REIMA POLYX JA SEN KAVERIT
18.8.13
Sain Reimalta kesällä kyselyn haluaisimmeko pienen vaatelähetyksen syksyä silmällä pitäen. Olin jo fiilistellyt Mini Rodinin Camoa (kuten näköjään sata muutakin bloggaajaa) ja kun Reimalta ehdotettiin Polyx-kuoritakkia yhdeksi osaksi syksyn karderooppia, mietin aluksi että vaaleansininen takki voisi olla aika tylsä ja ehkä hankalakin syksyn säitä ajatellen. Jotenkin siinä kuitenkin kävi niin, että mitä enemmän mietin Polyxia, sitä enemmän tulin tulokseen että vaaleansininenhän on oikeastaan ihan huippuhieno väri, mitä olen vain kartellut jostain poikaväri-aatoksistani johtuen. En oikein tiennyt onko Polyx baby-vaaleansininen vai enemmän savunsininen ja nyt kun takki tuli, se osottautui ihan täydellisen väriseksi hieman harmahtavaksi vaaleansiniseksi. Ja kun olen katsellut noin joka toisesta mammablogista Mini Rodinin camoa, tämä vaaleansininen Reima on vaan tuntunut entistä paremmalle valinnalle. Voiko vaaleansinisestä sanoa, että se on persoonallinen valinta? Ainakin nyt tuntuu siltä!
Vaaleansininen on ollut mulla aivan liian kauan pannassa ja nyt olen siis ihan ihastunut siihen. Monesti käy juuri näin, että joku ei kyllä sovi meille yhtään onkin sitten se paras juttu hetken kuluttua. Vaaleansinisen lisäksi olen alkanut fiilistelemään tosi paljon muumivaatteita, mitkä on joskus olleen listalla nimeltä helvetti jäätyy ennenkuin hankin :) Tässäkin tapauksessa kaikki alkoi Nokialta saaduista Muumisaappaista, mitkä oli niin hienot ja hauskat että aloin muuttamaan suhdettani muumeihin lennosta. Pari päivää sitten ostin Lindexiltä pojalle vielä muumipaidankin.
Lastenvaatteissa tulee monesti ajateltua, että joku juttu on liian nähty, liian tavallinen tai jotain sinnepäin. Kuitenkin on aika hassua, että varsinkin blogiskenessä liikkuessa ne persoonalliset vaatteet ovat niin mainstreamia, että vaaleansininen ja muumit on persoonallinen valinta, ainakin omassa kaveriporukassani. Mä tykkään muutenkin sellaisista inhokkijutuista, juurihan hankin Marimekon unikkoverhotkin, kun alkoi tehdä mieli kaikkien inhoamaa unikkoa :D Mutta jos lastenvaatteista, tai miksei vaatteista ylipäätään, puhuttaessa ajatellaan inhokkivärejä ja juttuja, sanoisin että melkein mistä tahansa saa siistin jutun oikein yhdistelemällä. Vaaleansiniseen takkiin ei tarvitse yhdistää vaaleansinistä saman merkin hattua kuten ei muumejakaan tarvitse laittaa päästä varpaisiin ja ihmetellä että miksi tökkii. En muutenkaan pidä merkkiuskovaisuudesta, missä joku merkki on vaan paras ja sitä pistetään sitten päästä varpaisiin. Mun silmiin se näyttää a) tylsältä b)mielikuvituksettomalta.
Sanottuani Reimalle "tahdon" aloin heti miettimään miten siistin näköinen Polyx-takista tuleekaan kun se yhdistetään meillä entuudestaan majaileviin asusteisiin ja ehkä pariin uuteen syysvaatteeseen. Koska ilma ei ole vielä kuoritakin vaativa, en lähtenyt pakottamaan poikaa pihalle syysvaatteissa vaan leikin hieman kuvankäsittelijää. Meillä on entuudestaan Makialta tuo okran värinen pipo sekä sininen villahuivi, mitkä vie tyyliä heti streetimpään suuntaan. Koska poikani ei kuitenkaan ole mikään Makia-mies (vaikka magee onkin!), tarvitaan asuun myös lapsekkuutta mitä tulee ainakin Aarrekidin uudesta Rooster-kuosista, minkä petroolin sininen ja keltainen rimmaa savunsiniseet tosi kivasti. Ja jalkaan vaikkapa nuo Jenni JJ:n kivat haarempipökät ja johan on hieno! Kaupan päälle vaikka ne muumikumpparit kengiksi ;)
Tää yhdistelmä on siinäkin mielessä hyvä, että jos tapaamme Bella-siskojen kanssa lapsinemme, vaaleansininen viestittää yhdessä liikkuessamme, ettei kyseessä ole lapsiarmeija vaikka kaikilla muilla ne camot olisikin ;)
Palataan tuohon Polyxin ominaisuuspuoleen myöhemmin, nyt tuli postaus siitä kuinka vaaleansinistä kammonnut pukee lapsensa vaaleansiniseen onnesta soikeana! Onko teillä vaatteita mitä ette voisi kuvitellakaan hankkivanne lapsellenne ja oletteko pyörtäneet mielipiteitä ykskaks? Vaaleansinistä ja muumeja, anyone?
Seuraa blogiani Facebookissa, Blogilistalla tai Bloglovinin kautta.
35 kommenttia
Varmasti hieno ja tomiva takki! Oletko muuten jo tsekannut Noshin syysuutuudet? Muhun kolahti niin kovaa, että oli pakko samantien tilata se siniruskea koirapaita, ruskeat housut ja sininen velourhuppari. Ja olkoonkin ehkä tylsää, tuli myös tilattua Meandilta eilen aika monet tummansiniset housut. Joku sininen kausi nähtävästi menossa.
VastaaPoistaMulle Nosh oli hieman pettymys. Tilasin sellasta multiraitaa kesällä ja luulen et voi jäädä siihen, ellen muuta raitaa innostu hankkimaan. Jotenki liian me and i henkistä mun makuun oli :)
VastaaPoistaKyllä! Ehdottomasti rauhallisempi valinta kuin Camo. Sininen on jotenkin vaikea väri. Jotkut sävyt osuvat, toiset saavat ihon kananlihalle (ei siinä sanan hyvässä merkityksessä). Reima on ilmeisesti tässä takissa onnistunut. Kuvissa näyttää ainakin hyvältä.
VastaaPoistaToi on luonnossa aika sama kuin kuvissa ja ihan älyttömän nätti väri. Just niin snadisti murrettu pois vauvavaaleensinisestä, ettei tuu kananlihaolo, vaan tosi hyväja helposti yhdisteltävä väri. Mietin et viininpunanenkin sopii ja metsänvihree.
VastaaPoistaAngry birdsiä meillä ei tuu näkymään. Hello kittyä ei pitänyt näkyä, mut kun likka tykkää kissoista niin vahingossa on pari meille päätynyt. Vaaleanpunaistakin haluaisin vältellä, mut koska ostan melkein kaikki vaatteet käytettynä, aina ei oo valinnanvaraa. Ja mikä kauheinta, likka on ruvennut tykkäämään siitä vaaleanpunaisesta...
VastaaPoista:D kauhia kohtalo!! Mä luulen ettei meilläkään tuu änkkäreitä vaatteisiin, mutta pojalla on kyl hello kitty pinnejä ja mulla espressokeitin mitä komistaa kitty :D
VastaaPoistaMut vaaleenpunanenhan on hyvä väri, eihän sitä tosiaan tarvi olla kiireestä kantapäähän ja kaikissa äklöissä kuoseissa.
Hih, no kaikki sininen ja ne Muumitkin on mulle ihan nounou :D En osaa kuvitella, että kelkkani yhtäkkiä kääntäisin, mutta eihän sitä koskaan tiedä? Takki näyttää kyllä tosi kivalta, ja veikkaanpa, että väri sopii sun pojalle todella hyvin :)
VastaaPoistaMä käännän sun pään ensi viikolla ;) Saat nähdä. SIt sulla on yhtäkkiä herrat muumi ja vaaleensininen, buahahahaha! Valmistaudu himoitsemaan muumia ja tilaan vaaleensinistä!
VastaaPoistaHyvän näköinen takki ja syyscombo muutenkin! Babysävyt ei kuulu täälläkään omiin lemppareihin. Kutsun sitä inhosinistä tuttavallisesti nimellä "kalsarin sininen". Saman sarjan vaaleanpunaiset ja lilat versiot ei myöskään kuulu lemppareihin. Sitten kun sävystä tekee aavistuksen harmaamman, pikkuisen kylmemmän ja vähän murretun, niin jo alkaa uppoamaan. Pikkumyymekko irtosi Lindexiltä meillekin pari viikkoa sitten, vaikka muumivaatteille yleensä olenkin aika helposti kääntäntänyt selän.
VastaaPoistaMeille tuli harmaa muumipeikko-collegepaita. Se on tosi hieno, aika yksinkertainen ja lapsi tykkää!
VastaaPoistaMurretut sävyt onkin parhaita, mut aion vielä alkaa tykkäämään siitä kalsarisinisestäkin. Kyse on mulal enemmän ennakkoluuloista ja assosiaatioista kuin sen värin kamaluudesta :)
Mulla kyse on varmaan jonkin sortin traumasta, sen verran syvää inhoa koen noita värejä kohtaan. Likka sen sijaan rakastaa etenkin sitä sellaista prinsessan hentoa pinkkiä, joten siedätysterapia on jo käynnissä..
VastaaPoistaMullakin inhokkeihin kuuluu jo mainitut Angry birds -printit ja kaikista tyylipuhtain babysininen. Sekä, sori nyt vaan, myös kaikkien hehkuttama Camo jo ihan siitä syystä, että se tosiaan on esitetty jokaisessa blogissa jokaisen lapsen päällä, mikä tuntuu jo ihan liialta. Itse hankin pojalle syksyksi Tallinnan Zarasta löytämäni ihanan maastonvihreän turkiskauluksisen takin, mutta saa nähdä, päätyykö se ikinä pojan päälle. Eka kommentti takkiin nimittäin oli "äiti leikkaa karvan pois!"
VastaaPoistaMä en enää muista kuinka monta kertaa ja missä asioissa olen kelkkani kääntänyt näiden 7,5 äitivuoden aikana..
VastaaPoistaYritin aluksi välttää tytöillä "tyttövärejä" viimeseen asti, mutta hups vaan, oon yhtäkkiä täysin seonnut pinkkiin ja sitä pukkaa nyt joka tuutista! Taistelen muutenkin jatkuvasti noiden tyttöjen jutut - poikien jutut asioissa, helposti meinaa mennä jo liiallisuuksiin, vaikka muistutan itselleni jatkuvasti että myös tyttöjen jutut tytöillä on siistejä ja tyttökin saa nauttia ihan tavallisesta tyttöydestä. Myös merkkivaatetta ja aina vaan lisää merkkivaatetta -asenne ärsyttää, vaikka kivaltahan ne näyttää itsekin tulee välillä hankittua. Mutta angrybirdsit on kyllä ikuisessa pannassa, sen vannon! ;)
VastaaPoistaps. Kaunis takki, sopii varmasti teidän pojalle :)
camossa mua viehätti sellainen street-tyyli, mistä tykkään ja itselläni on ollut jo vuosia maastotakki, mistä oon tykännyt. Mutta nyt kun camoa on joka paikassa ja varsinkin ihmisillä joilla ei ole mitään hajuakaan alakulttuureista niin alan olla että soronoo, ei meille :D En voi sille mitään, mutta tietyt trendit alkaa puuduttaa juuri siksi, että niitä on tosiaan kaikkialla ja vielä jotenkin ankeasti yhdistettynä. (kuulostanpa kamalalta!)
VastaaPoistavoin aavistella jo oman 2 vuoden perusteella ;)
VastaaPoistaMulla on juuri tuo sama merkkivaateinho, ettei todellakaan koko settiä merkkivaatteita (saati samaa merkkiä!) meille kummallekaan. Oon monesti kääntynyt ovelta takaisin ja hakenut jotain kulahtanutta halpakauppakamaa pojan päälle, ettei mee liian tylsäksi.
VastaaPoistamut ei siis mitään merkkivaatteita vastaan, usein ne kestääkin paremmin. Mutta en haluu olla mikään merkkiperse, jos ymmärrät ;)
VastaaPoistajep, tiiän mitä tarkotat :) välillä voi jotain piristykseksi hankkia ja esim ulkovaatteisiin mielellään panostaakin vähän enemmän, mutta usein ehkä kuitenkin mielummin hankin kivan näköset, mutta "ihan tavalliset" leggarit kun ne 50e kalliimmat ku siinä on se pandamerkki lahkeessa.. Tai ehkä oon sittenkin vaan kade?? :D
VastaaPoistaOon miettinyt just tota, etten kyllä maksa 40 euroa pandamerkistä jos saan 7 eurolla perusleggarit ketjuliikkeistä. Siis jos puhutaan ihan vaan vaikka mustista trikoovaatteista niin ei todellakaan tarvi olla merkkiä, kuosit on eri asia.
VastaaPoistaTrue dat!
VastaaPoistaYhdeksän vuotta sitten sain esikoiseni. Olin totaalisen pihalla kaikista lastenvaatetrendeistä, ylipäänsä mammajutuista, lastentavarahärpäkkeistä jne. Olin vielä opiskelija, ja vaikka mies oli töissä, olimme niin nuukia ettemme mitään kovin kallista olisi raaskineet hankkia. Silloin ostimme remun haalarin syksyyn, kun se oli tarjouksessa ja tuntui materiaalina hyvältä, ettei pylly het kastu kun märällä hiekkalaatikolla istuu :-). Väri nyt ei ollut maailman kaunein, mutta hyvä haalari. Muistan kuinka olin hämmentynyt kun samassa taloyhtiössä asuva kahden lapsen äiti tuli rupattelemaan lasten syysvaatehankinnoista ja puhui jotain ihan ufoja vesipilariarvoista ja tuntui tietävän muitakin haalarimerkkejä kuin reima ja remu. No huolimatta tästä ostimme esikoiselle vaatteita kirpputoreilta, citymarketista (!) ja ihan äitiyspakkauksen vaatteitakin pidimme. Ja tytöstä kasvoi normaali, erittäin fiksu ja kaunis koululainen. Muistan ahdistuneena miettineeni että kun olen töissä niin sitten on vara ostaa hienompia vaatteita lapsille.
VastaaPoistaOlemme sittemmin saaneet kolme lasta lisää. Valmistuin viimein ja sain vakituisen viran. Nyt on ollut vara kokeilla ties mitä merkkejä ja kuoseja. Mutta olen todennut että lapset pärjäävät kun on puhdasta ja ehjää päällä. Edelleen olen niin nuuka, vai saita, että lapset saavat jopa niitä cittarista ostettuja haalareita. Ja kyllä, on pinkkiä, vaaleansinistä, muumia, hello kittyä ja jopa angry birdsiä. Minusta tyttöjen väriksi mielletty pinkki ei ole sen huonompi kuin vaaleansininenkään, eikä prinsessaleikit vähempiarvoisia kuin traktorileikit. No, mietin vain tätä että onko niin että meidän pitäisi pukeutumisella, lastenkin kautta, nyt viestittää jotain? Kai se sitten tällaisella halpisvaatteisiin lapsensa pukevalla juntilla on se että vähemmälläkin pärjää, se on taas joku muu johon panostan kuten lasten harrastukset. Meillä ei kalliitkaan vaateet ihan kaikille neljälle ole kestäneet. Loppuun voisi lisätä vielä sen millä lapsia aina ruokapöydässä syyllistetään että kehitysmaissa lapset kuolevat nälkään ja meillä on vara miettiä jotain näinkin turhanpäiväisiä asioita. Mutta sitähän se elämä on ja tosiaan kuten joku muukin sanoi, on tässä tullut yhdeksän vuoden äitiyden aikana käännettyä kelkkaa useasti ja varmaan vielä edelleen monta kertaa :-). Ja nyt tämä meidän esimurkkuikäinen on tullut tietoiseksi erilaisista merkkituotteista, äidin ostamat eivät kelpaa vaan pitää olla conversen lenkkaria ja fjällrävenin reppua kun on kaikilla muillakin, ei puhettakaan mistään cittarikamppeista..
Ahdistaa ajatuskin siitä, että kohta pitää pukea päälle jotain, mikä suojaa tuulelta/vedeltä/ties miltä. Taivuin ajattelemaan asiaa sen verran että tarkistin, mahtuvatko keväällä ostetut housut vielä jalkaan. Meidän kaikkien onneksi mahtuvat, siispä en suostu ihan vielä ajattelemaan syksyä. (Todellisuudessa joudun ajattelemaan sitä viimeistään tiistaina, kun pakkaan lapsen päiväkotikassiin kurahousut ja ties mitä kaikkea muuta...)
VastaaPoistaKiva takki ja kivan värinen :)
VastaaPoistaÄitini osti pojalle pari sinistä paitaa ja toinen oli vaaleansininen, sanoi että osti varta vasten sen väriset kun ei sellasia ole pojalla ollut. Hetken mietittyäni totesin, että ensimmäinen vaaleansininen paita kaapissa tosiaan.
Oon ennen ajatellut aika lailla niinkuin sinä, mutta pikku hiljaa olen alkanut pitämään siitä, että lapsi on puettu kivasti. En palvo merkkejä, mutta meillä on niitä silti aika paljon. Meillä on Reiman vk-haalari ollut ja siksi Reiman ulkovaatteet on musta tosi hyviä kokemuksella, tosin halvempiakin on ollut. Enkä usko että kivasti pukeminen vaatii merkkejä.
VastaaPoistaSilti sellainen me länsimaiset ajattelu tekee lastenvaatteiden visuaalisesta puhumisen himan korniksi, vaikka harrastetaan sitä paljon turhempiakin asioita. Visuaalisuutta voi harrastaa niin monin eri tavoin, yhtä luovaa on miettiä erilaisia asukokonaisuuksia kuin villapaitaan värejä tai miten ruuan laittaisi kauniisti lautaselle. Arkipäivän nämä lastenvaatteet, kilpavarustelu ja kellä on kalleimmat kuteet on musta eri asioita kuin se että on joku tyyli, mistä tykkää lastenvaatteissa.
Mun pitäs taas myydä edellinen vk-haalari pois, ahdistaa ottaa kuva :D
VastaaPoistaMeilläkään ei ole vaaleansinistä ollut paljoakaan, ei ehkä eka kappale (muistan vauvavuodelta muutaman bodyn) mutta lähellä.
VastaaPoistaMulla ei ole nounou-vaatteita tai väri-inhokkeja lapselle. Kaikki menee, lähinnä jotkut yhdistelmät saattaa häiritä mutta omalla lapsella kun melkeen mikä vaan näyttää silti söötiltä. Omasta mielestä tietenkin!
VastaaPoistaVälillä on hauska pukea lapsi omiin vaatteisiini mätsääväksi, joskus on kiva laittaa lapselle "blogi-vaatteita" ja törsätä Uggeihin kun julkimon pennullakin ne niin stailisti oli jalassa ja usein puetaan vain jotain puhdasta ja ensiksi käsiin tarttuvaa, kierrätettynä saatua.
Ainoa mitä ehkä puoliksi vannoin ennen äidiksi tuloa oli, että minen sitte lapsen leikkiä rajoita pukemalla säähän sopimattomiin varo mutaa-kierrä vesilätäköt-vaatteisiin..mutta mutta. Oli se vaan niiiiin iso kuralammikko ja niiiin uudet kengät että että..mentiin kiikkumaan :D
Mulla on vihreä ollut lastenvaatteissa sellainen ei meille-väri, lähinnä johtuen siitä, et Isommalle ei vihreä sovi sit yhtään ja ne kokeilut vihreällä kun Isompi oli vielä pieni oli aina sellaisia yöks juttuja. Ja jotenkin siinä kävi niin, etten sit oikein ostanut kenellekään meistä vihreää. Sit ostin vihreän parkatakin itselleni. Vihreät verhot ja matot lasten huoneeseen. Iiiiiihanat vihreät velourhousut pienemmälle jne... :D No nyt sitä on vähän siellä&täällä.
VastaaPoistaMinä myönnän shoppaavani ihan visuaalisesta ilosta lapselleni ja mätsääväni sukkia paitaan jne. En siis sillälailla hullun kiilto silmissä, enkä laita lasta vaihtamaan sukkia jos ne on siniset ja paita punainen tmv. Mutta tykkään sellaisesta värikkäästä harmoniasta... ? :D
Kivalta näyttää tuo takki, voin kuvitella söpön oranssipään päällä:)
VastaaPoistaMä tykkään ostaa aika paljon lapsille vaatteita niin merkki kuin Lindex ja varsinkin H&M vaatetta. Sen verran pitää kyllä sanoa, että mäkään en osta juurikin esim. Rodinin yksivärisiä leggareita merkin takia vaan haen ne 25e halvemmalla H&Mstä ja kestää paremmin ja istuu tytölle vielä paremminkin;)
Just tossa mietin hetki sitten, että en kyllä ala varjelemaan uusia mokkasiineja, et käyttöön ne on ostetttu vaikka söpöt ovatkin. Mut kyl meillä aika paljon hankitaan vaatteita niin et ne kestää leikin, valkosia vaatteita ei paljon nähdä :)
VastaaPoistaMulla on ennen ollut vaaleensininen tosiaan nounou väri. Nyt taitaa olla sellanen limen vihree mitä en tunne omakseni lapsella. Yleensä murretut sävyt ja nyt etenkin metsänvihree ja okra on kovia juttuja ittelleni.
VastaaPoistaNo pitää olla tosi hyvä laatu, että jostain vuoden maksimissaan kestävästä vaatteesta maksaa reippaasti yli triplat perkän pandamerkin takia. Mutta vaikka nyt noissa vk-vaatteissa asia on jo eri.
VastaaPoistaitse ostelen todella paljon vaatteita lapsille jostain alesta tai vähintään jollain nettipuljun alekoodilla ;) Juurikin tilasin ticketin toppahaalarit outletista -50%. Meillä on merkkejä vähän laidasta laitaan ja ne "parhaimmat" menee myös jälleenmyyntiin kohtuullisella hinnalla. Tosin mitään 30 euron t-paitoja meille ei tule, koska joko ne hajoaa tai tahraantuu tai nukkaantuu, niin ettei niillä mitään jälleenmyyntiarvoa edes ole. Enkä jaksa hullunkiilto silmissä kieltää lasta leikkimästä, vain "jotta äiti saa sen paidan myytyä" ... Jos ulkovaatteet hajoaa alle kaudessa, niin varmasti reklamoin. Edes hulluin rämäpää ei saisi saada merkkitoppista polvista puhki lumikaudella. Sitten on tullut joku maanantaikappale.
VastaaPoista[...] tosi järkevästi suunnitellutlta combolta. Kun meillä on sekä välikausiasu (muistatte varmaan ihanan vaaleansinisen Reima Polyxin?), välikerros ja tekninen kosteutta iholta pois siirtävä alusasu, menee tämä setti pitkään [...]
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.