En ole vielä ollut niitä muutamaa päivää yksin. Veikkaan että se onnistuu seuraavassa elämässä korkeintaan. Tekisi kyllä erittäin paljon hyvää, edes päivä - ihan yksin.

Mä olin just kaksi yötä, kolme päivää ihan yksin kotona. Mies ja poika 2v2kk olivat miehen mummolassa käymässä... Ensimmäistä kertaa pojan elämän aikana olin yksin kotona yötä!! Erossa on toki joskus oltu, mutta mä aina jossain muualla silloin kun kotona... Eikä itseasiassa oltu ennen tätä oltu erossakaan kun 7 yötä, nyt kun laskin ja sen lisäksi kolme päivää poika on ollut hoidossa tädillään.

Suunnittelin etukäteen mitä kailkea ihanaa sitten teen kun saan olla yksin... Luen, neulon, maalaan ja piirrän, kaivan helmet kaapista ja teen koruja. Paskat, en tehnyt mitään muuta noista paitsi luin kirjaa... Ahdistuin suunnattomasti yksin olosta. En osannit tehdä mitään järkevää, enkä lopulta edes olla yksin. Kutsuin ystävän toiseksi illaksi kylään ja hän jäi myös yöksi. Se ilta ja yö, keskustelut, hyvä elokuva, yhdessä syödyt herkut ja muutama lasi viiliä rentoutti enemmän kuin mikään yksin olo.

Ennen kaikkea nyt tiedän sen että ei musta ole olemaan yksin kotona. Poika ja mies on niin vahvasti osa tätä kotia. Onneksi tuli kuitenkin kokeiltua! Muuten varmaan haikailisin sitä yksin kotona olemisen autuutta koko ajan! ;) Jos haluan olla yksin lähden lenkille tai vaikla hotelliin yöksi... :D Ja nautin rentouttavan päiväkahvin yksin terassilla auringossa kun mies ja poika nukkuu vierekkäin päikkäreitä. :)

En ole juuri ollut kokonaisia päiviä yksin lapsen syntymän jälkeen, mutta iltavapaita olen nauttinut ja tiedostan niitä tarvitsevani. Tämän ja ensi viikon olemme lapsen kera kaksin kun mies työn takia maailmalla. Tällä viikolla tiedossa 1 ja ensi viikolla 2 iltaa jolloin saan olla muutamia tunteja omissa jutuissa ja lapsen hoito muuten järjestetty. Tarkoitus olisi ensi kuussa kokeilla viikonloppua yökyläilyä mummolassa, joten silloin ehkä tiedossa viikonloppu erilaista tekemistä ja omaa aikaakin, jess! Nyt lapsi pitäisi saada sängystä ylös, päiväkotiin ja itse töihin, siitä se viikko taas alkaa.
Tsemppiä sinne kipujen kanssa, toivotaan että jossain vaiheessa helpottaa!

Okei, en saisi sanoa että olen kateellinen - meillä kuitenkin on kaksi arkisin noissa junaratahommissa mukana.
MUTTA just tilitin Käytännön Miehelle eilen sitä, että olen viimeisen 2 vuoden aikana ollut yksin kotona ehkä noin 16 tuntia, joista puolet vatsataudissa ja puolet etsimässä joululahjoja, ja en juuri mitään kaipais niin kuin sitä että sais olla rauhassa kotona tekemättä mitään.
Koska se on about paras, hyödyllisin ja mahtavin asia mitä voi tehdä kun saa nauttia täydellisestä yksinäisyydestä.

Kyllä se onnistuu! Se vaan vaatii jotenkin liikaa järjestelemistä ja duunia saada joku tajuamaan, ettei ilman omaa aikaa jaksa. Musta tuntu aluksi ihan toivottomalle järjestellä yksinoloa, kun se duuni sen hoitajan järkkäämisessä oli jo niin iso, että helpompi oli vaan olla lapsen kanssa. Mutta nyt kaikki on muuttunut, kun lapsi kasvoi. Tähän kyllä auttoi mun invalidi-olotilani aika lailla, mutta nyt tyyppi on ollut yhteensä 4 tutussa paikassa yötä! Ja pikkuhiljaa siitä yksinolostakin oppii nauttimaan :)

Yksin..onko se jotain syötävää? :] viimeksi yksin kokonaisen yön ennen tytön syntymää, eli kohta 2,5 vuotta sitten. Nyt viimeisen vuoden ajan erittäin tiiviisti kahden lapsen kanssa, yötä päivää, pääasiassa yksin. Toi kuulostaa niiin hyvältä! Ja toi salaatti....namnamnam..

Tykkäsitkö sä ennen lasta yksinolosta? Mietin vain, et musta oli kans aluksi tosi outoa ja ahdistavaakin olla kotona tekemättä mitään lapseen liittyvää pakkotyötä, mutta pikkuhiljaa siihen tottui ja sit siitä sai kaiken sen haaveilemansa irti, siis sellaisen rentoutuneen olon. Itse koen niin vahvasti olevani minä, että vaikka lapsi tietenkin on osa elämää ja positiivinen osa onkin, yksin ollessa en suostu kaipaamaan niitä päivittäisiä rutiineja, varsinkin kun lapsella on silloin hauskaa.

Muistan senkin ajan kun mietin et pääsispä ees töihin niin ois lomaa lapsesta :) Mutta hyvä, et sulla on sekä duunijutut et omaa aikaa, se on tosi tärkeää jaksamiselle.

Ja tsemppiä näiksi viikoiksi!

Joo, siis tiedän ton tunteen! Mäkin oon välillä ihan säälissä teitä parisuhteellisia kohtaan kun tiedän ettei sitä omaa aikaa oo niin paljon, jos se toinen lapsenvahti asuu samas kämpäs ;) Siis ihan oikeesti oon miettinyt et saan paljon enemmän omaa aikaa yksinhuoltajana kuin mitä jos olisin suhteessa tyypin isään. Mut tääkin on kyllä ison järjestelyn tulos.

Mut toisaalta vauvavuosi imetyksineen ja heräämisineen yksin oli aika kova juttu yksin, silloin olisin mieluusti ottanut jonkun siihen sängynviereen hyssyttämään. Puolensa ja puolensa, jos ajattelee vain jaksamista.

Yyh, voi surku. Sulle kyllä tekisi hyvää olla yksin. Tosin luultavasti seilaisit pitkin kämppää yhtä väsyneenä ku meikä aluksi etkä osais tehdä mitään. Mut kun vauveli kasvaa, ne on helppo jättää isälleen ja mennä vaikka keskustan hostelliin yöksi :) Ottaa vaan kirjoja mukaan!

Juu töihin paluu oli itselleni ehdoton plussa. Meillä mies on suunnilleen puolet kuusta ulkomailla töiden vuoksi. En olisi jaksanut / halunnut jaksaa olla kotona yksin päivät, illat ja yöt lapsen kera.... näin on parempi kun "pääsee" päiviksi töihin niin jaksaa paremmin sitten illat ja viikonloputkin.
Itselläni on luonnollisesti enemmän aikaa harrastuksille ja muille omille jutuille silloin kun mies on maisemissa, nyt näinä viikkoina kun ollaan kaksi mennään MLL ihanan tutuksi tulleen hoitaja tytön avuilla sekä satunnaisesti sukulais- ja ystävä avulla. Myös näinä viikkoina kun ollaan kaksi on omia kivoja juttuja kuten ulkona syömisiä, uintireissuja, kirjastoreissuja, vauvavuotena tutuiksi tulleiden luona kyläilyjä jne... :) Koen että arki toimii ja se kai on pääasia, vaikka se onkin hyvin erilaista kuin monilla muilla ystäväperheillä.

"vauva"...ens kuussa on ekat synttärit! Tajusin vasta eilen. Mut onneks se todellakin helpottaa sen ekan vuoden jälkeen! Nyt jo näen itseni zeninä hörppimässä kahvia ja syömässä salaa suklaata taskusta pihalla auringonpaisteessa kun muksut kirmaavat keskenään. Yeah.

Voimia kipuiluun, on varmaan aika kuluttavaa :/

Voi, ne on vauvoja 5 vuotiaaksi!! Mäkin aina tuota omaani tituleeraan vauvaksi ja se kehrää kainalossa, et niin oonki :D

Yks juttu muuten vois olla tuo lähiötupa, siellä on lapsille oma leikkihuone ja vois tehdä jotain aikuisten juttuja, vaikka ommella kevätpipoja tms. Se ei oo niin lapsiorientoitunutta ku jotku muskarit esim. Ootko käynyt?

Mulla oli vauvavuotena ehdoton ei mll:lle, kun tulot oli silloin niin huonot ja en ois nauttinut ollenkaan yksinolosta mikä maksaa mun viikon ruokarahat. Mut nyt ottaisin kyllä, jos ei hoituisi muuten. Onneksi hoituu.

En oo saanut aikaseks mennä, kun nuo on aina uusissa paikoissa ihan iilimatoja niin en siellä vois kuitenkaan mitään tehdä. Nyt pitää kyllä käydä muutenkin siellä, varaamassa se synttäreille (kiitos keittiöremppa) joten samallahan me tutustutaan paikkaan ja kukaties siitä tulis mun lepokeidas! Kiitti vinkistä! :)

Toi saksien lattialle jättäminen kuvaa niin hyvin sitä, kun voi hetkeksi höllätä ja unohtaa sen 24/h vastuunkantamisen. Mä olen kahden viikon päästä lähdössä reiluksi vuorokaudeksi ilman lapsia seminaariin ja olen _niin_ täpinöissäni. Varmaan pitää ottaa sakset mukaan, että voi sitten hotellissa jättää ne lattialle. :)

Juu kyllähän tuo lapsen hoidattaminen suvun ja ystävien ulkopuolella maksaa, mutta ei se juuri nyt tässä tilanteessa ole haitannut. Ja juuri tajusin että tämän kuun lopulla pääsen työn takia 3 päivän koulutukseen ja olen 2 yötä pois kotoa, hotellissa ja ihan yksin :) Ei hullumpaa!

3 lasta = no go :D

muutaman päivän yksin? ai putkeen vai? en muista. enkä kyl haluukaan olla.

33 vuotiaana äidiksi tuleminen oli ihanaa... Ja vaikeaa. Kaikkihan ihan oikeasti muuttuu kun saa lapsen. Mä olen aina nauttinut siitä kun sain olla yksin. Voi vain möllöttää. Poika on ihana ja lapsi juuri sitä mitä olen aina toivonut mutta kyllä mä odotan sitä että saan viettää yön ihan yksin ja nukkua nukkua nukkua...

Just nyt odotan että poika nukahtaa päiväunille että pääsen vessaan isommalle yksin... Anteeksi tämän tiedon jakamisesta, ehkä ymmärtänette. ;)

Mun mies on parhaillaan isäkuukaudella ja mä vuosilomalla, joten saadaan molemmat olla kotona 10 kk pojan kanssa. Alkuun päätin ladata kauheasti kaikkea mahdollista ohjelmaa meille (nyt tavataan kaikki sukulaiset ja kaverit joita ei oo pitkään aikaan nähty, siivotaan varastot, urheillaan, hoidetaan keskeneräiset paperihommat jne.) kunnes huomasin että tän kuukauden suorittamisesta alkoi tulla aikamoinen stressi.

Mieheni työ on projektityötä ja hän on yleensä koko vauvan hereilläoloajan duunissa tai kuukausien työmatkoilla, joten hinku oli kova tehdä kaikkea mitä ei lapsen kanssa yksin noin vain onnistu. Tunnistan juurikin tuon olosi ja syyllisyytesi siitä, että "jotain tarttis tehdä" kun mahdollisuus on. Mutta onneksi tajusin, että ei tarvii! Lorviminen on ihan ok ja se, että nukutaan vuorotellen, ladataan akkuja sekä perheenä että välillä itsekseen tai vaikka tuopilla kavereiden kanssa. Nyt tuntuu, että olen onnellisempi kuin koko vauvavuoden aikana!

Ja oh, kokonaisen kirjan lukeminen kerralla... Taivas!

Vuosi siitä taitaa jo olla että ihan yksin olisin kotona ollut yön yli. Olin viimeisilläni raskaana, enkä jaksanut lähteä jokavuotiselle lomareissulle Lappiin. Niinpä mies lähti esikoisen (silloin 2,5v) kanssa ja mä jäin kotiin yksiin koko viikoksi. Pidin vielä talvilomanikin siinä, joten sain tosiaan vain olla. Ekat päivänä taisin ikävöidä niitä, mutta loppuviikon sitten nautin. :) Enkä tehnyt oikein mitään.. :)

Nyt kun pienempi alkaa olla lähemmäs vuoden, niin on suunniteltu että mies lähtisi lasten kanssa viikonlopuksi vanhemmilleen ja saisin olla ihan itekseni. Mä tykkään olla yksinäni, oon aina tykännyt..

Muutama päivä oli kyllä vuosi sitten, jos ei kauemminkin. No, jospa tää tästä vielä helpottais. Ihanaa silti, ettei tissimaattina enää tarvitse olla 24/7 ja poitsu vierastamisvaiheensa jälkeen suopuu varmaan myös muiden kanssa viettämään aikaansa.

Kahteen vuoteen en ole ollut yksinäni yhtään yötä tai päivää. Hetkiä vaan. Käyn osa-aikatöissä noin 10h viikossa, ja vaikka se nupin vireyteen auttaakin, sitä silti kaipaa niitä hetkiä, että saa tehdä IHAN MITÄ HUVITTAA ilman että joku koko ajan keskeyttää. Tuntuu että mieskin on "riippuvainen" siitä, että koko ajan tehdään yhdessä jotain. Uloskin sitä on vaikea lapsen kanssa saada kaksistaan, vaatii vähintään jotain siivous/pyykkäy/ruuanlaitto-tekosyytä että minä saan joskus jäädä sisälle itsekseni.
Eipä sinänsä miehelläkään ole sen paremmin asiat, hän on työttömänä jo kolmatta vuotta, ei ole oikein kavereita eikä harrastuksia.

Minusta on jo luksusta kun mies on pitkään töissä :D lapsi nukkuu ja koirat on lenkitetty sammuneiksi kuka mihinkin - sitten saa olla ihan vaan, itsensä kanssa. Selata sisustuslehtiä, selata blogeja, juoda kahvia ja olla vaan. Niinkuin esimerkiksi nyt! Tälläkin omalla hetkellä jaksaa taas hyvin :)

Olen nyt yksin. Poika on isällään. Olen itse törmännyt sitten taas siihen, että omaa aikaa tuntuu olevan liikaa nykyään (onko se mahdollista???). Poika silloin tällöin isällään ja välillä isovanhemmillaan ja tuntuu, että rauhalliset viikonloput kahdestaan ovat harvinaisia. Toki olemme yhdessä kaikki arjet, mutta ei se ole sama. Irtipäästämisen tuska on kova :) Mitä se onkaan sitten, kun ne muuttaa pois kotoa? :)

Tuo on kyllä niin totta, että parisuhteessa oleville lapsivapaan järjestely on tosi vaikeaa. Jo ihan siksi, ettei ainakaan meillä mummot ja papat tunnu ymmärtävän, että hei, MEKIN ollaan silloin tällöin väsyneitä ja hei, MEKIN saatettaisiin nauttia vaikka ihan yhteisestä lapsivapaasta. Mll:lle ei olla vielä rohjettu soittaa, mutta meillä poika, kohta 2 vee, on ollut syntymänsä jälkeen päiväkodin lisäksi hoidossa ehkä kerran-pari ja korkeintaan pari tuntia kerrallaan. Yökyläily on mummoilla sittenjoskuskunseonisompi-kategoriassa eli veikkaan, että sitä päivää ei ihan heti nähdä. Nyt tänä keväänä ollaan päätetty alkaa vuorotella, jotta saataisiin silloin tällöin edes yksin sitää omaa vapaa-aikaa: toissa viikonlopun olin kaverin luona toisella paikkakunnalla ja ensi viikonloppuna minä lähden puolestani pojan kanssa mummolaan ja isi jää kotiin viettämään laatuaikaa yksinään. Jospa tänä vuonna saisi olla jo ekan kerran yötä yksin kotona sitten toukokuun 2011.

Tuollaista vapaa-aikaa ei meidän perheessä tunne tämä 18 vuotias LAPSI. Vielä vuosi sitten kykenin laskemaan yhden käden sormilla ne yöt jotka olin viettänyt yksin kotona. Sitten olin 3vk toisella puolella eurooppaa, minkä jälkeen niitä yksinään olo öitä on tullut lisää. Siis näin nuoren kannalta: Kun muksu on 15, sen voi jättää yksin kotiin, se ei enää pelkää sängyn alla olevia peikkoja. :D (Tosin vanhemmilla enemmän vapaata kun reissaan suomessa kavereiden luona)

Ens kesänä saan vihdoin viimein parivuotiaan kummipoikani meille yökyläilemään, meinasin antaa sen äidille vuorakauden täyttä vapaa-aikaa, käyn myös hakemassa pojan ja palautan ettei siitä synny vaivaa. Se on samalla lahja molemmille, kummipoikaa siis lahjotaan jäätelöllä, uimisella, mopolla,.. ainakin muksun äiti näytti erittäin onnelliselta kun ehdotin asiaa!

Hei voisitko tehdä postauksen siitä siitä millaiset arjen yllärit on parhaita, millaisia lahjoja toivoisit siulle/pojalle, tai mikä ylipäätään ilahduttaa. Vinkit ois jees kun välillä lukiolaisena+lapsettomana+vanhempienkanssa asuvana yrittää keksiä perheen äideille / pienimmille lahjoja... :)

Kolme lasta (9v, 1v10kk ja 8kk).. Esikoisen jälkeen vietin vuosia joka toinen vkonloppu "yksin" kun erosimme esikoisen isän kanssa esikoisen ollessa pari vuotias. Ehkäpä se kaipuu yksinoloon tuli täytettyä noina vuosina? Edellisen kerran olen ollut yksin pari vuotta sitten, odottaessani keskimmäistäni, tuolloinkin ns. pakkolevossa ennenaikaisten supistusten takia, joten muistot eivät ole edes kovinkaan iloiset. Nykyisin nautin siitä, ettei tarvitsekaan olla yksin. :) Toki tarkoittaa sitä, että on rakas - osallistuva puoliso mukana pyörittämässä tätä kaikkea.

joo, sitäkin oon miettinyt et kuin elppo mun on ku ei oo kukaan häiritsemässä blogien lukua :D

jee!

joo, jättää ne sakset lattialle ja nukkua tovi ilman pelkoa, mahtavaa!

yksärinä mulla on ehkä luonnollisempi kaipuu yksinoloon, kun en pääse arkisin tosta noin vaa vaikka lenkille (niinku nyt voisin muutenkaa) tai leikkaamaan jotain reseptejä. Ellen leikkaa yöllä.

Tiedän niin tunteen. Tässä iässä sitä on tottunut tiettyihin juttuihin, vessa-asiat yksin pienin niistä. On tullut sellaiset aikuisen tavat ja toimet, ja sit yks päivä' joku kääpiö muuttaa sun kotiin ja suurin osa vanhoista rutiineista menee uusiksi. Huh.

mä oon kans tykännyt tehdä yksin juttuja, mistä nautin. siksi se yksinolo onkin ihan pakollista, yötkin yksin. saa nukkua vaikka puolille päivin eikä kukaan tuu viereen tunkeen legoa suuhun. Ah!

No niinpä, kokonainen kirja kerralla kuvaa sitä rentouden määrää! ihana kun säkin hoksasit ettei tarvi tehdä kaikkea kivaa kerralla, eihän me voida lainata lastakaan tulevaisuudessa ja tehdä kaikkea lapsikivaa kerralla lainalapsen kanssa. Aika aikaansa kutakin sanoo vanha kansa ja nyt on näin!

mulle ensimmäiset aqskeleet vapauteen oli juurikin pinnis ja imetyksen lopetus. Jos oisin tiennyt kuinka ne helpottaa öitä ja eloa, oisin lopettanut paljon aikaisemmin enkä häpeä yhtään sanoa näin.

Tuollainen tilanne vaatii varmasti suoraa puhetta, mutta voi se lapsen kasvaminenkin auttaa. Et kertonut minkä ikäinen lapsi/lapsia teillä on, mutta meillä on nyt 1.5v:n jälkeen helpottunut isän ja pojan yhteiset hetket tosi paljon, kun toinen osaa jo kommunikoida (ja apinoida) hieman, ei tarvi mitään hormoonihuuruista tulkkia väliin.

Mullakin on nyt hieman ikävä löysiä yhteisiä päiviä, mutta se tulee kyllä takaisin pian. Nyt mennään tän sairauden ehdoilla tosi kovasti ja kesällä aion ottaa enemmän aikaa meille kaikkeen kivaan yhteistekemiseen, siihen asti nautin yksinäisistä ajoista säännöllisesti ja tankkaan voimia tulevaan

sen saa aika vaativasti rautalangasta vääntää, että apu ois tarpeen. tiedän kokemuksesta. Toivon kuitenkin et tekin saisitte myös yhteisiä hetkiä ihan kaksin <3

kiitos postaustoiveesta! ja tuo lahja on taatusti yksi ihanimmista jutuista. Mä arvostan ainakin eniten juuri lahjoitettua aikaa. ja tuon ikäisen kanssa pärjäät mainiosti.

Palaan postaustoiveeseen mahdollisimman pian!

kyllä, ja olisihan se ihan erilainen se yksinolon tarve jos asuisi toisen kanssa. voisi sanoa, et lähden lenkille moi, ja käydä tunnin juoksemassa ilman et se vaatii lastenvahtioperaatiota ja ties mitä säätöä. Hienoa, et olet tyytyväinen!

Lapseni ovat 9-17-vuotiaita, ja olen ollut yksin tähän mennessä yksin eli ilman lapsia yhteensä neljä yötä.

huuh, no sitten varmaan on selvää ettet niin perustakaan yksinolosta :)

Ai millon? Ensi perjantaista sunnuntaihin 48h. Kiva alkumarssi ja virittely tunnelmiin siis tämä sun postaus :) Ja jotenkin kivaa olla ihan vaan yksin omassa kodissa, siis että lapset lähtevät täältä muualle. Useammin kun se oma aika on sellaista lyhyempää ja silloin se löytyy kodin ulkopuolelta. Kiva tunne kun sai tissit takas itselleen, jotain samaa siinä kun saa koko kodin itselleen, ei lopullisesti, mut ees päiväksi.

Onpa tervettä alkaa miettiä milloin on viimeksi ollut pari päivää yksin. Ehkäpä vajaa neljä vuotta sitten, aikana ennen lapsia... Huh!

Kannatti taas jurputtaa, seuraavana päivänä kun tulin töistä, oli poju (reilu 2v) pihalla vastassa isänsä kanssa ja sain syödä ja hengähtää rauhassa tunnin! Vauuu.. :D Kyllä nuo yhdessä viihtyvät, enemmänkin tuntuu olevan kyse semmosesta yleisestä aikaansaamattomuudesta. Ja ehkä maalaisjärjen puutteesta... ;)

Amen to this.

Miten se entisessä elämässä olikin muka niin vaikeaa pyytää ja sopia, että kuka pääsee milloinkin lenkille/leffaan/kaverille. Nyt kun asun yksin lasten kanssa, on mulla "omaa aikaa" paljon enemmän kuin ennen. Ihan täysillä siitä nyt ei vielä voi nauttia, kun pitää kuitenkin esim ruokkia tuota vauvaa muutaman tunnin välein ja vähintään varautua maitopullolla jne jne, jotta se oma aika ei keskeydy nälkäsoittoon. Toistaiseksi lasten isä tapaa heitä vaan täällä meillä, joten on mun on useamman kerran viikossa "pakko" keksiä tekemistä kodin ulkopuolella - sinänsä kiva, mutta olisi kotona kiva olla yksinkin. Sakset lattialla olis kyllä supervilliä!

Mutta nuo yöt... Voi perse sentään, niissä ei ole kyllä yksin mitään hauskaa. Kai mäkin joskus saan nukkua, saanhan!?

Ah, lempparini vauvavuosi...meillä oli ihan sama järjestely, et isä kävi täällä lapsen kanssa, kun lapsi täytti vuoden, isä alkoi olemaan yön kuukaudessa täällä. Se oli kivaa, mutta tarvitsin kyl omaa aikaa kotonakin. Nyt kun oon ollut sairaana, on yökyläilyt muuttunut muualle ja vihdoin saan kaikki kärsityt tunnit takaisin :)

Toi yöaika on rankkaa yksin vauvaseurassa. Mä en voi sille mitään, mut vaikka ite periaatehippeilin vauvavuoden, nyt jos valitsisin kokemuksella, en nukuttais lasta sekuntiakaan perhepedissä ja oisin lopettanut imetyksenkin puolivuotiaana. Oikeasti. Meidän kiintymyssuhde koheni musta huomattavasti sen viikon aikana, milloin se rinnalla oleminen loppui ja sain olla välillä ilman ihokontaktia. Oi rakastin sitä ja rakastan edelleen, ettei toinen oo mussa kiinni maidon vaan läheisyyden takia!

Hyviä hengailumestoja on tietty leffat, näyttelyt ja kaikki sellanen mihin ei voi mennä lapsien kans viihtymään kunnolla. Telakalle sit vielä iltateelle.

Mä ajauduin vauvan kanssa perhepetiin pari viikkoa sitten, nukutaan niin molemmat paremmin joten olkoon nyt niin. Vien kyllä vauvan pinnasänkyyn nukkumaan, mutta jätän ekan syötön jälkeen viereen. (Viime yönä tää tapahtui vasta kello 5, ohhoh!!) Sitten kun toi vajaa 3-vuotias alkaisi nukkua ilman yöllisiä hätähuutoja, niin paranisi tilanne huomattavasti... Imetystä en halua lopettaa, veikkaan että se jää pois sitten about 1-vuotiaana kun voi alkaa juottaa lapselle kaupan kaurajuomaa. Mutta tämä vauva ei olekaan ainakaan tällä hetkellä mikään rinnassa roikkuja, ja imetys on varsin kätevää. Sitovaa se tietysti on, mutta olkoot nyt sitten.

Mä oon nyt aloittanut jumpan ja uimisen, ja toisen yksin asuvan äidin kanssa käydään joskus jopa kaljalla keskellä viikkoa :)

Menikö hyvin?

Entä päivä? Tai edes puoli päivää? Kaikki lasketaan :)

Huomenna alkaa mun "vapaa" no oikeasti olen 2 päivän koulutuksessa, mutta illat ja yöt YKSIN! Aika mahtavaa ja samaan aikaan on viellä Stockkan hullut päivät, joten sinnekin pääsee :)
Lapsimessut tulevat olemaan myös omaa aikaa ja meinaan silloin myös yövapaan järjestää itselleni jäämällä entisen kämppikseni luo yökyläilemään :) Kyllä sitä vapaata tulee kun sitä suunnitelee ja "vaatii", sitten taas jaksaa :)

Hmm.. olen ollut yksin yön yli kotona varmaanki jossain vaiheessa syksyllä kun kakkonen oli masussa ja esikoinen yötä mummilla. Tai heinäkuussa ainakin oli yksi tämmönen yö :D. Kaks (tai kolme) yötä yksin viimeksi varmaan vappuna 2011, lahjakkaasti olin yhen illan kännissä ja muut kipeinä :D.

piti ihan rueta miettimään millon oon ollu pitemmän aikaa yksin...ööö...oisko joskus kun esikoinen oli alle 2vee (nyt 6v.) meillä 4lasta (6,4,2 ja 1v.)luksusta on se jos pääsee käymään kaupassa ilman yhtään lasta,normaalia se et yx laps mukana/kotona,sitäkin tapahtuu harvoin.miehelle jotenkin hankalaa jäädä kaikkien kanssa kotiin :/ ja välillä kaipais ihan kahenkeskistä aikaa miehen kanssa. tämän hetken toive ois se ees saisin puol päivää yksin kotona,saisin ees tän talon siivottua kunnolla :D ja et sais yx aamu nukkua niin pitkään kun nukuttaa,eikä kukaan ois huutamassa korvan juuressa äitiä.