mustuu ja ajattelumalli muuttuu, ettei ole sellaisten arvoinenkaan. Itsetuntohan mulla ei ole mitenkään maassa, mutta välillä lannistan itse itseäni ajattelemalla etten ole kaunis. Mikä on aika iso osa naiseutta, että niin saisi tuntea.

Mä itseasiassa tykkään laittautua ja mennä korkkareissa ja mekoissa. Ihan samoin kuin leggareissa ja baseball-lippiksessä. Hyvä fiilis kumminkin päin :)

Ehkä oon "liian" tyytyväinen muutoin, kun rumapäivien tullessa alan ärsyyntymään itsestäni, omista ajatuksistani. Kun en aktiivisesti murehdi ulkonäköäni, pienikin epävarmuus tuntuu isolle ja epävarmuus omasta ulkoisesta itsestä, on niin turhaa että ihan ärsyttää miettiä sellaista. No ehkä tää tästä.

Hus pois vaan tommoset ajatukset, ne on ulkoapäin tulevaa ajatusvalhetta ;) jota tyttöjen päähän alkaa ulkopuolisilta tahoilta jostain syystä iskostua viimeistään siinä vaiheessa kun sosiaalinen paine pakottaa peilin eteen. Elääpä elämä ilman peiliä, olisiko sitten onnellisempi?

NIINPÄ! Siis tätä just mietin itsekin, että kuka nämä ajatukset saa mun päähän? Jos kyse olisi "totuudesta" kyselisin vinkkejä miten saada itsestä kauniimpi, mutta taidan tarvita enemmän vinkkejä miten en alkaisi ajattelemaan näin. Kun en halua! Kun oon kiva ja mukava, ei mun tarvitsisi stressata et näytän muka rumalle kun oma päänikin sanoo, ettei se ole täysin totta. Sanoisin muuten, että "ei ole totta", mutta tämän asian kanssa tässä juuri painin, että musta ne rumuusajatukset on välillä liiankin totta. Ja tätä puolta en haluaisi esille liian usein. Hus pois :)

Mä kyllä tunnistan tossa tosi paljon itseäni, siis ajatuksissa - ja siitä että aika vähän jaksaa arjessa aina laittautua, on vähän muutakin tekemistä. (Vaikka meillä on pari ihan komeeta naapurin isiäkin).

Mä olin lapsena, ja vielä oikeastaan aikuisenakin, se ketä kutsutaan hauskaksi ja älykkääksi, mutta ulkonäöllä ei ole koskaan tullut briljeerattua. Ja sehän on ihan älytöntä, koska hitto on paljon mahtavampaa olla hauska ja fiksu kuin tosi kuuma pakkaus, mutta kyllä musta olisi välillä ihanaa päteä silläkin rintamalla. Varmaan miehien vähyys (seurustelen yhä ekan oikean poikaystäväni kanssa, eikä suinkaan siksi että se olisi joku high school sweetheart vaan koska ensimmäiset 22 vuotta elämästäni törttöilin kaiken maailman renttujen kanssa, ja siitä ei tullut yhtään mitään) ja myös niiden kehujenkin vaikuttaa.

Mutta sä oot upea, niin kuin varmaan kaikki on upeita muiden silmissä.

Allekirjoittaneen satunnaiset rumuuskompleksit ovat vähentyneet muutaman viimeisen vuoden aikana todella radikaalisti. Uskon että syitä on monia, mutta keskeisimpiä lienevät:
A) Itsensä näkeminen muiden silmin eli sen uskominen että jos niin moni ystävä, läheinen ja tuntematonkin pitää kauniina ja viehättävänä, siinä lienee jotain perää.
B) Miehelle tuntuu naama ja kroppa kelpaavan ihan laittamattomanakin. Mietin kyllä vaatteitani ja meikkaan lähes päivittäin, mutta hyvin pitkälti ihan oikeasti omaksi ilokseni.
C) Sen ajatuksen syvempi ymmärtäminen että ihmiset pitävät erilaisia asioita viehttävinä/seksikkäinä. Tosi treenatuilla nais- ja miesvartaloilla on kannattajansa, mutta osa pitää ihan oikeasti enemmän siitä että kehosta löytyy pehmeyttä ja pyöreyttä.

Migreenin alku päällä että jos kommentista ei saa mitään tolkkua, pahoittelen.

Kuulostaa niiiiin tutulle :) Samanlainen törttöilijä olin minäkin ennen. Ja se päteminen jollain muulla rintamalla kuin a) hyvä kirjoittamaan b) hauskaa seuraa c) hyvä äiti on vaan täysin outoa. Ja sitähän sitä juuri kaipaisi, kepeää kauneuskehua mitä saattaa olla hankala saada, kun on ihan tiltissä heti kun omaa ulkonäköään alkaa ajattelemaan muka miehen silmin. En siis ole ainoa asiaa miettinyt, ehkä joku metronradanvarren kauneuskehupiiri voisi olla hyvä ratkaisu ;)

Voi mutsi, olet kaunis. Ja tajuttoman ihana. (ja btw, en oo muuten kenenkään äiti! Voit uskoo mitä sanon, haha! Ihan tämmönen kakskolmonen neiti "en-tiedä-mitä-minusta-sitten-isona-tulee" täällä juttelee.)

Oon monta kertaa lukenut sun juttujas, ja pohtinut, että olisinpa minäkin just tommonen. Tällai blogisi lukijana voin sanoa, että minulle sinusta on ainakin välittynyt just sillä oikeella tavalla huoleton kuva, eikä oo muuten kertaakaan häirinnyt mitkään meikittömyydet tahi hiusten laittamattomuus. :)

Minullakin tätä ympärysmittaa on himppasen enemmän kuin mallinmitoissa olevilla, ja siitä kriiseilen aina tasaisin väliajoin. En ikinä ole myöskään oppinut itseäni meikkaamaan sen ihmeellisemmin - puuteria johonkin ja ripsiväriä pikkasen, that's it. Oon kuitenkin pikkuhiljaa oppinut sisäistämään ettei tässä tarvitsekaan mikään nukke olla. Mitä helvettiä mie niillä ulkopuolisten mielipiteillä loppujen lopuksi teen? Tekeekö se minusta jotenkin paremman ihmisen, jos oon aina laittautunut viimeistä piirtoa myöten jokaikiselle kauppareissulle ja rantapötköttelylle? Saanko mie siitä jonku pokaalin sitten kun oon elämäni elänyt? :D Jumantsuippa.

On tää ihmismieli kummallinen. Nyt mie oon taas itsetuntovuoren huipulla ja lötkötän tässä tiesikkatuolissa ku parempiki vuorineuvos, mutta annas olla kun seuraavan kerran tulee taas joku elämäänsä kyllästynyt herrasihminen minulle kertomaan, että miltä min kuuluisi hänen mielestään näyttää. Kattellaan taas uudestaan :D

Ainiin siis, mitähän mie tällä taas halusinkaan sanoa? Ainiin, siis et oot vaan niin ihana. Ja kauniskin. :) Ja sitku se perhanan mörkö taas kurkkaa sieltä peilistä ja yrittää lannistaa, niin anna sille pusu ja sano että HÖPÖNPÖPÖNPÖPPÖ.

Onnea vain, sä oot vielä mua 10v nuorempi :) Voisi kuvitela että esim se Kappahlin mallikisan superäänimäärä mulle olisi voinut auttaa asiaan, mutta ehei :D Nyt muistin senkin.

Mä kyllä ymmärrän ettei ihmiset viehäty samanlaisista ihmisistä, koska mun omaakin miesmakua kuvaa enemmän persoonallinen kuin komea ja hauskuus tekee aina viehättäväksi, samoin hymy. Silti on aina välillä hankala ymmärtää, että ne samat hyvät puolet voisi olla hyviä myös omalla kohdallani ja sitten tulee tällainen kriisi, joka toivottavasti menee nopeasti ohi.

Musta hyvä itsetuntokin on kaunista, ja sitten mä täällä tällaisia vollotan. Yhyy :D

keskityn olennaiseen: mitä tarkoittaa TUKKA VANTAALLA?

Just tää oli mulla tausta-ajatuksena, kun kirjoitin sen taannoisen itsetuntoavautumiseni! Taitaa vähän se Mintun haastekin olla laittanut bloggaajien aivonystyrät tiettyyn asentoon: nyt mietitään sitä, miksi emme tuntisi itseämme kauniiksi :)

No mäkään en oo keksiny vielä mitään parempaa ratkaisua siihen, kuin tämän... Työstän kyllä vielä sitäkin.

Mä taas olen ihaillen katsonut paksua tukkaasi, hyvää ihoasi ja upean persolnallista pukeutumistasi. Mulla kun tukka menee päätä myöten (siksi rakastan nykyistä lyhyttä mallia). Naama on kirjava ja jos en meikkaa, lähiomaisetkin kysyvät, olenko vakavasti sairas. Ja pukeutuminen taas...

Musta tuntuu että me naiset aliarvioimme miehiä välillä aika paljon. Ihan kuin ne ei tajuaisi, että pakkelin ja kauniiden mekkojen alla olemme useimmat - noh, tavallisia.

Käännäpä siis tuo ajatuksesi toisin päin ja mieti mitä itse haluat mieheltä. Välitätkö siitä, jos kivalla miehellä sattuu joinain päivinä olemaan tukka sotkussa, viiden päivän parransänki ja kulahtaneet verkkarit? Enpä usko, että välität, koska sehän on realismia. Kyllähän kuka tahansa mies saadaan aikamoisen komealta näyttämään sliipattuna puvussa, ihan niin kuin nainenkin kunnon pynttäilyllä. Mutta se on sitä juhlaa, ei arkea. Olen ihan satavarma, että suurin osa miehistä arvostaa perusnaista, joka viihtyy omissa nahoissaan eikä ota stressiä vaikka meikkipussi olisi unohtunut kotiin.

Mun mielestä liian täydelliset ja hysteerisesti itsestään huolehtivat miehet on vähän pelottavia. Mä en ainakaan kelpaisi sellaiselle, eikä onneksi tarviikaan. Ei sunkaan!

Että mä tykkään sun blogista, aina välillä oikein "täysosuma"-postauksia. Tän aiheen kanssa olen paininut, kun pitkä teinisuhde päättyi eroon. Nyt sitten tutkailen ja pohdin kuka mää oon ja mitä mää ny haluun ;)

Välillä tulee olo että on ihan susiruma. Kauhea ja ällö. Tiedän etten ole mutta minkäs teet. Miehet osoittaa huomiota muttamutta. Sitten esim. yksi nettituttu on nähnyt kuviani, kehuu kauniiksi niin mitäs mä ajattelen? "Nyt se luulee et mä oon kaunis, voi ei, enhän mä nyt oikeesti näytä tolta". Hullua!

Sinun olen ajatellut olevan hymyilevä, kaunis ja persoonallinen. Just perfect!

Mun mielestä sä oot upee. Oon aina blogia lukiessa ajatellut niin.
Tunnistan kyllä nuo ajatukset.

Mä oon omasta mielestäni tosi kaunis ja ihana!

Kun olin 18, aloin joka aamu peilin eteen mennessäni sanomaan itselleni että olen kaunis ja katsomaan itseäni ihaillen. Puolen vuoden päästä uskoin sen jo itsekin ja nyt mun ei tarvitse sanoa kun (useimpina aamuina) ajattelen niin ihan luonnostaan. Kuulostaa pöljältä mutta mulla se toimi.

Niin ja sekin auttoi kun olin seurustellut nykyisen mieheni kanssa vuoden ja oltiin yhdessä mökillä. Kömmin tosi väsyneenä ja räjähtäneenä sängystä päälläni rikkinäiset verkkarit ja kulahtanut t-paita. Sit se sanoi mulle että "oot tosi kaunis tänään". Mä totesin että ei mun ilmeisesti tartte laittautua mitenkään, näköjään on miehiä (ehkä jopa useimmat niistä) jotka ei huomaa kuitenkaan :D

Mulla oli tuossa taannoin sellainen hetki, etten ollut lainkaan tyytyväinen itseeni. Liikunnan myötä (ei niinkään laihtumisen, sillä sitä ei juurikaan ole tapahtunut) olen taas tyytyväisempi minääni. Ja mä sitten taas seurustelen juuri sen high school sweetheartin kanssa ja viime aikoina olen huomannut, että oma tyytyväisyys ja ne miehen kehut eivät vaan riitä. Mua ärsyttää tämä tunne, ettei se riitä. Ilmoittaudun siis kauneuskehupiiriin mukaan! ;)

Mutta mitä tuohon meikittömänä kuvissa tulee, niin se on varmaan vain omissa silmissä, sillä ilman tuota mainintaa, en olisi näissä kuvissa kiinnittänyt siihen mitään huomiota. Näistä kuvista jäi ehdottamasti mieleen vain ihana raitamekko, vielä ihanampi keltainen kassi ja ihan superiloinen hymy.