PÄIVÄKODIN KEVÄTLAHJAT
22.5.13Sain hauskan postaustoiveen siitä mitä päiväkodin työntekijöille voisi antaa kevätjuhlissa lahjaksi. Jos (ja ilmeisesti kun) meidän pojan päiväkodin tyypit tämän aiheen lukevat blogistani, he varmaan kiristelevät hampaitaan, koska ei mulla ole ollut tapana tuoda erikseen joulu- tai kevätlahjoja päikkyyn. Sen sijaan olen kylläkin muistanut joskus muulloin pienillä yhteisillä jutuilla. Viimeksi vein Pietarin tuliaisina luonnonkosmetiikkaa käsivoiteen muodossa ja ystävänpäivänä laitoin hyvää ja vähän erilaisempaa teetä mukaan.
Mielestäni paras lahja työntekijöille on kuitenkin ihan se kiitos ja siinäkin on rajansa, esimerkiksi viime viikkoisen vanhempain tapaamisen aluksi (mikä on virallinen nimi?!) purskahdin itkuun ja kiittelin kuinka emme olisi tulleet toimeen kevättä ilman maailman parasta päiväkotia. Näin jälkikäteen se tuntuu hieman liioitellulta kiittelyltä, mutta oli ainakin uskottava ja spontaani tapa. Varsinkin kun itkin melkein koko tapaamisen alusta loppuun...seuraavalla kerralla ajattelin viedä vaikka uuden teepaketin ;)
Mutta niihin ideoihin.
idea 1: vehnätyyny ja hierontarulla. Edullista tyky-toimintaa! Päiväkahvien ajaksi vain tyyny harteille ja nauttimaan lämmöstä. Pahimmissa jumeissa auttaa hierontarulla ja näistä lahjoista voi nauttia kaikki työntekijät pitkän aikaa.
idea 2: käsirasva. Kuinka monta kertaa päivässä lasten kanssa työskentelevä joutuu pesemään kätensä? Vastaus on tsiljoona. Siksi käsirasva henkilökunnan tiloissa on aina tarpeen ja onhan se piristävää, että se myös on tehokas ja hyvän tuoksuinen. Itse hankkisin tällaisen tuubipakkauksen mieluummin kuin purkkirasvan ihan bakteerien leviämistä ehkäisten. Pyllyn pesun jälkeen on ehkä kivempi laittaa rasvaa suoraa käteen kuin kaapia purkista, uskoisin.
idea 3: teetä. Näissä löytyy mistä valita ja hauskat makuyhdistelmät piristävät kummasti työyhteisön kahvi/teehetkiä. Azteekkisuklaateetä tai lakritsi-minttua. Parhaat ja mielenkiintoisimmat yhdistelmät löytyvät luontaistuotekaupoista tai isommista marketeista, esimerkiksi Yogi tealla on tosi paljon vinkeitä makuja!
idea 4: kirja. Mikä tahansa yleisesti kiinnostava aihe toimii, mutta itse valitsisin jotain (työ)hyvinvointiin liittyvää. Esimerkiksi ikivanhan klassikko-opuksen Ajatuksen voima. "Jokainen tiedostettu ja tiedostamaton ajatus vaikuttaa toimintaamme. Ajatuksemme kuljettavat meidät niin menestykseen, onneen kuin epäonneenkin. Ne määrittävät keitä me olemme ja millaisiin tilanteisiin elämässämme päädymme. Vastuu on kuitenkin meidän – jokainen ihminen on omien ajatustensa herra ja siten oman onnensa seppä." Tätä voisi kierrättää kotiin halukkaille tai jättää kahvihuoneeseen pyörimään muistutukseksi siitä, että voimme itse vaikuttaa hyvin paljon siihen miten koemme asiat.
idea 5: villahuopa. Jos nyt satut omistamaan liikaa rahaa tai olet ikuisessa kiitollisuuden velassa päiväkotiin. Onko kukaan muu huomannut, että julkisten tilojen sisustus tehdään niin minibudjetilla, että käyttöön tarkoitetut tavarat kuten huovat ovat usein ihan bulkkikamaa? Miksi kaikista kahvihuoneista löytyy vilukissalle vain niitä Ikean kahden euron polyesteri-fleecevilttejä? Tekokuidun alla ei ole kotoisaa tai rentouttavaa ja kyllä päiväkoti aina yhden oikean villahuovan tarvitsisi. Jos hinta kirpaisee, kannattaa harkita oman lapsen nimen aplikoimista viltin reunaan, ihan vain muistutukseksi kenen äiti senkin luksusviltin toi ;)
Kaikki vinkkini ovat siis tarkoitettu yhteisiksi iloiksi, ei kenenkään tietyn työntekijän henkilökohtaiseen hemmotteluun. Tykkään itse enemmän tällaisista työympäristön piristäjistä kuin siitä ajatuksesta, että hankkisin kaikille erikseen jonkun posliinikipon kotiin. Yleensä myös kirjoitan lahjaan selkeästi sanan "yhteinen", etteivät esimerkiksi työharjoittelijat ym. ujostelisi käyttää käsirasvaa tai juoda kupposta kuumaa hyvällä hetkellä.
Toivottavasti tästä oli teille inspiraatiota, mikäli haluatte hankkia päiväkotiin jotain pientä lahjaa. Kertokaahan myös muut omia vinkkejänne edullisiksi kevätlahjoiksi hoitajille!
30 kommenttia
itse opettajana ja päiväkodin tädin tyttärenä sanoisin (makuja on tietenkin monta):
VastaaPoistaEi tuikkukuppeja, koriste-esineitä tai mansikankannanpoistajia taikka näihin verrattavia!
Jos haluaa jotain henkilökohtaista viedä, niin jotain syötävää, kynttilä, kukka tai muuta sellaista, minkä voi käyttää pois eikä jää nurkkiin roikkumaan. Käsirasvakin on hyvä. Lapsen itsensä tekemä kortti riittää hyvin.
ite oon saanut pari kertaa yhdeltä oppilaaltani itse poimitun kimpun luonnonkukkia. Lämmitti todella mieltä, kun hän oli itse viitsinyt nähdä sen vaivan! Me ollaan päiväkotiin viety leipomuksia, joko kahvihuoneeseen yhteiseksi iloksi, tai sitten tädeille henk. koht, esim. viime jouluna tytöt korosteli itse isot sydänpiparit tädeille.
Onhan syömisissäkin aina se riski, että vastaanottaja on allerginen/karppaaja/ei vaan tykkää, mutta ainakaan ei jää niitä rasittavia tuikkulyhtyjä mihinkään kaappien perukoille roikkumaan...
Ostin tarhantäteille lahjakortit kahvilaan. Saa valita syötävää, mikä sopii omaan ruokavalioon. Tai sitten lahjakortin voi antaa eteenpäin jollekin toiselle lahjaksi, koska siinä ei ole nimeä. Ei jää tavaroita roikkumaan kaappiin ja tätille tulee hyvä mieli. Aikaisempina vuosina olen ostanut lahjakortin leipomoon, mutta siinäkin saattaa olla allergiat/ruokavaliot esteenä. Kahvilassa on enemmän vaihtoehtoja.
VastaaPoistaAnoppi on eläköitynyt alakoulun opettaja ja voi kauhistus mitä tavaroita joskus tuli oppilailta lahjaksi. Heitti aina kaikki roskiin, mikä tietysti on ikävää niin lahjan saajan kuin antajankin kannalta. Kukat ovat kans kivoja, mutta niillekin saattaa olla joku allerginen. Anoppi sai jouluisin paljon hyasintteja ja heitti nekin roskiin, kun ei kestänyt hyasinttien hajua. Tuon käsirasvan kanssa olisin varovainen että onko se hajullista vai hajustamatonta, herkälle iholle vai normaali-iholle. Tarhan tätit pesee omia ja lasten käsiä usein ja joillakin saattaa olla siitä syystä atooppista ihottumaa, sille ei kaikki rasvat sovi.
Täällä ollaan lyöty viisaat (laiskat?) päät yhteen ja kerätty opelle muutaman euron kolehti, jolla ostettu lahjakortti milloin minnekin paikalliseen yritykseen. Tyytyväisiä ovat olleet kaikki, vanhemmat pääsevät helpolla, summa on pieni ja kuitenkin tulee muistettua opettajaa, joka voi vielä vaikuttaa siihen mitä saa.
VastaaPoistaKuulin eräältä opelta, että hän sai lahjaksi oppilaansa valokuvan kehyksissä. Roskiinhan se meni, kuka sitä nyt haluaa töitä katsella kotonaan.
Tuttavien kanssa on ollut puhetta näistä opettajien ja päiväkodin työntekijöiden saamista lahjoista ja joillain kyllä alkaa mennä överiksi touhu! On tullut lahjakorttia erilaisiin liikkeisiin, omenapuun taimia jne. Ja ei, ei mitenkään kimppalahjana vaan ihan yksittäiseltä lapselta.
VastaaPoistaNäin päiväkoti"tätinä" on pakko sanoa, että ihana idea toi yhteiseksi antaminen! Meillä ei oo paljoa näkynyt kahvihuoneessa vastaavia, mutta jos joku toisi lämpimän viltin, saisi se ehdottomasti paikan nukkaristamme - sitä kylmempää paikkaa on varmasti vaikea etsiä (ellei sitten lähde pohjoisnavalle..). Siellä istuessa tulee usein mietittyä, että oispa joku viltti.
VastaaPoistaPäiväkodin täti täällä hei:
VastaaPoistaParas lahja on aito kiitos, josta oikeasti tietää, että työ on tehty hyvin ja perhe, lapsi eritoten tietysti, on todella saanut sen, mitä haluammekin perheille antaa.
Jos haluaa (ei ole pakko!), jonkun lahjan antaa, on kiva saada jotain päiväkotiin, vaikka tuo jalkojen lämmityspeitto nukkariin talvipäiviksi. Tai kahvihuoneeseen joku herkku. Myös yhteislahja kuulostaa mukavalta, niin ei tarvitse laittaa yksittäisen perheen paljoakaan omastaan :)
Tälleen ryhmiksessä työskentelevänä, sanoisin, että erittäin hyviä ideoita! Onhan se toki ihanaa joka joulu saada (taas) uusi tonttu tai tuikkukippo tai joku random koriste omaan kokoelmaan, mutta tuollaiset koko taloa ilahduttavat lahjat ne vasta mieluisia olisikin! Tosin viime vuonna sain yhdeltä lapselta aivan järkyttävän isot ja ihanat tonttu-ukot - se lahja kosketti varsin paljon koska poika itse oli vaatinut, että ne minulle pitää ostaa, ei sillä enttenkö tosiaan aina ilahtuisi kun jotain lahjantynkää pukkaa :) Mutta on se vaan niin, että aika usein ne jokaiselle aikuiselle tuodut lahjat alkavat vuosi vuoden perään tuntumaan pakkopullalta ja "jo-nähdyiltä", vaikka ajatushan se on aina tärkein! Tuon käsirasvan allekirjoitan ihan täysin, todellakin niitä käsiä pestään miljoona kertaa päivässä! Kahvit ja teet, niitä kanssa käytetään päivittäin ja vaihtelu virkistää - samoin kuin se, ettei itse tarvitse raahata niitä kotoa, jos haluaa jotain spesiaalimia peruskahvin sijaan :) Joku ihana kakku päivän kahvihetkeen, se vasta jotain olisikin :D Juustokakulla minut hurmaisi ainakin ihan täysin, hih.
VastaaPoistaJa niin, kyllä se ihan konkreettinen kiitoskin toimii, varsinkin jos se tosiaan tulee ihan sydämestä. Ei taida olla sen voittanutta. Eräs äiti kiittelee meitä vähän väliä kyyneleet silmissä ja minä olen just sellainen pehmo, että omatkin silmät alkavat aina vuotaa. Mutta se tunne, mikä siitä tilanteesta jää, se on jotain todella hyvää ja eteenpäin potkivaa - se antaa voimaa niihin huonoihin päiviin, kun tuntuu ettei osaa eikä jaksa.
Meillä sen verran aktiivinen vanhempainyhdistys, että keräsivät kympin rahaa jokaisen lapsen vanhemmalta, joka halusi osallistua. Näillä sai kivat lahjakortit jouluna Marimekkolaan ja nyt Stockalle. Meinasin ostaa jasmiinisaippuat kaikille kolmelle Jasmiini-ryhmän vanhemmalle. Olis ainakin ollut sellainen käyttöhyödyke. Eli vinkkinä vois miettiä jtn kivaa siihen tarharyhmän nimeen viittaavaa...tosin ei tietenkään joka vuosi ja jos kaikki 20 lahjoo näin niin keksitäänkö kuin yhdenlaista annettavaa?
VastaaPoistaMiksi ihmeessä anoppi ei antanut hyasintteja ja lahjoja eteenpäin vaan heitti suoraan roskiin?!
VastaaPoistaJa itse aiheeseen; yhteiset lahjat on minusta parhaita eikä siitä kannata välittää, jos lahja ei ole mieleinen jokaiselle. Sellainen on riskinä yhteislahjoissa ja minusta on kiva, että lahja on vähän spesiaalimpi kuin apteekin käsivoide ja perustee, että sopii varmasti kaikille. Itse en ainakaan loukkaantuisi, jos joku yhteislahja ei olisikaan minulle sopiva.
Hehe, meidän keskimmäisen eskariryhmä sai aikanaan itse päättää nimensä ja se oli Pullonkorkit. Tuli vaan mieleen tuosta että lahjat voisi olla jtn ryhmän nimeen viittaavaa :D
VastaaPoistaViime jouluna päiväkodin hoitajat saivat Planin toisenlaisen lahjan, olisikohan ollut nimeltään "mahdollisuus leikkiin", molempien lasten ryhmiin omat. Printtasin kortit ja askartelin vähän nätimmäksi. Vastaanottajat vaikuttivat vilpittömän ilahtuneilta. Aion nyt keväällä lahjoittaa jotain samankaltaista. Eli kertokaahan ihmeessä kaikki hoitajat, että onko se ihan kökkö lahja :D
VastaaPoistaHih, ihanku olisin tällaista postausta joskus toivonut. ;) Joten kiitos vinkeistä! Olen monesti kiitellyt meidän päiväkodin aikuisia itkua tihrustaen, joten kyllä heille kuuluu vielä lahjakin. Ei siksi, että sellainen on pakko viedä, vaan koska haluan. Täytyypä kuunnella korvat höröllä jos heiltä puuttuisi vaikkapa ehdottamasi viltti, niin voisi porukalla kerätä rahat.
VastaaPoistaHyviä ideoita! Me ollaan viety vain kiitokset ja kortti, eikä ihan aina sitäkään. Mutta ehkä sun pitäisi Elsa viedä sinne perhepakkaus nenäliinoja kanssa, ihan seuraavaa palaveria ajatellen...;)
VastaaPoistaParas lahja mitä voi antaa päiväkodin tädeille on rehellinen kiitos! sitä jotenkin itse kaipaan usein, valituksen sijaan.
VastaaPoistaToki suklaa kahvipöytään kelpaa aina sillä kyllä lapsia kaitsiessa sokeri maistuu! :D
Pienet on ilot siis, itse nautin myös kevätjuhlissa saamistani kukista, katselen niitä sitten juhlan jälkeen onnellisena ja mietin lapsia kukkien takaa.
korttiin tekisin äitienpäivätyyliin lapsen kanssa tekstin (haastiksen lapselle)
Mikä on ---tädissä parasta? jne :) Se kiitos tulee suoraan lapselta ja palautetta kaipaa aina. Paras palaute mitä olen ikinä sanaut lapselta on, että jaksan aina kuunnella ja otan aina syliin ja hlin paljon. Itkuunhan siinä purskahtaa kun noin kaunista kiitosta saa :)))
HALIN :D
VastaaPoistaNiin, toisen sisustusmakua voi olla hankala päätellä työvaatteista, niin tuikkukipot voi olla aika hankala lahjaidea.
VastaaPoistaMäkin ajattelen niin, et ajatus tärkein. Jos ostaa kaikille yhteistä lahjaa, ei voi ottaa selville jokaisen allergoita ja herkistymiä, kun joku voi olla allerginen villalekin tai inhota juuri teetä. Minkäs sit mahtaa, käyttäkööt muut.
VastaaPoistahehe, toi oman lapsen kuva on kyllä huono idea.
VastaaPoistakilpavarustelulta kuulostaa, ei kuulosta enää kiitokselta vaan joltain muulta.
VastaaPoistatoivotaan, että joskus tulisi yhteislahjaviltti tai edes tyky-rahoilla tms.
VastaaPoistahyvä kuula ettei mennyt ihan metsään ideat :)
VastaaPoistaPitääpä laittaa mieleen tuo juustokakku, kun munkin lapsi on ryhmiksessä. Tosin oon ihan surkea leipoja, eli saattaapi tee olla meidön juttu taas keran :)
VastaaPoistaMun pojan ryhmän nimi on muistaakseni aurinko...
VastaaPoistaOiskin hyvä kun saisi etukäteen tiedon et onko lahja hyvä vai ei!
VastaaPoistajoo, sun toive oli :)
VastaaPoistadiapamia ja nessuja ja oma nimi lootan päälle :D
VastaaPoistakiitos näistä! Hyvä kuulla aina alan ihmisilä ideoita. Tosin mä en oo varma hankinko taaskaan mitään, koska oon enemmän extempore-lahjoja ja nyt tää meni liian suunnitelluksi ;)
VastaaPoistaääk, alko ihan hulluna tekeen mieli noita herkkuja!
VastaaPoistaNo älä, itsekin aloin jo eilen illalla miettimään, että ehtisköhän mitenkään töiden jälkeen pyörähtämään Punnitse&Säästässä. :)
VastaaPoistaMä tunnen kans olevani surkea leipoja, mut juustokakun jostain syystä osaan tehdä. Suosittelen kokeilemaan, voit vaikka yllättyä ;)
VastaaPoistaKommenttien valvonta päällä.