Mä oon varmaan tullut jo hulluksi :D Olin esikoisen (nyt 5v.) kanssa kotona 3 vuotta ja nyt olen ollut nuorimies suuttujan kanssa kotona 1,5-vuotta ja meinaan olla vielä toisen mokoman. Mua oikein ahdistaa esikoisen ensi syksynä alkava eskari ja se jokapäiväinen päiväkotiin roudaaminen :/ Mun elämä on ihanan tylsää just nyt :)))) Tai niin tylsää kuin se kahden vilkkaan lapsen kanssa voi olla ;)

Mutta, Ifeel You! Teet niin tai näin niin tulee ilkeitä kommentteja!! Ahdistavaa tuo äitien toisiaan syyllistäminen! Jokainen toimii tavallaan ja perheelleen toimivalla sellaisella, ihan turha tulla sormella osoittelemaan. Miksi pitää olla niin jyrkästi puolesta tai vastaan ja miksi juuri tämä hoitoasia nostaa kaikkien karvat pystyyn?! Hassua.

Mä jaksan varsinkin oman blogin puolella tuoda vähän väliä julki sitä että kun olet yh niin se jaksaminen on vähän eri juttu kuin siinä tilanteessa kun perheessä on kaksi aikuista. Toki tukiverkostokin vaikuttaa ja jos sitä ei ole kahden aikuisenkaan perheissä, niin varmasti jaksamisen kanssa on välillä tilanteita että ollaan sormi suussa.
Mutta silti mun mielestä se on eri, tukiverkostosta riippumatta, jos olet perheen ainoa aikuinen kuin silloin kun perheessä on kaksi aikuista. Kun siellä saman katon alla joku jakaa sitä henkistä lastia siitä vastuusta. Kun se paino on yksin yhden vanhemman hartioilla niin se on paha tulla kenenkään ulkopuolelta huutelemaan että mikä on oikein ja mikä ei. Ja varsinkin se on paha huudella siinä vaiheessa jos ei ole mitään käsitys- tai kokemuspohjaa siitä mitä se yksin vanhempana olo on. Tarkoituksella jätän tähän laittamatta disclaimerit siitä kuinka lapsi on isän luona niin-ja-niin-usein koska mun mielestä se ei aina ole se juttu sen jaksamisen kuormittavuuden kanssa.

Moikka! Ajattelin kirjottaa sulle vähän erilaisesta arjesta. Eli mulla on aika tarkalleen samanikäinen poika kuin sulla. Poikani ei ole vielä päivähoidossa ja viikot menevät tuon raivokääpiön kanssa kotona ollessa. Mutta aloitin työt tosiaan kuukausi synnytyksen jälkeen. Työni on viikonloppu ja iltapainotteista joten päiväkotiin vieminen ei minulle ollut vaihtoehto. Ilman äitini, lapseni kummien ja ystävieni apua en olisi voinut töitä edes harkita. Tyypin isä painelee missä painelee eikä ole meidän kanssamme missään tekemisissä. Ja olen niin onnellinen siitä että olen töihin saanut mennä koska se on suunnaton henkireikä minulle joka nautin myöskin aikuisten seurasta ja olisin tullut hulluksi pelkästään kotona olemisesta. En tiedä nyt mikähän tää mun jutun pointti oli mutta kumminkin. Tykkään ihan hirveesti sun blogista juurikin myös sen takia ettet vaan jaarittele siitä minkälainen kakka tänään tuli tai kuinka ihanaa ja vaaleanpunaista ja pumpulista elämä on maailman ihanimman lapsen kanssa. Koska eihän se aina ole. Mutta niin siis hirveesti tsemppiä sulle ja ihanaa että kipu on jo hellittäny! :)

Lasten kanssa sairastaminen on ihan hanurista. Voimia sulle arkeen ja ihanaa kun sulla on apua arjessa vaikka olet "yksin". Toivottavasti kipu hellittää jatkossa harppauksin ja hyvin pian voit olla ilman kipulääkkeitä kokonaan. Blogisi on kiva kun ET kirjoita siitä kuinka on ihanaa asua vaaleanpunaisessa hattarassa ja kaikki on täydellistä, lapsi ei ikinä kiukuttele ja kaikki menee kuin Strömsössä... Todellisuudesta kirjoittaminen on haastavampaa, mutta mielenkiintoisempaa. Ja kun kirjoittaa todellisuudesta, niin sitten on akat kiljumassa että teet väärin.... jokainen omalla tyylillään! :)

Päivähoitokeskustelussa unohtuu usein se varhaiskasvatuspuoli, sitähän se laissa mainittava lapsen oikeus päivähoitoon tarkoittaa. Suuresti ihmettelen iltapäivälehtien yms. skandaaliotsikoita päivähoidosta. Kenenkäs asialla mahtavat olla vai myyntiluvutko ehkä vaan kiinnostaa. Uutta päivähoitolakia muuten sorvataan tän hallituskauden aikana, nyt vois olla oikea hetki olla yhteydessä siihen omaan kansanedustajaan ja ottaa kantaa esimerkiksi ryhmäkokoasioihin. Tällä hetkellä ryhmäkokoja ei ole säädetty laissa, on vain suositus. Lastenlääkärit ja ammattikasvattajat molemmat koittavat ajaa pienempien ryhmäkokojen kirjaamista lakiin. Tutkimusten mukaan pienemmissä ryhmissä on vähemmän infektioita ja levottomuutta. Vetoapu vanhemmilta ois varmaan paikallaan :-)

Mun on kyllä pakko nostaa sulle hattua, sä kuitenkin olet pojassa niin eri tavalla kiinni kuin me joilla sen arjen jakaa toinenkin aikuinen (ja silti mä olin vuodessa kypsä palaamaan takaisin töihin).

Mulla on syksyllä töihin meno edessä kolmen kotivuoden jälkeen, ja täytyy sanoa, että yhtään ei hotsittaisi, tämä viimeinen vuosi varsinkin on ollut niin kivaa ja leppoisaa - MUTTA mä en pyöritäkään tätä yksin 24/7. Mä luulen, että yksinhuoltajaperheissä ei todellakaan ole kenenkään etu, että ollaan vuosikausia kahdestaan kotona - tai no, varmaan se lapsi jaksaisi sitä, kun ei muustakaan tiedä, mutta en tiedä kuka aikuinen jaksaisi olla vain ja ainoastaan lapsen hoitajana vuosikausia. Mahtavaa, että teillä on kiva päiväkoti ja muitakin auttajia ympärillä. :)

Sen verran on nyt oma selkä napsunut ja kipu tullut "kaveriksi", että ymmärrän ihan täysin, miksi lapsesi on 5 päivää viikossa päiväkodissa. Jos miehelläni eiolisi ollut mahdollisuutta olla apunamme kotona, olisi kolme lastamme kyllä saanut välillä elellä ihan keskenään... Ei puhettakaan ulkoiluista tai edes aamupalan pöytään saamisesta. Pelkkä kyljen kääntäminen kun oli lähes mahdotonta.

toivottavasti saat kivun selätettyä kokonaan.

Hienoa, jos sun vointi on paranemaan päin. Mä niin symppaan sinua, koska itselläkin on ollut outoja selkä- ja jalkaoireita tämän koko alkuvuoden ja särkylääkkeitä on tullut vedettyä varsinkin yöaikaan. Ja mullakin särky on haitannut lapsen hoitoa, koska istuminen lapsi sylissä on tuntunut pahalta ja lattialla ei oikein voi kyykkiä. Mutta sulla tuo vaiva on selvästi totaalisempi.

Niin ja päivähoitoa ylistän minäkin! Se on ollut meillekin tosi hyvä juttu, kaikin puolin. Jaksuja sulle!

Ymmärrän hyvin tuo tarpeen "päästä töihin". Itselläni nyt 1v9kk vanha poika ja palasin myöskin töihin kun lapsi oli vuoden ikäinen. Meillä periaatteessa perheessä 2 aikuista, mutta miehen työn takia olen paljon yksin lapsen kanssa. Nautin siitä kun olen töissä, on omat jutut, hetken rauha ja sen jälkeen jaksaa taas paremmin sitä kotonakin oloa.
Yksin lapsen kanssa ollessa ei ole sitä vaihtoehtoa että nyt en jaksa ja toinen astuu remmiin, sitä on vaan jaksettava, vaikka välillä ei jaksaisi tai ei huvittaisi tippaakaan.
Koen että arki on myös viime syksystä muuttanut helpommaksi kun lapsi on kasvanut, vaikka ei tämä paletti vieläkään liian helpolta tunnu.
Itse pyrin olemaan arvostelematta muiden perheiden ratkaisuja, koska kaikilla on jotkin syyt miksi niihin on päädytty ja varmasti yritetty parhaita ratkaisuja löytää.
Tsemppiä tedän perheelle ja aurinkoisia päiviä :)

Parasta on, kun äitinä tekee asiat sen mukaan mikä itselle sopii (maalaisjärkeä käyttäen). Jos et osaa laittaa ruokaa, on turha alkaa ottaa ressiä että pitäisi kaikki vauvan soseet tehdä itse. Jos et osaa ommella, niin kaupasta saa ostettua valmiita vaatteita. Sama käy tohon päiväkotihommaan.
Jos tuntee, että lapselle ja itselle on hyvä mennä päiväkotiin iässä x, niin sillon se on hyvä. Sanopa muut mitä hyvänsä.
Tärkeintä on mennä sen oman tuntemuksen mukaan sekä omien voimien.
Iso hatunnosto tärkeästä asiasta puhumisesta. Olet rohkea ja hieno äiti!

Mahtavaa, että oot alkanut toipua! Olet käynyt läpi rankkoja aikoja, ja hienosti ootte selvinneet kaikesta tuosta.

Suomalainen päivähoitojärjestelmä (ja subjektiivinen päivähoito-oikeus) on hieno juttu, ja sellaisena se pitäisi pitääkin, eikä missään nimessä ajaa alas ja rajoittaa esim. ainoastaan työssäkäyville vanhemmille. Se on lapsiystävällinen ja kevyt tapa auttaa myös esimerkiksi vanhemman sairastumistapauksessa. On ihanaa, että teille on ollut noin hyvin apua päivähoidosta. Hyvä päivähoitopaikka on kyllä suuri onni - niin lapselle kuin vanhemmillekin.

Harmittavan usein on vaan vallalla sellainen asenne, että pitäis vaan pärjätä yksin ja ilman apua niin pitkään kuin on mahdollista, ja sitten pahimmillaan otetaankin lapsi huostaan, kun vanhemmalta lopulta loppuu jaksaminen ihan kokonaan...:(

En voi lakata ihmettelemästä, minkä takia jotkut ihmiset (äidit) ovat niin kärkkäitä puuttumaan muiden perheiden hoitojärjestelyihin. Mitä se kenellekään muulle kuuluu, miten meidän perheessä on lastenhoito järjestetty? Ja miksi sitä pitäisi selitellä kenellekään? Sekin on kummallista, että Suomessa tietyt ihmiset (äidit) vaahtoavat siitä, että koti on lapselle ainoa hyvä paikka ja kuinka päiväkodeissa on ihan kamalaa ja lapsi saa elinikäiset traumat kun siellä joutuu olemaan. Suomessa on yleisesti ottaen lastentarhanopettajien koulutus ja varhaiskasvatus ihan huippuluokkaa. Monissa maissa on itsestään selvää, että lapset aloittavat "koulun" jopa 3-vuotiaina. Itse uskon, että lapselle on pelkästään hyväksi oppia ryhmätaitoja pienestä pitäen. Toki on aina hyvä keskustella varhaiskasvatuksen laadusta, ryhmien kokoonpanoista ym.

Sun lapsella on muuten aivan ihania vaatteita :-)

hirveän söpö lapsi ja kauniisti hänet osaat pukea :) ihan vaa tällee jotenki päiväkodin tätinä tuli ajatuksena kommentoida