TAAPEROTEKNOLOGIAN PUOLESTA
8.8.13
Mua huvittaa aina välillä oma kukkahattutäteilyni. Tiedätte varmaan sellaisen ajattelumallin, missä suhtaudutaan johonkin asiaan penseästi vain siksi ettei tiedetä siitä hölkäsen pölähdystä, mutta ollaan valmiita vähintäänkin kieltämään koko juttu kaikilta. Niinkuin esimerkiksi virtuaaliset pelit lapsilta.
Ei tarvitse mennä kovinkaan kauas menneisyyteen kun olin ihan järkyttynyt, että mekö muka otettaisiin joku kännypeli tai tabletti mukaan viihdytykseksi esimerkiksi pidemmille matkoille. Kyllä lapsen pitää keksiä omat virikkeensä ja liiba laaba. Sitten tuli tabletti, Kapun metsä, Pikku Kakkosen nettipelit, ja Baby Bus muun muassa. Ja vaikka edelleen haluan lapseni leikkivän enimmäkseen toisten lasten kanssa livenä, en enää hattuilekaan niin vahvasti teknologiaa vastaan. Koska mä tiedän, että kehitystä kutsutaan kehitykseksi myös siksi, että se vie asioita eteen- eikä taaksepäin.
On tietenkin eri asia leikkiä muotopalalaatikolla pudotellen kolmiulotteisia palasia rei'istä, kuin vedellä muotoja samanlaisten muotojen päälle. On tietenkin eri asia pelata muistipeliä lattialla korteilla, kuin tabletin näytöllä. Ja on tietenkin eri asia mennä äidin kanssa mustikkaan, kuin tehdä mustikkaretki Hertan maailmassa. Olen kuitenkin ennen ajatellut, että virtuaaliset elämykset jollain tavalla laiskistaisivat ja olisivat pois niistä irl-elämyksistä, ja tätä en enää allekirjoita. Kun mekin matkustamme paljon bussissa lapsen istuessa rattaissa, aika menee jouhevammin siellä virtuaalisilla mustikkaretkellä kuin harmaata seinää tuijotellen. Vaikka lapselle pitää tietenkin opettaa kärsivällisyyttä, kauanko me itse jaksaisimme tuijottaa seinää tylsistymättä? Niinpä, ei ainakaan päivästä toiseen kolmen vuoden ajan.
Nettikirjoista on ollut paljon puhetta, mutta en ole vielä innostunut testaamaan niitä. Muutama lastenkirja kulkee laukussa poikkeuksetta aina, mutta askaretta tai muuta suurta lelua en jaksa kantaa bussimatkoja varten, vaikka mieli tekisi. Silloin kun kirja ei maistu, kaivan laukusta 10.2 tuumaisen Samsung Galaxyn, mikä on siinä mielessä kiva tabletti että kuvat ja pelit tulevat myös kuvituksensa suhteen oikeuksiinsa, näyttö on siis omaan makuuni juuri sopiva, vaikka isoimmasta päästä tabletteja onkin. (Tosin Sonylta lainattu pöytätietokoneeni toimii myös tablettina ja on 20 tuumaa! Mutta sitä ei kannetakaan laukussa varmuuden vuoksi mukana). Sähkökirjan sijaan olen miettinyt äänikirjoja, mutta luulen ettei aika ole ihan vielä.
Hauska sattuma virtuaalimaailman ja oikean luonnon törmäyksestä koettiin viime viikolla, kun lapsi tunnisti korkealla lyhtypylväässä kopsuttelevan tikan, koska oli pelannut Kapun metsässä tikkapeliä. Silti musta välillä vieläkin tuntuu, että tabletin käyttö lapsella on jotenkin väärin eikä kehittävää, vaikka valitsen itse ladattavat pelit ja valvon ja rajoitan niiden käyttöä. Ihan kuin pelkäisin etten huomaa kuinka 2-vuotias lapseni menee silmiäni räpäyttäessä porno- ja väkivaltasivustoille sekä juo tynnyrillisen coca-colaa päälle saaden silmävamman. Vaikka ennemmin hän oppii kyllä parit englanninkieliset sanat ja sen, että neliön mallisen palan voi laittaa sormella neliön malliseen koloon.
Mutta ei hyvää, jos ei huonoakin. Se mikä mut alunperinkin sai varpailleen tällaisen taaperoteknologian kanssa on meidän aikuisten koukuttuminen virtuaalimaailmaan. Toki mekin opimme sieltä jotain uutta välillä, mutta välillä tuntuu, että ihmiset elävät siellä koneidensa sisällä. Kun matkustetaan bussilla, kaikki naputtaa puhelintaan. Kun kävellään eteenpäin, kuunnellaan luonnon äänien sijaan musiikkia koneelta. Kun ollaan kylässä, vilkuillaan some-profiileja ja puhutaan siitä kuka sanoi netissä sitä ja tätä. Ja sitten otetaan kännyllä kuvia instagramiin kyläpaikasta ennenkuin blogataan juttu ulos. Yritän itse vältellä virtuaalielämän laajentumista, enkä siksi ole (vielä) hankkinut älypuhelinta. Olisin taatusti netissä 24/7. En myöskään kuuntele musiikkia muualla kuin kotona, sillä haluan kuulla luonnon äänet. Myöskään kyläillessä en halua antaa huomiota muille kuin ystävilleni ja toivon tietenkin sitä samaa toisinkin päin.
Vaikka haluan tietenkin välttää negatiiviset sivuvaikutukset taaperoteknologian käytössä, en halua olla kieltämässä teknologiaa, vaan kannustamassa käyttämisellä sen kehittämiseen. Helmitauluista on siirrytty laskukoneisiin ja käpylehmistä Duploihin, ehkä olisikin syytä alkaa miettimään mitä kaikkea teknologia tarjoaisikaan, kun lapsien älypeleihin suhtauduttaisiin entistä kunnianhimoisemmin. Eikä mielessäni pyöri nyt pienet baby-Einsteinit vaan tavallisten lasten tavalliset kehitysvaiheet ja niiden huomioiminen peleissä. Suunta on jo hyvä, lisää vain!
Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.
11 kommenttia
Hei meillä teknologian käyttö lapsen arjessa viellä kovin vähäistä, mutta tarvetta olisi aina välillä jollekkin joka kiinnostaisi. Eli lisää infoa kuinka, mistä, miten ja minkä hintaista? Konkreettisia vinkkejä kaipaan!
VastaaPoistaItse uskon siihen että nykyiset taaperot tulevat jo peruskouluaikanaan käyttämään teknologiaa oppimseensa peruskoulussa melkoisesti.
Vaatisi varmaan uuden postauksen, mutta nopeasti todettuna kaikki meidän pelit on ilmaisia ja playkaupasta ladattuja. Kapun metsä on ehkä ykkönen, mutta Baby bus-pelit (tekijä Baby bus) on hyviä, kun löytää niistä sopivat. Pikku Kakkosen voi ladata sieltä kans, testaappa!
VastaaPoistaMeillä lähinnä vain räpsitään kuvia puhelimella ja tv:stä katsotaan ne piirretyt, mutta eiköhän iän myötä myös pelaamiset yms. ala kiinnostamaan. Nyt pojalla ikää siis ihan kohta 2v. Kohtuus tietenkin kaikessa, eli myös tässäkin asiassa! :)
VastaaPoistaMeillä on ipad ja kohta 2-v:n suosikkeina ovat Kapun metsä, YLE lasten areena, Pikku kakkonen, Lasten palapeli ja Find the animals. Näistä Kapun metsä ja lasten palapeli olivat maksullisia, en muista mitä maksoivat, mutta alle 5 €/kpl kuitenkin. Find the animals pelissä on ensimmäinen maailma ilmainen, siihen voi sitten halutessaan ostaa lisää maailmoja. Eniten poika pelaa tällä hetkellä tuota find the animals -peliä, mikä on ihan kiva peli. Ideana on (kuten nimen perusteella voi arvata..) löytää yläkulmaan ilmestyvä eläin pelikentästä. Kun on löytänyt tarpeeksi eläimiä, saa kameran, jolla voi ottaa kuvia pelikentästä. Lopulta tulee ilta ja tarkoituksena olisi löytää hämärässä / pimeässä kaikki eläimet uudestaan. Ylivoimainen ykkönen on kuitenkin raivostuttavan ärsyttävä Kaapo, jota meillä katseltaisiin vaikka koko päivä ;) Toki täytyy myöntää, että Kaapo on pelastanut monta aikaista aamua, 23 kullanarvoista minuuttia lisätorkkumisaikaa äidille klo 6 aikaan tekee hyvää ;)
VastaaPoistaHyviä pointteja, toi varsinkin, että jos laiteitta käytetään niissä tilanteissa, missä reaalimaailmassa ei tosiaan tapahdu muuta kuin sitä harmaata seinää, niin se ei ole mistään pois. Mä muistan kun ekan kerran näin toisen äidin näyttävän muumia puhelimestaan lapselle ratikassa, ja olin ihan järkyttynyt - omat venkoili ja kiukkuili siinä vieressä. Tietysti jotkut äidin lorut ja laulut on niissä tilanteissa kiva reaalimaailman vaihtoehto, mutta rajansa laulamisellakin.
VastaaPoistaJa se koukkuun jääminen. Mä olen internetaddikti, mutta käyttö pysyy sentään niissä rajoissa, että muukin elämä toimii. Mutta kun tietää, miten paljon itse viettää koneella aikaa, niin vähän karmaisee, kun rannalle mentäessä taapero ei olekaan ensimmäisenä hinkuamassa ämpäriä ja lapiota, vaan haluaisi kassista "pienen koneen" (mä en ole oikein keksinyt, miksi tuota vempelettä nimittää, tabletit on meillä tähän asti olleet apteekkitavaraa ja laitteista puhumista niiden merkeillä vähän vierastan).
Mun puhelimella sais niin huonoja kuvia, et lapsi alkais vain itkemään :D
VastaaPoistaJes, kiitti noista suosituksista, osa olikin tuttuja. Pitää ladata toi find the animals ehdottomasti meillekin :)
VastaaPoistaTänään juuri pitkän matkan junassa sattui hassusti kun olimme pojan kanssa perhehytissä jossa oli myös joku äiti noin 5-vuotiaan tyttönsä kanssa. Tyttö pelasi läppärillä jotain ja söi karkkia ja tietty meidän jäbä vinkoi ja vonkui kun sitä kiinnostaa läppärit ihan hirveesti ja kaikki ruokakin tietenkin. Oli siis jälleen hetki jolloin on kaivettava kännykkä esiin ja antaa pojan pelata. Kun Kapun Metsän tunnari alkoi soimaan ja poika hihkui riemusta, totesi se toinen mutsi että "ai ton ikäisenkin pitää jo saada pelata". Ei mennyt kauaakaan kun seuratessaan 1-vuotiaan riemunkiljahduksia läpi menneistä peleistä (Kapun metsän lisäksi yksi Dublo-peli on hänestä ihan paras), se mamma rupes kyseleen että mistä noita pelejä oikein saa 8D
VastaaPoistaHmm, meillä poika sai oman älypuhelimen ollessaa 1,5v.. auts! :)
VastaaPoistaNo siis tota, saanko selittää :) Se on mun vanha iPhone kolmonen, joka toimii perhepiirin varapuhelimena jos oma iPhone sattuu joutumaan pariksi kuukaudeksi huoltoon (näin kävi isännälle). Ja kun vanhana ärräläisenä olin marinoinu (6 vuotta) laatikossa jotain tarjous prepaed-liittymää niin lyötiin se puhelimeen pojalle ja yllätys yllätys se toimikin vielä vaikka luultiin ettei varmasti enää toimisi. Niinpä poika sai sitten oman tiukasti räätälöidyn puhelimensa josta löytyy muutamia tarkasti valikoituja pelejä, kuten esim Kapun metsä ja sit tietty Ylen Lasten Areena. Poika sitten saa "vapaasti" käyttää puhelintaan ja voitteko arvata, yleensä kysyttäessä ei sitä halua lelukseen, vaan mielummin tekee vaikkapalapeliä tai piirtää. Pojalle (1v10kk) puhelin taitaa olla arkipäiväinen ja ihan yhtä tylsä lelu kuin mikä tahansa muukin äidin rahalla ostama hieno vekotin, mielummin tuo kastelee äidin kanssa kasvimaata pihalla tai imuroi isin kanssa autoa :)
Ainoa mihin tuota puhelinta nykyisin oikeastaan käytetään on Postimies Pate ja Kaapon katselu. Toki autolla pidemmillä matkoilla sillä välillä myös pelataan. Ja uskomatonta on kuinka taitava tuollainen 1,5v voi olla käyttämään älypuhelinta tai vastaavaa, tuosta vaan se avaa puhelimen, valitsee mieleisensä pelin, avaa sen ja ryhtyy sitä pelaamaan.. Siis osaa käyttää kosketusnäytöllistä konetta ennen kuin puhuu.. Ei voi aina edes ymmärtää vaikka omasta lapsesta onkin kyse :) Ja niille jotka nyt epäilee puheen viivästyneen koneiden ja pelien vuoksi voin kertoa saman lapsen oppineen juoksemaan ja kiipeämään jo 10 kuukauden iässä, eikä sen jälkeen ole sekunttia pidempään paikallaan ollut, ja olevan lisäksi kaksi kielinen joka on vielä kuunnellut lastenlauluja kolmannella kielellä koko ikänsä, siinä syitä riittävästi siihen miksi lapsen kielenkehitys on ehkä hieman keskivertoa jäljessä :)
Tarkistin vielä tuon nimen ja se onkin Find them all : looking for animals ja tekijänä Knbmedia.
VastaaPoistaLikka pelaa myös Kapua ja Pikku Kakkosen jutut on myös tuttuja. Jossain vaiheessa Hertan Mustikkaretki oli tosi hitti ja kun lähdettiin ulkoilemaan piti Likan pysähtyä aina rapussa ja sanoa "Hei Stop, yksi juttu, onko meille reitti tuttu?". :D Meillä on käytössä ruutuaika eli päivässä saa 1,5h kuluttaa tabletilla, koneella tai telkkarin ääressä. Normi arkipäivänä se yleensä alittuu, mutta jos joku on kipeänä tms niin siitä sitten joustetaan tarvittaessa.
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.